this is my head exploding

Norja autosta käsin

2010-06-30T11:54:00.004+03:00

Toisin sanoen, So Pretty I Could Cry.

Vielä kerran

2010-06-28T21:14:00.002+03:00

En voi lakata hehkuttamasta Leona Lewisia ja Echo albumia. My Hands on aivan upea, samoin Can't Breathe, Outta My Head ja Don't Let Me Down. Albumi soi sekä Spotifyn että mp3:en kautta. Iiiihanaa!

Kamerakännykän antia

2010-06-28T14:23:00.007+03:00

Kuvia katsellessa törmäsin muutamaan vanhalla kännykälläni otettuun kuvaan, jotka ovat yllättävän hyvälaatuisia. Eräissä tapauksissa pieni rakeisuus vaan tekee kuvasta herkän (kuvat neljä ja viisi).

Old school

2010-06-22T13:08:00.012+03:00

Oi niitä aikoja kun radion vieressä piti istua koko päivä kunnes ne KissFM:llä sitten lopulta soittivat LeAnn Rimesin Can't Fight the Moonlight ja biisin sai nauhalle. C-kasetille mahtui hurjat 14 kappaletta, eli seitsemän molemmille puolille. Nauhoittaminen oli prosessi sinänsä ja siinä täytyi olla todella nopeat refleksit. Useimmiten nauhalle kuitenkin eksyi juontajan höpötyksiä, jotka katkaistiin aina liian myöhässä. Kasetista jäi aina sellainen minuutin pätkä nauhoittamatta ja siinä pätkässä paljastuikin kasetin edellinen anti, joka yleensä oli joko Kaija Koota tai Janne Hurmetta siltä ajalta kun itse kuunteli samaa musiikkia kuin vanhempansa. Jänskintä oli nauhoittaa omaa ääntään. Laulaa piti myös (Arja Korisevan "Et saa mua unohtaa"). Kasettikotelon tausta oli täynnä väärin kirjoitettuja englannin kielisiä laulunnimiä (Angeleyes --> Angeleys; Under attack --> Under attac).

Oma walkman oli parasta ikinä! Mieti, voit kuunnella omaa musiikkia autossa, lenkillä... Niin, missä tahansa! Kunhan vaan patterit eivät loppuneet. Oikean kappaleen kohdalle piti kelata ja napit naksahtelivat kivasti. Mukana olivat tietysti ne samaiset kasetit, jotka olivat täyttyneet musiikista, jota radio oli tarjonnut.

Mixtapen väsääminen herätti ilmeisesti minussa nostalgisia tunteita ja ajatuksia siitä, miten helppoa musiikin hankkiminen nykyään on. Sitä tietää olevansa vanha kun alkaa muistella vanhoja hyviä (kiireettömiä) aikoja kun viimeisintä Spice Girls albumia ei noin vain voinutkaan kuunnella Spotifystä. Niin, eikä mukana kulkenut mp3-soitin johon mahtui koko tietokoneen soittolista. Niin minkä tietokoneen? Meille tietsikka taisi tulla kun olin ~10 v.

Ajoittainen nostalgisuus on hyvästä, mutta kiitän siltikin ihanaa Spotifytä, sillä voin vaivatta kuunnella Leona Lewisin uusinta uudelleen ja uudelleen. Otin sen myös seurakseni aamuiselle lenkille ja myöhemmin pyöräreissulle. Se saa Tornio-Oulu-Tornio-matkan kulumaan rattoisasti. Kiitos myös Yle Areenasta ja You Tubesta. Kaikki nämä asiat tuntuvat nykyään niin itsestäänselvyydeltä, että tuntuu hassulta ajatella, että vielä kymmenisen vuotta sitten omistin kasan c-kasetteja täynnä radiosta nauhoitetttuja pop-biisejä. Eilinen paluuni menneisyyteen oli mukavaa. Taidan tehdä samanlaisen retken taas huomenna.

P.S. Soittolistalla tällä hetkellä:
Leona Lewis - Echo; Spirit
Disco Ensemble - First Aid Kit
Jenni Vartiainen - Seili; Ihmisten edessä

A walk in the park

2010-06-11T10:47:00.004+03:00

Olin jo ehtinyt unohtaa miten ihanan rentouttavaa valokuvaaminen on. Yhdistetään se lenkkeilyyn, niin saadaan vielä liikuntakin mukaan.

P.S. Yhyy, Israelia kohdeltiin epäreilusti viisuissa. Mutta kyllä se Saksa voittonsa ansaitsi. Oikeasti.

Share the moment 2

2010-05-28T14:05:00.023+03:00

Olipa jänskä toinen semifinaali!

1. Liettua
Mie niin tykkäsin tästä kappaleesta ja esitys oli ihanan itseironinen. Mutta ei. Ehkä "We are the winners" oli liian tuoreessa muistissa.

2. Armenia
En voinut lakata ihmettelemästä miten Evalla oli niin pitkät hiukset. Se tarkoituksenmukainen zoomaus rintoihin oli hieman mautonta eikä esityksen suunnittelija ilmeisesti ollut kuullut, että "less is more". Onneksi Eva osasi sentään edes laulaa livenä. Muuten oma arvosteluni olisi saattanut olla ilkeämpi.

3. Israel
Iiiiiiiihana Israel ja Harel Skaat. Se hymy. Se ääni. Se koko pakkaus. Biisi on parasta mitä olen kuullut aikoihin. En ymmärrä sanaakaan siitä mitä lauletaan, mutta silti kyynelehdin joka kerta kun kuulen kappaleen. Israel voittoon! (Vaikka silloin en takuuvarmasti pääse paikan päälle ensi vuonnakaan. Nooo, vuonna 2012 sitten.)

4. Yksin taputtaminen
Mietin istuessani siinä sohvalla, että onko ihan okei taputtaa yksikseen biisien jälkeen? Kuka sen nyt saisi tietää? Voin myöntää, että taputinkin Harelille. Kelles muullekaan.

5. Ruotsi
E-viisuissa kaikki ovat tasavertaisia ja toisin kuin jääkiekossa, pidän Ruotsin puolta. Aika ajoin Ruotsin liika itsevarmuus e-viisupiireissä alkaa kuitenkin pännimään. Aftonbladetin artikkeli ilmoitti tänään, että ruotsalaiset luottavat nyt Robert Wellsiin, joka soittaa pianoa Valko-Venäjän taustajoukoissa. (http://www.aftonbladet.se/nojesbladet/melodifestivalen2010/article7201024.ab). Mitä ihmettä?? Ei se mikään Ruotsin voitto ole jos yksi Ruotsin parhaista pianisteista on jossain perhossiipien takana lavalla. Aftonbladet hehkutti myös Ruotsin osallistumista Azerbaidzanin (tuo on ihan mahdoton kirjoittaa!), Georgian, Irlannin, Tanskan, Norjan ja Islannin biiseissä. Samaan aikaan puhutaan, että koko viisut pitää lopettaa ja tämä koska ruotsalaisia turhauttaa koska he eivät enää menesty. No ei oikein heru sympatiaa suomalaiselta.

6. Azerbaidzan
Eilen selvisi, että laulaja Safura on vain 17 vuotta vanha. No, kyllä sen tietysti näkikin. Nauroin yksikseni hänen liioitelluille eleille ja epävireiselle äänelle. Erityisen hauskaa oli elehdintä kertsin "drip drop" osiossa. Jaanan kommentti "Siinä oli meidän 17-vuotias pikkudiiva" oli todella osuva. Mutta hyvä biisi.

7. Ukraina
Järkytys oli suuri kun tämä pääsi jatkoon. Alyosha on pelottavin nainen jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Hänen esityksensä oli Hanna Pakarisen "Leave me alone" potenssiin kymmenen. Kamala puku, hieman parempi ääni kuin aiemmin, mutta yleiskuva oli vain karmiva.

8. Alankomaat
Kun selvisi, että Alankomaiden biisin säveltäjä on tehnyt myös Smurffien ja Muumien tunnarin tajusin, että kaikki sanottava oli jo sanottu.

9. Romania
Kun kamera zoomasi Paulaan en voinut muuta kuin kysyä, että mitä ihmettä naiselle oli tapahtunut. Hän näytti kymmenen vuotta vanhemmalta ja jotenkin täysin räjähtäneeltä. Olisi nyt voinut vähän satsata.

10. Irlanti
Pidin Irlannin biisistä, mutta en uskonut sen menevän jatkoon. Olin väärässä. Ja hyvä niin. Kyllä tämä ansaitsi finaalipaikan.

11. Bulgaria
Suurin pettymys viime iltana. Öljytyt miehet olivat ehkä hieman liikaa eivätkä laulajan kasvot sopineet hänen ääneensä. Harmi.

12. Kroatia
Illan suurin yllätys oli, että Kroatia tippui. Ehkäpä se oli sen idiootin tanssin syytä. Naiset lauloivat nimittäin todella hyvin myös livenä ja kappaleessa oli mielestäni voittaja-ainesta. Mutta ilta olikin täynnä yllätyksiä.

13. Georgia
Minun ja kaikkien muiden naisten pitäisi varmaan vihata Sophoa, mutta mitäs hyötyä siitä olisi? Nainen on uskomattoman kaunis ja laulaa todella hyvin. Vakava uhka Israelille.

14. Turkki
En uskonut tämän biisin mahdollisuuksiin, koska ajattelin sen olevan hieman liian erikoinen. Mutta ilmeisesti Turkki onnistuu aina. Hyvä hyvä! Lopun robotti oli kylläkin... Nainenhan sieltä paljastui. Ja Linkin Park vibat ovat edelleen vahvat.

15. Ylläri
Kypros. Mitä ihmettä?? En käsitä miten tämä saattoi mennä jatkoon. Kertsi oli aika hyvä, mutta kokonaisuutena kappale on aivan älyttömän tylsä. Ehkäpä e-viisut ovat katsomisen arvoiset juuri tämän yllätysmomentin ansiosta.

16. Pikauusinnat
Kuka valitsee mikä kohta esityksestä laitetaan pikauusintaan? Minusta ne kohdat ovat aina ihan epäonnistuneita.

17. Yleisö, joka ei osaa laskea
Minkä takia kukaan ei lähtenyt mukaan kun laskettiin kympistä alaspäin?

18. Tuulikoneet
Bongasin tuulikoneet seitsemässä eri esityksessä. Voi Carola, mitä saitkaan aikaan.

Lauantaina finaali ja jos Eurooppa tietää hyvän päälle, niin Israel voittaa. Minä ainakin tiedän ketä äänestän.

Share the moment

2010-05-26T08:57:00.012+03:00

Hihii, vuoden kohokohta! Ensimmäinen semifinaali aloitti viikon tv-rumban ja minä tietenkin katsoin koko lähetyksen uskollisesti. En edes vaihtanut kanavaa kun Makedonian biisi pyörähti soimaan. Jo ensimmäinen semifinaali herätti kysymyksiä, ihmetystä, ihastusta... Päätin siis koota pienen listan illan ajatuksenkulustani. Ensin kuitenkin luettelo maista joiden uskoin/luulin/toivoin pääsevän jatkoon:

Moldova
Slovakia
Suomi
Latvia
Serbia
Puola
Albania
Kreikka
Valko-Venäjä
Islanti

Sitten itse listan pariin:

1. Kommentaattorit arvostelemassa
Jaana Pelkonen ja Asko Murtomäki toimivat jälleen kerran juontajina, eivätkä he minusta pysyneet hirveän neutraaleina biisien suhteen. Onko heidän tarkoitus sanoa se oma mielipiteensä kappaleista ja täten ehkä vaikuttaa äänestäjiin? Neutraali linja on tylsä linja, mutta se on myös turvallisin.

2. Tyhjät penkit
Sydäntä riipaisi nähdä niin paljon tyhjiä penkkejä Oslon Telenor-areenalla. Onko lama iskenyt viisukansaankin ja näyttääkö tilanne finaalissakin yhtä tyhjää ammottavalta? Vai oliko ensimmäinen semifinaali vain niin surkea ettei ketään kiinnostanut saapua paikalle?

3. Tekstitykset
Voi yle yle yle.. Minkä takia ne biisit pitää vieläkin tekstittää? Olisin pärjännyt oikein hyvin ilman tietoa siitä mitä se Serbian edustaja oikeasti lauloi. Ja minähän en voi vain jättää huomiotta tekstitystä, vaan kaikki pitää uskollisesti lukea.

4. Rummut ja viulut
Rummut tuntuvat palaavan takaisin joka vuosi sen Romanian biisin jälkeen. Viulut taas tulevat vinkumaan vielä kauan Rydbakin voiton jälkeen. Milloin nähdään näiden yhdistelmä?

5. Latvia
Pidin tästä biisistä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ja olin varma, että se pääsee jatkoon. Laulajan barbinukkemaisuus ei kuitenkaan häiventynyt esityksessä, päinvastoin. Ne ilmeet! Taustalaulajat olivat outo sekamelska eri tyylein pukeutuneita naisia. Aishan lauluääni oli niin epävireinen, että meinasi kuulo mennä. Tuolla esityksellä ei finaalipaikkaa ansaita.

6. Vähäpukeisuus
Feministi minussa heräsi Makedonian esityksen aikana yllättävän voimakkaasti. Biisi oli alun alkaen aivan kamala, mutta esitys teki siitä vielä hirveämmän. Taustajoukkoihin kuului minishortseihin somistautuneita naisia, jotka eivät tainneet edes laulaa. He vain ripustautuivat mieslaulajaan, kitaristiin ja räppäriin ja ryömivät heidän jaloissaan. Ei näin! Puolan outo esitys sai minut myös ärsyyntymään. En varmaan ymmärtänyt symboliikkaa, mutta naisen paidan repiminen kahtia ja sitten kuristusotteeseen ottaminen eivät tainneet mennä perille kenellekään muullekaan.

7. Sliipattu Valko-Venäjä
Njoo, ihan jees biisi. Naisilla ja yhdellä miehellä hyvät äänet. Livenä se hotimpi mies osoitti huonon laulutaitonsa, mikä oli pieni pettymys. Kappale oli hieman teennäinen, mutta se muuttui astetta kamalammaksi kun lopussa naisten selkään avautuivat perhossiivet. Alkoi vain naurattaa. Ja sitten muistui mieleen Lordi jotenkin etäisesti.

8. Kyyninen suomalainen
Kuunkuiskaajien esityksen aikana koko areena tuntui räjähtävän taputuksiin ja olin positiivisesti yllättynyt. Myöhemmin tajusin, että koko eturivi oli täynnä suomalaisia. Jaha.

9. Malta
Jaana Pelkonenkin sitä ihmetteli ja niin ihmettelen minäkin: kuka stailaa 18-vuotiaan näyttämään 20 vuotta vanhemmalta? Oli pieni järkytys kuulla, että tyttö oli minua neljä vuotta nuorempi. Mitä ihmettä. Biisi parani joka kuuntelukerran jälkeen, mutta loppujen lopuksi stailaus taisi koitua kohtaloksi.

10. Venäjä
Mitä ihmettä?? Venäjä?? Finaalissa?? Biisi oli mielestäni oikein söpö ja hellyyttävä, mutta en oikeasti uskonut sen mahdollisuuksiin. Siinä vaiheessa kun tuulikone pyörähti käyntiin olin varma siitä, että koko bändi vain ilkkuu e-viisuja. (Mikä ei sinänsä minua haittaa, sillä parodiat ovat parasta mitä tiedän. On mukavaa nauraa asioille, joista tosiasiassa pitää todella paljon.) Mutta niin se vaan meni jatkoon. Mikäs siinä.

11. Albania
Albanian biisi ei mielestäni koskaan ollut mitenkään erikoinen, mutta esitys oli niin hienon yksinkertainen, että aloin arvostamaan laulajaa ja kappaletta rutkasti enemmän. Julianalla oli myös hieno kampaus.

12. Viro
Oijoi, ihana esitys. Se pieni pomppiminen lavalla vei biisistä sen pelottavuuden pois.

13. Thomas Lundin

Thomas Lundin on mielestäni todella hellyyttävä. Ohjelmassa "Inför Eurovision Song Contest 2010", joka tuli myös fst:ltä Thomas hurmasi minut täysin. Thomas oli kommentaattorina myös ylen kanavilla ja päätin hieman kuunnella, että miten hän tässä hommassa pärjää. Koin karvaan pettymyksen kun Thomas aika ajoin puhui jollain oudolla tukholmalaismurteella, eikä sillä ihanalla suomenruotsilla. Yhyy, takaisin Jaanan ja Askon pariin.

14. Juontajat
Viisuja juontaa tänä vuonna ei kaksi, vaan kolme henkilöä: Nadia Hasnaoui, Haddy Jatou N'jie ja Erik Solbakken. Pidin kahdesta viimeisestä todella paljon, ensimmäinen tuntui hieman turhalta. Erik oli kyllä niin hurmaava ja suloinen. Juontajien suhteen ollaan siis onnistuttu 2/3 kanssa.

Jatkoonhan pääsivät Moldova, Serbia, Albania, Valko-Venäjä, Islanti, Kreikka, Bosnia ja Hertsegovina, Venäjä, Portugali ja Belgia.

Torstaina semifinaali 2, jossa oma suosikkini Israel (kyyneleitä ja kylmiä väreitä). Toinen semifinaali on ensimmäistä vahvempi, joten tulee varmasti jännittävä ilta. Olen tällä hetkellä niin elementissäni!

P.S. Jatkoon torstain semifinaalista pääsevät Liettua, Armenia, Israel, Tanska, Ruotsi, Azerbaidzan, Romania, Bulgaria, Kroatia ja Georgia. Ja se on varma se!

Ihanaa ihanaa

2010-03-11T09:45:00.007+02:00

The Ting Tings ~ Yeah Yeah Yeahs ~ Marina & The Diamonds ~ Lily Allen ~ Lady Gaga ~ Kate Nash ~ Duffy ~ Amy Macdonald ~ Adele

Ihanaa ihanaa

Flunssaista raukkaa piristävät asiat

2010-03-10T10:22:00.006+02:00

- kaakao
- King of Queens
- blogit
- Amy Macdonald
- Läkerol
- vaniljdrömmar
- Spotify
- auringonpaiste
- vaateunelmat
- perjantai
- langaton verkkoyhteys (ah, näitä elämän pieniä iloja)
- lakatut kynnet
- meikkiunelmat
- viltti
- Lady Gaga (Alejandro <3)

Prinsessaunelmia

2010-03-09T11:01:00.010+02:00

Nämä puvut saavat kyllä aidon farkku-college-lenkkari tytönkin haaveilemaan iltapuvusta (ja tepastelusta punaisella matolla):

Amanda Seyfried

Kristen Stewart

Maggie Gyllenhaal

(Ihana) Kate Winslet

Anna Kendrick

Carey Mulligan

Pari huomionarvoista seikkaa:
1. Kate Winslet. Miten joku voi olla noin tyylikäs ja kaunis?
2. Maggie Gyllenhaal. Miten olen voinut ajatella hänestä mitään ilkeää?
3. Kristen Stewart. Harvinaisen ärsyttävät ilmeet y.m y.m, mutta tuo puku.. Iiiiiihana.

Kaikki kuvat löytyvät osoitteesta www.film.com.

S.O.S.

2010-03-02T13:05:00.004+02:00

...pyörän kuljettaminen hississä kutoseen ei onnistu ainakaan minulta.
...koearvosanoja katsoessa voi pohtia, että kenessä se vika onkaan.
...huomenna on jo keskiviikko.
...bussilakon takia minun pitää herätä ärsyttävän aikaisin ja pyöräillä kaupunkiin; äääää...
...lumentulo ei lakkaa, mikä (yllättävää kyllä) rasittaa minua suunnattomasti.
...rehellisyys maan perii, joten en taida pitää 2700 kruunuani.
...en ikinä valmistu aikataulussa (never say never).

Mutta kaikesta huolimatta...
...maanantai = täydellinen (Salkkarit, Huippumalli haussa, Täydelliset naiset ja True Blood)

Joten...
..."Just smile and wave"

P.S. Piste piste piste
P.P.S.Svenskt

9.2.10

2010-02-09T15:34:00.002+02:00

~~|||~~|| ||||| |

Nyt soi...

2010-02-04T11:16:00.010+02:00

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitella Eurooppa-opintojen luentopäiväkirjaa. Aiheena yleinen äänioikeus. Hyödyin yllättäen omasta parin vuoden takaisesta merkinnästäni . Kaksi sivua kirjoitettu, kaksi jäljellä. Vakavien pohdintojen rinnalla surffailen YouTuben ihmeellisessä maailmassa ja seuraan orjallisesti jokaista linkkiä. Samaiseen sivustoon pohjautuva soittolistani on sopivan kevyttä kuunneltavaa vakavien pohdintojeni vastapainoksi:

Left My Heart In Tokyo - Mini Viva
Release Me - Agnes
When Love Takes Over - David Guetta Feat Kelly Rowland
Bulletproof - La Roux
Don't Let Me Down - Leona Lewis Feat Justin Timberlake
My Delirium - Ladyhawke
Happy - Leona Lewis
Love Love Love - Agnes
Right Here Right Now - Agnes
Ayo Technology - Milow (Tämän videon olisin voinut jättää katsomatta)
Stay The Night - Alcazar
Hope & Glory - Måns Zelmerlöw
Alla - Sofia
Fairytale - Alexander Rybak
Bad Romance - Lady Gaga
Paparazzi - Lady Gaga

P.S. En ennen edes pitänyt Agnesista koska hän vei Ruotsin Idolsin voiton omalta suosikiltani, mutta Agnes on salakavalasti kiemurrellut soittolistalleni. Auts.

P.P.S. Miten niin muka e-viisu huumaa ilmassa?

10.02.01

2010-02-01T08:52:00.004+02:00

Salmelan bussikuski sai minut hymyilemään. Vaikka olikin sunnuntai.

"Hyvät matkustajat, jos nyt katsotte oikealle, näette harvinaisen valoilmiön, heh heh. Aika korkealla tuo aurinko on, joten kyllä se talvi tästä kohta helpottaa."

P.S. Ihanaa kun on maanantai!

Random

2010-01-26T18:52:00.005+02:00

Kuka se taas välttelee opiskelua?

1. Opetusharjoittelussa olen tajunnut, että koostumuksestani ainakin 5% on auktoriteettia. Se on hieno asia huomata.

2. Venlan siirtyminen YleX Aamusta X-ryhmään on sekoittanut päivärytmini. Miten se Venla voi olla äänessä seiskalta illalla? Vai onko kello sittenkin seitsemän aamulla?

3. Lost on taas maailman paras sarja. Koukuttava ja ihana.

4. On täysi mahdottomuus löytää Islannista kertovia ruotsin kielisiä lauluja. Sama kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta.

5. Minua haluttaisi järjestellä haalarimerkkini uudestaan, mutta en jaksa alkaa ratkomaan kovalla vaivalla tekemiäni pistoksia.

6. Kalenterini on muuttunut yhä suuremmassa määrin ulkoiseksi muistikseni. Samalla on hienoa vetää aina ruksi suoritetun asian yli.

7. Vihaan sunnuntaita, mutta rakastan maanantaita. Missä meni vikaan?

8. Elokuvalla "Tideland" täytyy olla jokin syvempi merkitys. Jossei muuten, niin sitten se sosiaalistaminen (?).

9. "Sinkkuelämää" ei ole yhtä hyvä kirjana.

10. Työnhaku on ihan liian rankkaa puuhaa. Mutta lopussa kiitos seisoo, eikö niin?

11. Toivoisin, että lumi jo sulaisi ja voisin huoletta pitää kenkiä, joissa ei ole lainkaan pitoa. Olen kyllästynyt sipsuttamaan eteenpäin lumessa.

12. Ihana novellini, joka on edennyt jo ties monennelleko sivulle, on auttamattomasti jumissa porukoitten vanhassa tietokoneessa. Ei kai se muu auta kuin kirjoittaa koko juttu uudestaan.

13. Tajusin tänään, että tammikuuta on enää viisi päivää jäljellä.

14. Koulukuvaus palasi liiankin elävänä mieleen tänään.

15. Frendit on ainoa sarja, joka on koskaan saanut minut nauramaan ääneen. Lost taas on saanut minut itkemään useaan otteeseen.

16. Spotifyn mainokset ovat edelleen ärsyttäviä. (Tell me something I don't know.)

17. Jos Googlen kuvahakuun kirjoittaa "suklaa" saa tulokseksi:

20.01.10 ♥

2010-01-20T18:13:00.005+02:00

=

♥

13.12

2009-12-13T12:33:00.006+02:00

Olen vaipunut joulun tunnelmiin ja samalla myös laiskuuteen. Tänään en jaksa etsiä uutta musiikkia vaan palaan tuttuun ja turvalliseen The Cranberriesiin. Dolores O'Riordanin äänessä on jotain ihanan väärää.

Ennen laiskuuttani päätin löytää itselleni jotain uutta ja ihanaa kuunneltavaa. Spotifyn radio tarjosi minulle Ben Foldsia, jonka kautta eksyin Regina Spektorin maailmaan. Asetin kännykkäni soittoääneksi naisen "Samson" laulun ja aina kun se pärähtää soimaan, en melkein henno vastata puhelimeen. Reginan jälkeen kaikki miesvokalistit kuulostavat laimeilta.

Ja taas minä kirjoitan musiikista. Mutta onhan se suuri osa elämääni. Se säätelee mielialaani pelottavan paljon. Inhoan sunnuntaita, joten sorrun silloin yleensä kuuntelemaan pirteää purkkapoppia tyyliin 90-luvun Britney tai aina yhtä nolo 'N Sync. Olen nyt kuitenkin yrittänyt löytää uuden asennoitumisen sunnuntain suhteen ja vaihtanut sen vuoksi myös hieman toisenlaiseen soittolistaan. En pelkää synkkiä biisejä kuten "Wake Up And Smell The Coffee" tai "Sleep On The Wheel". Annan nykyisin itselleni luvan vain olla sunnuntaisin. Pyykkään, kokkaan ja kuuntelen sitä synkkääkin musiikkia.

P.S. Pakkasen myötä tuli myös auringonpaiste. Tätä onkin kaivattu <3

Sekalaisia/sekavia ajatuksia

2009-11-27T16:20:00.026+02:00

Pieni brainstorming ei koskaan tee pahaa, eihän?

1. Mässylakkoni on taas alkanut! Se on jatkunut kohta kaksi viikkoa ja olen uskomattoman ylpeä itsestäni. Minua ei edes haluta mitään makeaa. Välillä kylläkin kun telkkaria katsoessa eteen hyppää Fazer-mainos tai juustonaksu pussi, niin meinaan hairahtaa, mutta ei, olen nyt päättänyt pysyä vahvana jouluun asti.

2. Huomasin, että jouluostokset voi tehdä kivuttomasti kunhan vaan on ajoissa liikkeellä. Minun piti viime lauantaina vain käydä keräilemässä kaupungilla ideoita, mutta palasinkin kotiin joululahjaostokset valmiina. Nyt voin siis vaan vaipua joulutunnelmiin turhia stressaamatta.

3. Upposin uudestaan "Breaking Dawn" kirjaan, elikkä vampyyrisarjan viimeiseen teokseen. Innostuin sarjasta taas nähtyäni viime viikolla New Moonin. Leffa oli hyvin toteutettu, enkä ollut niin kriittisenä kuin Twilightin suhteen. Breaking Dawnin luin loppuun tuossa juuri äsken. Eilen en päässyt nukkumaan kuin vasta yhdeltä, koska en voinut jättää kirjaa niin jännään kohtaan, kuin missä se oli siinä kahdentoista maissa. Luin siis neljä tuntia putkeen. Välillä näinkin.

4. En kestä, en kestä, en millään kestä Spotifyn ärsyttäviä pokerimainoksia.

5. Jääkaappi on tyhjänä, mutta en jaksa tänään käydä kaupassa. Eilen haaveilin maustamattomasta jogurtista, Elovena-muroista ja mansikoista (kaikki yhdessä sulassa sovussa siis). Pakkasessa lojuvat kalapuikot eivät oikein houkuttele.

6. En tunnu tänään löytävän musiikkimielialaani. Kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei tunnu oikein sopivan tälle päivälle. Juuri nyt soi Ben Folds ja Songs for Silverman.

7. Minun pitäisi siivota ja tiskata, mutta en pääse enää ylös tästä sohvalta. Eilen ajattelin, etten tee mitään kotitöitä koska ehdin sitten perjantaina. Olisihan se pitänyt arvata, että laiskuus iskee.

8. Pelkäsin, etten löydä joulutunnelmaa tänä vuonna ollenkaan, koska tunsin niin suurta ärsytystä lokakuussa ilmestyvää joulusälää kohtaan, mutta näin marraskuun lopuilla voin sanoa, että kyllä ne joulufiilikset sieltä esiin pomppaavat. En malta odottaa, että pääsen kokkailemaan ja kokeilemaan taas niitä limekarkkeja, jotka epäonnistuivat täysin viime vuonna.

9. Löysin Happiksesta vanhan, kuutosluokalla ostetun Adidas-laukkuni ja olen ihan ylionnellinen siitä. Se on harvinaisen hyvässä kunnossa, joten voin huoletta raahata isompiakin tiiliskiviteoksia mukanani yliopistolla.

10. Haluaisin tehdä uuden kuvakollaasin seinälleni. Ideoita kyllä riittää, mutta ne pitäisi vaan osata rajoittaa ja jäsentää.

11. Lenkkeily ja jumppaaminen ovat jääneet. Yritän sen sijaan kävellä raput ylimpään kerrokseen, jotta saisin edes hyötyliikuntaa. Toimii kohtalaisesti.

12. Uusi To do-listani on tehokkaampi kuin edellinen. Tässä lukee jopa deadlinet.

13. Pimeys ja harmaus alkavat jo masentaa. Tulisi jo se lumi! Tai, onhan se tullut, mutta sitten myös mennyt yhtä nopsaa. Aamuisin ei meinaa jaksaa ylös, koska on niin pimeää. Tänään kuitenkin huomasin, että olen pirteämpi kuuden tunnin yöunilla kuin kahdeksan. Hmm.

14. Uudet vaateyhdistelmät ovat kivoja. Löysin myös korurasiasta vanhoja (minulle uusia) koruja. Vähän piristystä tähän harmauteen.

15. Haluaisin nähdä Pähkinänsärkijän tänä jouluna. Ja jossei tänä jouluna niin ainakin ensi vuonna. Ja jossei ensi vuonna niin sitten...

16. Minun pitäisi polttaa enemmän kynttilöitä, mutta jostain ihmeen syystä ne masentavat nykyään. Jos aikoo polttaa kynttilöitä niin täytyy muista valonlähteistä luopua ja sitten se yksin istuminen lähes pimeässä huoneessa tuntuu jotenkin säälittävältä.

17. Itselleen täytyy osata nauraa. Viivi ja Wagner auttavat kyllä tässä. Onhan se aika stereotyyppinen, mutta kyllä sitä välillä tunnistaa itsensä Viivistä.

18. Minua ärsyttää ihmiset, jotka ovat niinkuin eivät tuntisikaan. Sitten tullaan aina siihen noloon tilanteeseen, että itse sanoo "hei", mutta toinen ei ole huomaavinaankaan. En kai minä ole niin helposti unohdettavissa?

19. Haluttaisi välillä poistaa koko mese koneelta.

20. Kello on kohta viisi enkä ole edelleenkään tiskannut. Nyt kyllä ryhdistäydyn ja pistän ainakin Breaking Dawnin ystäviensä joukkoon kirjahyllyyn. On sekin alku.

Tuttu ja turvallinen

2009-11-19T12:57:00.009+02:00

Suljin eilen läppärin hyvissä ajoin ja päätin kuunnella musiikkia omasta CD-hyllystäni. Huomasin jälleen kerran, että musiikkikokoelmani ei ole sieltä pirteimmästä päästä. The Cardigans, Coldplay, Emil Jensen, Kent... Hyvää musiikkia sinänsä, mutta ei kuunneltavissa jos masentaa tai jos meinaa masentaa. Palasin hyllyn toisesta päästä toiseen varmaan kymmenen kertaa ennen kuin päädyin Billy Talentin viimeisimpään. No niin, varma valinta!

Billy Talent on ollut yksi lempibändeistäni kesästä 2006 asti, jolloin näin heidät livenä tietämättäni. Anteeksi kuinka? No, olimme ystäväni kanssa My Chemical Romancen keikalla ja
lämppärinä toimi juuri Billy Talent. Tunnistin muutaman kappaleen, mutten ajatellut bändistä sen enempää. Haaveilin nimittäin jo Gerard Wayn näkemisestä (hot!) ja odotin innolla päästä kuuntelemaan kappaleita, joita olin kuunnellut koko matkan Happiksesta Helsinkiin. Jälkeenpäin ystäväni sai hyvät naurut kun sanoin Billy Talentia Billy Idoliksi ja sitten vielä myönsin, etten ollut tunnistanut bändiä. Osa biiseistä jäi kuitenkin mieleeni, joten hankin itselleni bändin toisen albumin "Billy Talent II". Loppu on, kliseisesti sanottuna, historiaa.

Billy Talent on osoittautunut henkireiäkseni ja pelastajakseni. Kuulostaa hullulta sanoa, etten voi kuvitella elämää ilman bändin musiikkia, mutta tällaiseen symbioosiin olen joutunut (päässyt?). Suhde on täydellinen. Aina kun asetan levyn cd-soittimeen valtaa minut helpotus. Mielialalla ei ole väliä, sillä musiikki on sopivan neutraalia. Olen useaan otteeseen todennut, että Billy Talent sopii sekä suruun että iloon. Musiikin pitää vastata mielialaa, sillä muuten olo voi vain mennä pahemmaksi. Syvimmässä masennuksessa eivät Britney Spears tai Disco Ensemble oikein auta. Nämä ovat kaksi ääripäitä, joiden sopivaan välimaastoon Billy Talent sijoittuu sopivasti ja turvallisesti. Turvallinen on juuri se adjektiivi, joka kuvaa Billy Talentia parhaiten. Musiikista tulee hyvä ja lämmin olo, jonka tunnistan joka kerta kun kuulen biisejä kuten "Surrender", "Line&Sinker" tai "Perfect World". Kaikkien aikojen suosikkini on "Pins and Needles", joka onnistuu edelleen aiheuttamaan minulle hyviä vilunväristyksiä.

Kesällä bändiltä ilmestyi kolmas levy (oikeastaan neljäs jos Pezz-aikojen "Watoosh" lasketaan mukaan). Jännittyneenä aloin kuuntelemaan Billy Talent III:sta peläten pahinta. Pettymys on helpompi kestää jos kuuntelun aloittaa skeptisenä ja sillä oletuksella, että uusi materiaali ei ole mitään verrattuna vanhoihin albumeihin. Jokainen levy tarvitsee oman totutteluaikansa. On ihanaa, kun musiikista tulee jotenkin vaivatonta ja itsestäänselvää. Tunnistat jokaisen biisin ja osaat sanat ulkoa. Löydät suosikkisi ja ehkä jopa inhokkisi (Billy Talent II:en "Worker Bees" ei ole oikein koskaan iskenyt). Billy Talent III kuulosti jo kolmen kuuntelukerran jälkeen ihanan tutulta ja turvalliselta. Eilen kuuntelin levyn läpi jo ties monettako kertaa ja edelleenkin se jaksaa yllättää. Ah, Billy Talent, kiitos kun olet elämässäni <3

28.10

2009-10-29T09:31:00.004+02:00

Miten korvata viikkojen laiskottelu?

Pänttäämällä 10 tuntia putkeen ja vielä ihan hyvällä mielellä.

Ikävänä sivuvaikutuksena ylikierroksilla käyminen, niin ettei unta meinaa saada.

Tänään uusiksi?

2009-10-03T15:05:00.001+03:00

Oh take me back to the start

Anteeksi kuinka?

2009-10-01T18:24:00.003+03:00

Huonoin levynkansi hyvin pitkään aikaan... Mutta on se "Juuret" kyllä hyvä biisi.

Helppoa kun sen osaa

2009-09-29T13:05:00.015+03:00

Miten vältellä tenttiin lukemista? Minulla on omat keinoni:

1. Postaaminen
Olen laiminlyönyt blogiani jo kuukauden (enemmänkin?) ja nyt päätänkin yhtäkkiä, että aika on kypsä uudelle postaukselle. Kumpi tuli ensin, postaus vai välttely? Siis, kirjoitanko postausta koska välttelen vai välttelenkö koska postaan? Hmm.

2. Wikipedia
Kaikki alkoi siitä, kun ajattelin vilkaista mitä uusia levyjä on julkaistu vuoden aikana. Halusin löytää jonkin uuden bändin tai artistin jota fanittaa. Loppujen lopuksi päädyin punkin historiasta kertovalle sivulle ja aloin taas kuuntelemaan Dead Kennedysejä. Spotify taas ohjasi minut kuuntelemaan bändejä kuten The Germs, Black Flag ja X. Pakkohan Spotifyita on uskoa.

3. Kokkailu/leipominen
Nyt on juuri oikea aika kokeilla Jamie Oliverin vanukasreseptiä. Ennen sitä teen kuitenkin currypyöryköitä ja perunoita ja siihen vielä salaatin, jossa on niin paljon aineksia, etten itsekään pysy mukana. "Nälkä. Mikä ihana tekosyy."

4. Breaking Dawn
En ollut edes selaillut vampyyrisarjan viimeistä kirjaa moneen viikkoon, mutta tänä aamuna se houkutteli taas puoleensa. Ai niin, Kafkan Linnakin pitäisi lukea. Ja Ylpeys ja Ennakkoluulo. Ja miten olisi pieni divarikierros?

5. Liikunta
Mites se jumppa nyt yhtäkkiä innostaakin niin paljon? Ja miksi haluan väkisin lenkille vaikka ulkona sataa ja tuulee?

6. Sisustaminen
Yhtäkkiä kaikki kämpässä alkaa ärsyttää ja muutamia tavaroita on ihan pakko siirtää. Pian kaikki karkaa käsistä ja huomaan puuhanneeni kolme tuntia kirjahyllyn parissa. Miten tässä näin kävi?

7. Seinän tuijottaminen
The Cardigans soimaan ja makuulle katse valkoiseen seinään päin. Miten niin olen sekoamassa?

8. Pyykkääminen
Jos pyykkiä ei ole kertynyt tarpeeksi niin sitä keksitään vaikka tyhjästä. Lakanat on vaihdettu muutama viikko sitten, joten kyllä nyt on taas aika. Ja uudet pyyhkeet pitää pestä ennen käyttöä. Kyllä yhdesti käytetyn paidan voi jo pestä. Samalla voisi laittaa vaatekaapin sisällön värijärjestykseen.

9. Laulaminen
Musiikki täysille ja kuvittelemaan, että esiinnyn Ruotsin Idolsin finaalissa. Lauluna, tietenkin, Paramoren Ignorance.

10. Älypää
Olen koukussa Älypään palapeliin. Mitä muuta voi odottaa ihmiseltä, joka vietti lapsuutensa palapelien ympäröimänä.

11. Library things
Pirullisin sivu pitkään aikaan. Tähän mennessä olen listannut noin 50 lukemaani kirjaa ja yritän vielä muistella lisää. Täällä, kuten wikipediassakin, yksi linkki johtaa toiseen ja lopulta unohtaa, että mistä sitä aloittikaan.

Mitäs nyt? Pitää varmaankin ottaa itseään niskasta kiinni ja kääntyä tenttikirjojen pariin. Tai no, ensin voisin vilkaista mailin...

Kultainen 90-luku

2009-08-05T10:50:00.000+03:00

Kaikki kohdallaan

2009-07-26T10:37:00.001+03:00

Vettä ja hiekkaa

2009-07-14T12:11:00.007+03:00

Visio vs. todellisuus

2009-07-05T20:13:00.014+03:00

Valokuvatessani saan usein visioita, joiden tahtoisin välittyvän myös kuvaan. Pystyn aina kuvittelemaan kuvaamani kohteen tietokoneen ruudulle hienona taideteoksena, joka kuvastaa minun näkemystäni tietystä asiasta. Aina visio ja lopullinen tulos eivät kuitenkaan kohtaa...

Kuva on otettu Korpilompolossa serkkuni häissä viime kesänä. Päivä oli mitä ihanin (jos jätti huomioimatta miljoonat sääskit, jotka onnistuivat pistämään sukkahousujenkin läpi) ja maisemat upeat. Tunturit siintivät taustalla ja saatoin jo kuvitella miten hienolta lopulliset kuvat näyttäisivät. Visio oli hieman pielessä tämän kuvan suhteen jo ihan alkumetreillä. Jotenkin tuntureista ja vedestä ei saa ihan samaa fiilistä irti, kun niiden ja kuvaajan välissä on autoja, lyhtypylväitä, taloja, aurinkovarjo... Nykyään vältän ottamasta kuvia kaukaisista maisemista koska ne eivät koskaan onnistu.

Vangittu luonto. Se on ehkä tarina tämän kuvan takana. Autossa istuessa nämä jonnekin Etelä-Ruotsiin sijoittuvat maisemat näyttivät upeilta. Ruotsalaista kesää ja järvi (joki? meri?) maisemaa parhaimmillaan. Liikkuvasta autosta otetut kuvat eivät kuitenkaan tunnetusti ole niitä parhaimpia.

Miksi oi miksi päätin ottaa kuvan uunista? Minulla oli jälleen visio. Uunissa muhivat grilliruokamme ja tietenkin tapaus piti ikuistaa. Likainen uuninlasi ei kuitenkaan auttanut asiaa. Kukaan ei myöskään saa selvää, että mitä siellä uunin sisällä sitten loppujen lopuksi oli (makkaraa, minimaisseja ja perunaa, voin paljastaa). Sitä voi sitten ihmetellä, että miksen olen jo poistanut tätä kuvaa ja vielä suurempi ihmettelyn aihe on, että miksen poista sitä nytkään. Tähän en osaa vastata.

Lontoon yhdessä puistossa jalista pelaavista miehistä oli toki pakko saada kuva. Emme kylläkään koskaan nähneet ketään heistä tämän lähempää koska kameran zoomi oli rajallinen. Joten mitä iloa tästäkin otoksesta on? Minulla ei ollut edes mitään visiota tämän kuvan suhteen. Hetken mielijohde. Joten miksei tämäkin lennä suoraan roskakoriin? Sen kun tietäisi.

Mistä lähtien minä olen ottanut kuvia autoista? Ja vielä ihan uusista autoista? Ymmärtäisin oikein hyvin, jos olisin ottanut kuvan söpöstä pinkistä kuplavolkkarista, mutten ymmärrä miten tämä yksilö on päätynyt kuvakokoelmaani. Minulla ei ole mitään muistikuvaa kuvaustilanteesta, joten en osaa ikinä vastata siihen, miksi vaivauduin ottamaan kuvan koko ajoneuvosta.

Tuota... Tämä on otettu Ulrikedalissa Lundissa eräänä kesäisenä päivänä. Visio oli varmaan taas nolla. En nimittäin edes saa selvää, että olenko ottanut kuvan miehistä vai naisista nurmikolla. Tausta ei ole erityisen nätti, eivätkä tyypit näytä tekevän edes mitään jännää. En yleensä ota kuvia ventovieraista. Tulee liian paparazimainen olo.

Rakastan ottaa kuvia oksista, joiden taustalla paistaa aurinko. Se on pakkomielle. Tiedän, kuulostaa järjettömältä, mutta tulos on yleensä todella kiva. Tämä Glimmingehusin perukoilla otettu risukuva ei kuitenkaan ole todella kiva. Se ei edes ole kiva. Mikä ihmeen idea tässä on? Okei, luonto ei oikein ole vielä heränyt näin tammikuussa etelässäkään, mutta tarvitseeko siitä ottaa masentava kuva? Aurinko ei tuona päivänä paistanut, mutta minusta vähän tuntuu, ettei se olisi pelastanut tätä kuvaa kuitenkaan.

Visio: Elämä puskee esiin sorastakin.
Lopputulos: Jotenkin ylimielinen kuva voikukasta.
Miten niin ylimielinen? En tiedä, minulle tulee tästä vaan sellainen "Haahaa, olet pieni ja hento,
voin polkea sinut maahan milloin haluan" olo. Kuva ei oikein välitä sitä mitä halusin kertoa.

Visio: Kerrostalo kuhisee elämää.
Lopputulos: Surullinen kuva rupsahtaneesta piha-alueesta.
Tämä kuva ei oikein välitä sitä positiivista kuvaa Happiksesta, jota haluaisin mainostaa. Jotenkin
se fiilis, joka minulle välittyi, ei oikein tule ilmi.

Usean epäonnistuneen otoksen jälkeenkään en luovuta. Metsästän edelleen sitä täydellistä kuvaa!

Tie Suomeen

2009-07-03T10:24:00.004+03:00

Täydellisyyttä tavoitellessa

2009-07-02T17:55:00.018+03:00

Gilmoren tyttöjen kakkoskauden kolmas katsomiskerta alkoi viime viikolla. Ja taas tunsin kateuden piston katsellessani Rorya ja Lorelaita. He onnistuvat aina sanomaan oikeat asiat oikeassa paikassa. Heillä on täydelliset tummat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. He ovat laihoja vaikka syövät vain roskaruokaa eivätkä harrasta liikuntaa. He molemmat menestyvät elämässä ja kaikki menee aina putkeen. Heillä on rikkaita sukulaisia ja melkein aatelista verta suonissaan. Sain taas miettiä hetken aikaa miksi edes pidän koko sarjasta. Kuka tahansa kalpenee Lorelain ja Roryn rinnalla.

Tehdäänpä siis pieni vastakkainasettelu, eli minä vastaan Gilmoren tytöt. Masentaa jo valmiiksi.

Tapaus numero yksi: Puhevalmius ja siteeraukset

Gilmoren tytöt: Heitä ei yllätä mikään eikä kukaan. Kaikki mitä he sanovat kuulostaa täydelliseltä. Kommentit ovat söpöjä ja samalla kypsiä ja osuvia. He lainailevat vähän väliä jotain populaarikulttuuriin kuuluvaa ja mainostavat samalla täydellistä musiikkimakuaan. Ää...

Minä: Sekoan sanoissani täydellisesti. Tai ei, itse asiassa en sekoa sanoissani niin useasti koska en sano yhtikäs mitään. Mietin sopivaa vastausta tai kommenttia niin kauan aikaa, että tilanne ehtii mennä ohi, eikä näppärä kommenttini enää varttia myöhemmin tunnu oikein sopivalta. Gilmoren tyttöjen ei koskaan tarvitse sanoa "Hei, se juttu mistä puhuttiin puol tuntia sitten, niin NYT mulla ois jotain sanottavaa siihen." Minä en myöskään tiedä puoliakaan niistä leffoista joista GG:ssä puhutaan. Bändejä, joita pitäisi tietää ja joista pitäisi tykätä vilisee jok'ikisessä jaksossa. Minä vaan puhun siitä, kuinka surkea Britney nykyään on ja kyllähän sen jo kaikki tietävät. Miksen osaa sanoa jotain nokkelaa The Clashista?

Lohdutus: Haluan uskoa, ettei Lorelain kaltaista sanataituria ole olemassakaan. Täytyy pitää mielessä, että Lorelain repliikit tulevat jonkun muun suusta. Jonkun, jolla on ollut aikaa harkita repliikit tarkasti. Yksi dokumentti myös lohdutti mieltäni. Siinä Lauren Graham (Lorelai) paljasti, ettei usein tunnistanut bändejä, joita sarjan aikana mainitaan. Halleluja!

Tapaus numero kaksi:
Ulkonäkö

GG: Miten kukaan voi herätä noin täydellisenä? Miten kenelläkään voi olla noin täydellinen iho. Ja miten ihmeessä ne silmät voivat olla niin siniset? Onko ihme, että Dean ei saa tarpeekseen Rorysta kun tyttö on niin pirun täydellinen jo 16-vuotiaana? Ja tietenkin Lorelailla riittää miessuhteita kun yhdistetään hänen ulkonäkönsä ja edellämainitut puhetaidot. Lorelain ja Roryn
hiukset ovat aina täydellisesti. Ne ovat suorat. Juurikasvusta ei ole merkkiäkään. Turhauttavaa!

Minä: Herään aamulla ja ihmettelen miten hiukseni voivat taas sojottaa jokaiseen ilmansuuntaan. Finni leuassa ja nenä punaisena flunssasta. Ihanaa. Silmäni ovat kirkkaan vihreät vain jos olen itkenyt todella kauan, mutta en hirveän mielelläni haluaisi kuluttaa elämääni itkemällä. Luonnonkiharat hiukseni taas eivät suoristu kuin suoristusraudalla, eikä minusta ole grillaamaan kutrejani jokainen aamu tästä ikuisuuteen.

Lohdutus: Lorelain ja Roryn taustalla on kymmenpäinen ihmisjoukko, joka pitää huolen siitä, että naiset näyttävät juuri niin täydellisiltä kuin odottaa saattaa. Mistä lähtien näyttelijät muka ovat itse suoristaneet hiuksensa tai meikanneet? Minulla ei ole ulkonäöstäni huolehtivaa tiimiä taustallani, mikä ehkä on ihan helpotus (jos siihen Sunsilk mainokseen on uskominen).

Tapaus numero kolme:
Laihuus

GG: "Rory, mitä söisimme?"
"Voi, en tiedä, ethän sinä osaa kokata."
"En niin. No, mennään tänäänKIN syömään hampurilaiset Luken kuppilaan ja sitten jäätelölle. Huomenna on varmaan taas pitsan aika."
Argh! He syövät ja syövät ja syövät, mutta eivät liho. On ihan sama mitä he tunkevat suuhunsa, sillä kiloja ei tule lisää. Kun tähän yhdistetään vielä se tosiasia, etteivät he edes harrasta liikuntaa niin heikompaa huimaa.

Minä: Mässylakkoni tulee ja menee, mutta yksi asia on varma: Jos en hillitse makeanhimoani, paisun. Jos en liiku, paisun vielä enemmän. En ole mikään himoliikkuja, mutta makeanhimoni on sitäkin pahempi. Minun kohdallani näiden kahden yhdistämisestä ei synny yhtä täydellistä lopputulosta kuin Gilmoren tytöissä. Siksi vaaditaan kovaa itsekuria.

Lohdutus: Kuka jaksaisi katsella kahta himoliikkujaa, jotka elävät kasviksista ja hapesta? Kyllähän me kaikki ymmärrämme, ettei kenenkään aineenvaihdunta voi olla niin poikkeava, että mässyllä ja liikkumattomuudella pysyttäisiin noin laihana. Itseään voi aina huijata, mutta se kostautuu muutaman kuukauden päästä, kun farkkujen nappi ei menekään enää kiinni.

Tapaus numero neljä:
Mainetta ja mammonaa

GG: Rory on fiksuin lapsi ikinä. Hän ei tee muuta kuin lukee Tsehovia ja feministikirjailijoiden tuotoksia. Mikä parasta, hän pitää näistä kirjoista. Hän opiskelee ahkerasti, mutta löytää samalla aikaa ihan oikealle elämällekin. Lorelai taas aloitti tyhjästä ja nyt hän johtaa kokonaista hotellia (jonka henkilökunta on vähintään yhtää nokkelaa kuin hän itse).

Minä: Jos opiskelisin yhtä täyspäiväisesti kuin Rory, ei minulla olisi sosiaalista elämää. Jossain vaiheessa huomaan aina, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Pidän kaunokirjallisuuden lukemisesta, mutta venäläisen kirjallisuuden päälle en ymmärrä. Ja miten ihmeessä ehtisin opiskelun, sosiaalisen elämän ja hengittämisen lisäksi vielä lukemaan Tolstoita?

Lohdutus: Rory on yli-ihminen, jollaisia ei oikeassa elämässä olekaan. Kukaan ei ole noin täydellinen. Hän on kaiken lisäksi amerikkalainen, eli hän ei missään nimessä voi olla sivistynyt ja pitää eurooppalaisesta korkeakulttuurista (kröhöm...). Jälleen kerran, kukaan ei tahdo nähdä todellisuutta, joten miksi Rory kuvattaisiin ihan samanlaiseksi kuin me kaikki muutkin?

Summa summarum:

Kaiken tämän spekuloinnin jälkeen voisi taas kysyä, että miksi ihmeessä edes katson koko sarjaa kun se ilmiselvästi herättää lievää alemmuudentunnetta minussa. No, loppujen lopuksi sarjan söpöys ja täydellisyys on aika ihanaa. Se saa minut nauramaan ja itkemään. Ja ei, en naura itselleni ja itke epätäydellisyyttäni. Sen sijaan nautin hauskasta dialogista ja pikkukylän ihmeellisestä elämästä. Kunhan pidän mielessäni, että Lorelai ja Rory ovat vain keksittyjä hahmoja niin alemmuudentunne pysyy taka-alalla.

Kukkaotoksia

2009-07-02T13:21:00.007+03:00

Ihanaa kesää!

Moviestar

2009-06-09T13:20:00.015+03:00

Koska välttelen opiskelua, olen katsellut viime aikoina sekä uusia että vanhoja leffoja. Nähtyäni "Jätä se!" perjantaina, ihastuin taas romanttisiin komedioihin. Tämän takia erehdyin katsomaan leffan "Polly tuli kuvioihin", joka oli täysi vastakohta hauskalle ja ihanalle perjantain leffalle. Romanttiset komediat ovat useasti liian ennalta-arvattavissa, eikä niiden aivot narikkaan meno aina innosta. "Jätä se!" oli kuitenkin poikkeus. Ihastuin kaikkiin roolihahmoihin koska heidän tarinansa risteilivät niin saumattomasti ja vaivattomasti. Leffassa oli yllättäen myös sanomaa.

Romanttisille komedioille on oma aikansa ja paikkansa. Mielialan täytyy olla mahdollisimman ei-katkeroitunut jotta leffasta voi nauttia. Useimmitenhan romanttiset komediat päättyvät onnellisesti ja päähenkilöt saavat toisensa. Kaava on tuttu: Ensin tavataan ja ehkä vihataan toisiaan. Vähitellen tutustutaan ja löydetään toisesta hyviä piirteitä. Vähitellen rakastutaan ja juuri kun kaikki näyttää menevän hyvin, tulee tielle este vanhan tyttö/poikaystävän, työn tai väärinkäsitysten muodossa. Viimeiset kymmenen minuuttia leffasta tilannetta paikataan ja juuri ennen lopputekstejä nähdään se kauan odotettu suudelma. Onnellinen loppu, mikä yllätys!

Nykyaikaan sijoittuvat romanssit ovat yleensä mielestäni hieman tylsiä. Kaipaan hieman tuulahdusta vanhoista ajoista. Paras lääke tähän kaipuuseen on Jane Austen ja hänen pakahduttavat romanssinsa. "Emma" ei ollut kovinkaan hyvä leffaversio Austenin teoksesta, mutta silti se onnistui tuomaan kyyneleet silmiini kun Emma ja herra Knightley vihdoin saivat toisensa. Vanhoja hyviä aikoja edusti myös "Easy Virtue", joka oli ihanan erilainen. Se oli yllättävä ja Jessica Bieliä oli ilo katsella (samoin Colin Firthiä). On mukavaa kun romanttiset komediatkin joskus uskaltavat rikkoa rajoja ja tarjota odottamattoman lopun.

Toinen piristävä tuulahdus viime viikonlopulle oli "Vicky Cristina Barcelona", joka ei vastannut odotuksiani ollenkaan. Se oli ihanan järjetön ja hurmaava ja paljon odottamaani parempi. Sitä ei varmaankaan voi luokitella romanttiseksi komediaksi, mutta kyllä se sisälsi eräitä klassisia elementtejä. Kolmiodraamaa, salaisia tapaamisia ja pettämistä. Leffan jälkeen halusin lähteä ulos ottamaan kuvia ihmisistä ja luonnosta. Harmittelin myös, etteivät rahani riittäneet Barcelonan reissuun. Spotifyissa taas etsin itselleni hieman espanjalaista kitaramusiikkia ja nautin. "Vicky Cristina Barcelona" oli upea kokemus.

Vuoden 1933 "King Kong" on kaikkien aikojen leffasuosikkini. Sen kauhuelementit ovat kadonneet tässä vuosien varrella, mutta silti siinä on oma charminsa. On hellyyttävää ajatella, että ihmiset 30-luvulla todella ovat pitäneet elokuvaa pelottavana ja teknillisesti modernina. (Samalla on pelottavaa ajatella, että samoin ajatellaan Sormusten Herra saagasta seitsemänkymmentä vuotta tästä eteenpäin..) King Kong on kuitenkin klassikko. En uskonut, että voisin pitää Jacksonin uudesta versiosta, mutta olin väärässä. Moderni sovellus oli sopivan kunnioittava, mutta samalla uusi konseptia rohkeasti. Mutta miten "King Kong" liittyy romanttisiin komedioihin"? Mielestäni Jacksonin "King Kong" on omalla tavallaan kaunis rakkaustarina, vaikka sen päähenkilöinä ovatkin nainen ja jättiläismäinen gorilla. Leffa onnistuu kuitenkin saamaan minut kyyneleiden partaille loppumetreillään. Kaiken toiminnan alla piileskelee romanttinen komedia ilman komediaa. Se on syvällisempi ja niin ihanan pakahduttava!

Jag fann en bok

2009-05-20T11:22:00.012+03:00

Ystäväni kysyi minulta pari päivää sitten josko olin lukenut Stephenie Meyerin Houkutus kirjan. "Se on niin koukuttava!" Kävin läpi kirjahyllyni, kaappini ja tv-tason alakaapit ja sieltähän se kirja sitten löytyikin. Huomasin, että olin päässyt sivulle 50 ja sitten siirtynyt vihreämmille laitumille (eli Anna-kirjoihin). Päätin antaa Meyerin tuotannolle toisen mahdollisuuden. Pian ymmärsin mitä ystäväni tarkoitti sanoessaan kirjaa koukuttavaksi; en voinut laskea teosta käsistäni. Vihdoin, mietin. Löysin korvikkeen Harry Potterille!

Rakastan kirjoja. Tai itseasiassa, rakastan kirjojen ostamista. Olen varmasti kamalan epäekologinen, mutta en vaan nykyään osaa tai halua lainata kirjojani kirjastosta. Haluan sen sijaan kirjan ikiomaksi ja kirjahyllyni kaunistukseksi. (Kirjat hyllyssä on muuten järjestetty värin mukaan; eikö tällaista käytäntöä voisi käyttää kirjastoissakin?) Kuten kaiken muunkin suhteen, innostun jostain tietystä kirjasta äkkiä, mutta innostukseni laantuu takuuvarmasti viikon sisällä. Jäljelle jää kasa teoksia, jotka katselevat minua syyttävästi. "Lue minut!" Tänä keväänä koulu on vienyt yllättävän paljon aikaa, joten kaunokirjallisuus on jäänyt taka-alalle. En vaan ole enää iltaisin jaksanut lukea lukemisen perään.

Juuri kun luulin, että olin hukannut lukemisen ilon löysinkin sen yllättävältä taholta. Vampyyreita ja lukioikäisiä teinejä, mitä ihmettä? Houkutus sisältää kuitenkin niin paljon Harry Potter elementtejä, että alan uskoa, etten voi enää ikinä nauttia nykyaikaan sijoittuvasta ja ns. normaaleja ihmisiä käsittelevästä kirjasta. Harry Potter on taikuutta täynnä, Taru Sormusten Herrasta on täyttä fantasiaa, Ylpeys ja Ennakkoluulo on kaikkea muuta kuin 2000-luvun Suomi ja Houkutus käsittelee tytön ja vampyyrin romanssia. Eihän näitä voi kuin rakastaa, vai mitä? Sillä nykyaikahan on niin tylsää ja tuttua. Miksi haluaisin lukea jostain, minkä voin kokea vain kävelemällä ulos asunnostani?

Seuraavaksi suuntaan bussipysäkille. Luvassa on parin tunnin matka pohjoiseen päin seuranani kaikkien teinityttöjen unelma Edward Cullen. En voi valittaa.

The Highest Heights

2009-05-04T12:31:00.020+03:00

Minä ja outo musiikkimakuni. Innostun helposti kaikesta (minulle) uudesta ja yhdessä vaiheessa kuuntelin pelkästään ns. celtic punk musaa, joka on siis punkkia, johon on sekoitettu kelttiläisiä vaikutteita. Vähän aikaa sitten hurahdin countryyn ja Lori McKennaan. Tällä hetkellä kovassa soitossa on Emil Jensen ja hänen ihana skorrande r. Vuoden kohokohta kuitenkin lähestyy ja on aika sukeltaa musiikkiin, joka joidenkin mielestä ei ole musiikkia lainkaan. Loukkaus, sanon minä, e-viisu musahan on musiikin parhaimmistoa!

http://www.youtube.com/watch?v=gfzD1hKUN9k

E-viisuissa on se kiva puoli, että jopa ne huonot biisit alkavat jossain vaiheessa kuulostaa hyvältä. Kappaleen täytyy olla todella huono, etten missään vaiheessa löydä siitä edes jotain hyvää sanottavaa. Kaava etenee samalla tavalla vuosi toisensa jälkeen: ensin vihaan, sitten tykkään ja lopulta rakastan. Tämän takia minulta ei kannata kysyä voittajaa, koska en vaan osaa päättää. Jos päädyn arvaamaan jotakin, osun yleensä väärään, koska siinä vaiheessa olen jo niin sokaistunut kappaleista.

http://www.youtube.com/watch?v=mcKpbzuPUB0
http://www.youtube.com/watch?v=4u0I2P_zu7o

Tänä vuonna päätin pitää outolinnuista kuten Tshekki, Latvia ja Serbia. Tshekin kappaleen äänimaailma on jotain niin outoa, ettei siitä voi olla kuin pitämättä. Latviaa vihasin aluksi henkeen ja vereen, mutta aloin sitten tuttuun tapaani löytämään myös heidän kappaleestaan niitä hyviäkin puolia. Serbiasta pidin alun alkaenkin, koska kappaleen soundi on niin piristävän erilainen.

Tänä vuonna minulla on neljä inhokkia: Kypros, Ranska, Malta ja Armenia. Kyproksen biisi on oikeastaan hyvä, mutta esiintyjän olematon lauluääni pilaa koko jutun. Hänet pistetään vielä ulisemaan ihan käsittämättömällä tavalla ja odotan kauhunsekaisin tuntein live-esitystä. Ranskan biisi taas on niin hohhoijaa, että voin melkein varmuudella sanoa, että se sijoittuu viimeiseksi tänä vuonna (ja minähän olen aina oikeassa...). Maltan kappale taas ei tarjoa mitään uutta. Laulaja on ärsyttävä, enkä kestä kuunnella hänen ääntään viittä sekuntia pitempään. Armenian ulina ja tekopirteä pomppiminen taas lähinnä ärsyttävät.

Tänä vuonna esiin voi nostaa myös nämä: Venäjä, Saksa, Espanja, Montenegro, Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Turkki, Israel, Islanti, Romania, Bosnia-Herzegovina, Valko-Venäjä, Norja, Unkari, Azerbaidzan, Liettua, Albania ja Viro.

Kisastudio on avoinna 12., 14. ja 16.5 iltakympistä eteenpäin, tervetuloa!

Skorra på!

2009-05-03T17:28:00.015+03:00

Etsiskelin sopivaa otsikkoa kesäpostaukselleni ja törmäsin Spotifyissa Emil Jensenin musiikkiin. Jos tyyppi on Skånesta, niin musiikin täytyy olla hyvää, vai mitä? Tähän asti en ole joutunut pettymään skånelaisiin artisteihin. Idolsissa mukana ollut lundilainen Amanda Jenssen hurmaa ihanalla äänellään ja persoonallisuudellaan. Myös Timbuktu tulee Lundista ja vaikka The Botten Is Nådd ei suoranaisesti kuvaa olotilaani baari-illan jälkeen, on se kuitenkin suosikkieni joukossa.

Skånen skorrande r on jotain aivan ihanaa. Lundissa minun piti aina vastustaa kiusausta hymyillä typerästi jokaiselle vastaantulevalle, joka sattui puhumaan aidolla oikealla skånen murteella. Se vain kuulostaa niin hellyyttävältä. Murre sopii täydellisesti komiikkaan ja Skånesta löytyykin useita stand-up koomikoita, kuten esim. David Batra, joka väsäsi viime vuonna kasaan kirjan lappusista, joita ihmiset jättävät esim. pesutupiin. Johan Glans taas muistuttaa Kalles Kaviar tuubin poikaa. Hipp Hipp-sarjan Anders Jansson ja Johan Wester jaksavat naurattaa vuodesta toiseen.

Kauniista Skånesta tulee myös jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic, jolla on suurempi ego kuin kaikilla skånelaisilla yhteenlaskettuna. Huomasin yllätyksekseni, että myös Måns Zelmerlöw tulee Lundista, vaikkei sitä murteesta ainakaan huomaa.Toisaalta, Cara Mia laulettuna skorrande r:llä ei olisi ihan sama asia.

Mitä tästä opimme? Tietenkin, ettei ole Skånen voittanutta. Sieltähän löytyy vaikka mitä! Pieni, mutta pippurinen Skåne on se osa Ruotsia, joka tuntuu vähiten Ruotsilta. Täydellistä!

Synkronisoidut ruotsalaiset ja tunteileva irkku

2009-04-29T23:16:00.003+03:00

Vuoden kohokohta lähestyy.

Maj förra året

2009-04-25T20:39:00.010+03:00

Olen aina ajatellut, etten ole kesäihminen. Kesä on ötököitä, kuumuutta ja auringonpistoksia. En rusketu, joten olen aina se ainoa kalpeasäärinen ja sehän vasta hävettääkin. Tänään tunsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kesän tuoksun ja huomasin kaivanneeni sitä. Viime vuonna tähän aikaan olin hieman vehreämmissä maisemissa. Lundin kevät on Suomen kesä.

Loppujen lopuksi en kuitenkaan vaihtaisi talven jälkeen virkoavaa Oulun ja Pohjois-Suomen luontoa mihinkään. Täällä kesä on lyhyt, mutta juuri sen takia siitä täytyykin osata nauttia.

How do you do it, Osa 2

2009-04-20T17:15:00.002+03:00

Jotain miehisempää, niinhän minä sanoin. Huomasin nimittäin, että kyllä ne miehetkin osaavat posettamisen. Ja voih, ovathan he niin komeitakin...

Clint Eastwood
(The Good, the Bad and the Ugly)

Farley Granger

(Strangers on a Train)

Humphrey Bogart
(The African Queen)

Sean Connery
(Dr. No)

Gregory Peck
(Roman Holiday)

Montgomery Clift
(A Place in the Sun)

Cary Grant
(The Philadelphia Story)

Jeremy Brett
(My Fair Lady)

James Stewart
(It's a Wonderful Life)

Donald O'Connor
(Singin' in the Rain)

Gene Kelly
(An American in Paris)

Peter O'Toole
(How to Steal a Million)

Kuka on jo saanut Hollywoodista tarpeekseen? En minä ainakaan!

How do you do it

2009-04-03T13:26:00.000+03:00

They don't make them like they used to. Hollywoodin glamour on himmennyt sitten 30-50-luvun. Elokuvat olivat ihanan tyylikkäitä ja kauniita. Ennen kaikkea, naiset pukeutuivat mekkoihin ja kulkivat joka paikkaan koroissa.

Mustavalkoisissa kuvissa on sitä jotakin. Ne huokuvat vanhaa aikaa ja näyttävät ihmiset ylväämpinä. En saa tarpeekseni vanhoista glamour kuvista, joissa kaikki on tip top. Haaveilen yhtä täydellisestä kampauksesta, yhtä hienostuneesta meikistä ja yhtä arvokkaasta posetuksesta.

Nyt on aika nähdä kaikki mustavalkoisena. Seuraavassa joukko näyttelijättäriä (ja sulkeissa leffasuositus). Tyylikästä loppuviikkoa!

Elizabeth Taylor
(A Place in the Sun)

Maureen O'Sullivan
(Tarzan the Ape Man)

Marlene Dietrich
(Morocco)

Madeleine Carroll
(The 39 Steps)

Fay Wray
(King Kong)

Marilyn Monroe
(Some Like It Hot)

Helen Hayes
(A Farewell to Arms)

Audrey Hepburn
(Sabrina)

Grace Kelly
(Rear Window)

Kim Novak
(Vertigo)

Seuraavalla kerralla jotain miehisempää.

Viikonloppu kuvissa

2009-03-30T18:00:00.000+03:00

Musiikkia korvilleni

2009-03-29T11:36:00.001+03:00

Nik&Jay - 3 Fresh Fri Fly
Billy Talent - Billy Talent II
CSS - Donkey
The Dø - A Mouthful
Flight of the Conchords - Flight of the Conchords
The Killers - Day & Age
The Cardigans - Long Gone Before Daylight
Taking Back Sunday - Louder Now
Melodifestivalen 2009
Paramore - Riot
The Cranberries - Wake up and Smell the Coffee

The Trouble with Harry

2009-03-28T14:13:00.011+02:00

Kiitos otsikossa mainitun leffan minua alkoi haluttaa muffineja. Mustikkamuffineja. Nyt täytyy myöntää, että olen rikkonut mainostamaani makealakkoa jo useamman kerran. Lyhyt reissuni Helsinkiin johti minut synnin polulle. Fazerin kahvila oli nimittäin aivan liian suuri houkutus, enkä voinut missään nimessä tyytyä pelkästään kaakaoon. Loppujen lopuksi söin siis myös juustokakkua, maistoin ystäväni ostamaa suklaakakkua ja popsin kahvin ja kaakaon mukana tulleet suklaapalaset. Auts.

Mustikkamuffinit

(20 annosta)

1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl voita
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1 tl vanilliinisokeria
2 dl mustikoita (+mansikoita ja/tai vadelmia)

1. Sekoita keskenään sokeri, munat, sulatettu rasva ja kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

2. Lisää lopuksi jäiset mustikat taikinaan varovasti käännellen.

3. Jaa seos paperisiin muffinivuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

(Resepti on pöllitty osoitteesta: http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptihaku/resepti/?id=1094&rname=mustikkamuffinit)

Ihanaa viikonloppua!

P.S. http://www.dagensmuffin.se/fi/<3

Vaka vanha Väinämöinen

2009-03-27T11:20:00.027+02:00

Kalevala korut; suomalaisuuteni ilmentymä? En ollut koskaan käsittänyt kaikkea hössötystä näiden riipusten ja korvisten ja ties minkä nilkkakorujen ympärillä, kunnes sain rippilahjaksi Euran sydämen. En ole koruihmisiä, minkä takia loputon korujen määrä sukulaisiltani vain ärsytti minua. Minua miellyttivät vain vanhemmiltani saama risti (joka on kulkenut kaulani ympärillä joka päivä 14-vuotiaasta lähtien) ja juuri se samainen Euran sydän. Kalevala korujen kohdalla muutun yllättäen koruihmiseksi.

Kalevala koruissa viehättää niiden yksinkertaisuus. Ne eivät hienostele ja sopivat niin arkeen kuin juhlaankin (näin kliseisesti sanottuna). Jos ikinä voitan lotossa (mikä on aika epätodennäköistä koska en ikinä lottoa) niin ostan heti alkutöikseni korun "Naisen ääni". Ja sen jälkeen voin luovuttaa hieman hyväntekeväisyyteen.

Mitäs niitä Kalevala koruja enempää kuvailemaan. Loppujen lopuksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässäkin tapauksessa.

Käärmesormus

Vellamo

Carmen

Helinä

Naisen ääni

Ikiturso

Suotniemen solki

Hämäläinen juhlakääty

(Kaikki korut ja niiden tiedot löytyvät osoitteesta: http://www.kalevalakoru.fi/)

I am The Queen!

2009-03-08T12:58:00.019+02:00

Rakastan Euroviisuja. En liioittele. Minä ihan oikeasti rakastan tätä musiikkikilpailua. Hullaannuin kisoihin vuonna 2003 kun Sertab Erener ja Turkki voittivat iki-ihanalla "Everyway That I Can" biisillä. Euroviisut on jotain niin täydellistä hömppää, ettei niistä voi olla pitämättä. Viisut tarjoavat ihanan tauon kaikesta hektisestä.

Itseäni kiinnostaa Suomen ja Ruotsin viisuehdokkaista enemmän jälkimmäinen. Suomen karsinnat menivät minulta ihan ohi. Tiesin vain, että Passionworksin on pakko voittaa, sillä muuten vaihtaisin kansallisuuteni ruotsalaiseksi. Teksti-tv ilmoitti kuitenkin ystävällisesti, että Waldo's People edustaa Suomea Moskovassa toukokuussa. Täten käänsin katseeni länteen päin ja asetin toivoni Ruotsin kansan huomaan. Olen siis seurannut Ruotsin karsintoja aktiivisesti, vaikka minulla ei Svt:n kanavat näykään. Tähän postaukseen olen pominut ne kamalimmat ja ihanimmat biisit, jotka Melodifestivalen tänä vuonna 2009 tarjoaa. Jotkut ovat kamalampia kuin Waldo's People, uskokaa pois.

Ei, Carola ei ole nuorentunut ja tullut takaisin viisuihin vuonna 2009. Tämä vain taustaksi, jotta tuulikoneen pysyvä suosio ehkä jotenkin selviäisi.

Oih, voih! Pakahdun tästä kappaleesta! Annan anteeksi tuulikoneen ja sen, että laulajan nimi on niin tekopyhä, että oksat pois. Annan myös anteeksi Sarahin kammottavan puvun ja punaisen lavastuksen (eikö teilläkin tule maailmanloppu mieleen?). Samoin annan anteeksi nousevan korokkeen ja Sarahin kohottamisen Jeesuksen tasolle. Tämä kappale nimittäin voittaa kaiken. Onko se kliseinen? Kyllä. Onko se kuultu aiemminkin? Kyllä. Mutta kyllästyykö siihen koskaan? Ei!

Anteeksi kuinka? Joku BB:en sopiva nainen laulamassa oopperaa? Ja tuo lausuminen. Saanko myös muistuttaa, että vuonna 2006 Kate Ryan ei päässyt jatkoon fantastisesta biisistään huolimatta koska ei hymyillyt. Ja viime vuonna Charlotte Perrellin ketunkasvot jättivät nolon jäljen Ruotsin viisuhistoriaan. Joten minkä ihmeen takia tämä Malenan kammotus pääsi jatkoon?!

Minä INHOAN Agnesia. Hän voitti Ruotsin Idolsin vuonna 2005 ja katkeroiduin, koska toiseksi tullut Sebastian oli mielestäni päivänselvä tähti (paradoksi?). Joten kun kuulin, että Agnes osallistuu viisukarsintaan, päätin heti vihata häntä. Kappale on varmasti surkea, Agnes näyttää kamalalta ja kuulostaa yhtä ärsyttävältä kuin aina. Jouduin kuitenkin nielemään ylpeyteni kuullessani biisin Love, Love, Love. Se ei ole fantastinen, mutta ei se ole huonokaan. Se jumittuu päähän ja pyörii siellä kehää niin kauan aikaa, kunnes siitä alkaa pitämään. En edelleenkään pidä Agnesin äänestä, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Toisen kerran tämän postauksen aikana; oih ja voih! Molly on aivan ihana ja tämä kappale on vertaansa vailla. Esitys on riisuttu ja kaunis ja Mollyn ääni on vangitseva. Ruotsin kieli ei ole koskaan kuulostanut kauniimmalta. Jos Sarah Dawn Finer olisi luottanut pelkästään ääneensä kuten Molly, olisi "Moving on" ollut vielä parempi. Molly voittaa Sarahin mennen tullen! (Ja annan anteeksi tuon hemmetin tuulikoneen.)

Tämä on yksi niitä biisejä, joista ei oikein voi olla varma. Minä kysyn vaan, että miksi, oi miksi, hän laulaa kreikaksi? Ja eivätkö rummut vanhenneet jo vuonna 2007 kun Bulgaria raiskasi kaikki lyöntisoittimet esityksessään? Niin ja Sofia, Carola haluaa tuulikoneensa takaisin.

Mitä saadaan kun laitetaan yhteen kolme keskinkertaista idolia? No E.M.D tietenkin! Yksi ei osaa laulaa, toinen on knapsu ja kolmas keikkailisi varmasti mieluummin yksin. Esitys on outo. Tyyli on outo. Kepit ovat outoja. Mutta silti tässä biisissä on sitä jotain. Se tarrautuu päähän kuin iilimato ja kuultuani kappaleen ensimmäisen kerran huomasin lauleskelevani sitä koko illan. Eurooppa joko ihastuisi tai vihastuisi tähän.

BWO ei luovuta. Se on yrittänyt viisuihin jo niin monta kertaa, että on ihme, että laulaja on vielä niin siloposkinen, eikä hiuspehkossa ole merkkiäkään harmaista suortuvista. Mutta mitäs sanottavaa minulla sitten on tästä eriskummallisesta bändistä? Olen vähän neutraali heidän suhteen. Tästä kappaleesta ei voi sanoa muuta kuin hohhoijaa. Eikö tämä ole kuultu BWO:lta jo sata kertaa aiemmin, mutta hieman nopeammalla tempolla?

Paris Hilton kopio kuoriutuu jättimäisestä mekosta ja hokee olevansa kuningatar mummopöksyissä; vau! Haluaisin mielelläni tavata sen neron tämänkin idean takana. Kappale sinänsä on sitä perushuttua, jolla voikin pärjätä viisuissa. Velvet kylläkin on jo menettänyt mahdollisuutensa päästä Moskovaan; onneksi. (Huom. tämä kappale selittää postaukseni otsikon.)

Svt:n äänestyssysteemi on maailman sekavin, mutta jos olen tajunnut oikein, niin finaaliin pääsivät mainitsemistani Molly Sandén, E.M.D, Agnes, Malena Ernman ja Sarah Dawn Finer. Finaali käydään ensi viikolla; jänskää!

P.S. Luvassa on vielä varmasti useita viisupostauksia, joten pyydän jo etukäteen anteeksi!

Vihreä kateudesta

2009-02-14T23:06:00.034+02:00

Kävin eilen ystäväni kanssa kaupungilla. Lähdin tuntia aikaisemmin, koska ajattelin rauhassa katsella farkkuja ja saappaita itselleni. Ystäväni vain kyllästyisi jahkailuuni. Loppujen lopuksi ostin tunnin aikana yhdet farkut ja kahdet saappaat. Ihan tuosta vaan. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta koska päätin tästä lähtien satsata laatuun, niin rahaa meni sitten vähän enemmän. Kyllästyin nimittäin Skopunktenin kenkiin vaikka ne ovatkin aika ihania. Mutta niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Haluan tehdä luonnolle palveluksen ja lopettaa omalta osaltani tämän kertakäyttö perinteen. Kengätkin saavat mieluiten kestää enemmän kuin kuukauden.

Kenkähullutteluni jälkeen päätin olla enää ostamatta mitään. Jim & Jillissä kuitenkin jouduin rikkomaan lupaukseni. Siellä minua nimittäin odotti vihreä unelma. Kokeillessani sitä mietin ehkä sekunnin ajan, että missä ihmeessä minä tätäkin pitäisin, mutta tyttömäinen puoleni peitti soraäänet hyvin pian alleen. Poistuin siis kaupasta yhtä vihreää mekkoa rikkaampana.

En ole oikeastaan mekkoihmisiä. Viihdyn ihan mainiosti housuissa, joten elo 1800-luvulla olisi voinut olla minulle hankalaa (tai ehkä olisin voinut olla se vastarannankiiski). Joskus on kuitenkin kiva pukeutua vähän hienommin. Serkun häihin ostin punaisen mekon Lundista. Nähdessäni sen tiesin, että minun on pakko saada se. Maksoi mitä maksoi. Eikä se loppujen lopuksi niin paljon maksanutkaan. Olen pitänyt sitä tasan yhden kerran. Odottelen siis kutsua seuraaviin häihin, jotta mekko pääsisi alas henkaristaan.

Lundissa lämpötila kohosi jo maaliskuussa niin korkealle, että oli helppo sortua pienen pieniin mekkoihin. Kerran kävimme Malmö nationissa syömässä ja pukeuduin hyvin lyhyeen siniseen paitaan. Eli liikkeelle ilman kunnollisia housuja. Malmö nationin snobit eivät aiemmin olleet vilkaisseetkaan meihin päin, joten emme olettaneet tältäkään kerralta mitään erilaista. Olimme harmaata massaa, joka sulautui tapettiin. Housujen heivaaminen tuntui kuitenkin tehneen vaikutuksen koska yllättäen juttelimme tyypillisen miespuolisen Malmö snobin kanssa niitä näitä. Jos tahtoo siis sulautua ruotsalaisiin, täytyy lähteä liikkeelle ilman housuja. Olin kuitenkin koko päivän hyvin tietoinen siitä, ettei minulla ollut ylläni farkkuja. Seuraavana aamuna pukeuduin housuihin ja college-paitaan. Joka päivä ei ole snobi päivä. Ei edes Lundissa.

Tämän tyttömäisen postauksen jälkeen on taas aika palata arkeen. Huomenna puen ylleni kravatin.

Break a leg!

2009-02-13T22:18:00.036+02:00

Olen nainen, joten tietysti rakastan kenkiä. Se on yhtä päivänselvää kuin se, että aurinko nousee joka aamu ja että sääskenpurema kutittaa. Naiset ja kengät kulkevat käsi kädessä vaikka kengillä ei käsiä olekaan. Naisten ja kenkien välillä vaan on sitä jotakin. Tämän takia aion murtaa kaikki stereotypiat ja tehdä kenkäpostauksen, jossa en huokaile kenkien perään. Päinvastoin, olen nyt niin ei-naismainen kuin mahdollista.

Vaaleat kengät ovat mielestäni maailmanhistorian huonoin idea. Okei, onhan valkoiset kengät ihan nätit. Sellaiset 20 minuuttia. Herranen aika, tämä on Suomi! Ei täällä voi tepastella ympäriinsä valkoisissa kengissä! Näissä "kaunokaisissa" on kaiken lisäksi ihan mahdotonta kävellä. Kuka ihme noissa voi töpöttää?

Okei, täytyy myöntää, että nämä ovat aika söpöt. Lila väri tuo kivaa vaihtelua. Mutta miten nuo pysyvät jalassa? Miten voin tietää, etteivät ne jää matkan varrelle, kun juoksen bussipysäkille? Kuka korvaa jos korko juuttuukin jonkin ritilän väliin? Mitä teen jos millin paksuinen korko napsahtaa poikki?

Viimeisetkin rippeet naisellisuudestani karisevat nyt, mutta tämä on pakko saada sanottua: käytännöllisyys. Onko kukaan kuullut tällaisesta kenkien yhteydessä? Minä en ainakaan ollut ennen kuin tajusin, että uusissa kengissäni ei ole niin minkäänlaista pitoa. Olin liukastua todella lyhyellä matkallani yliopistolle ainakin kymmenen kertaa tänään koska uudet nilkkurini on ilmeisesti tarkoitettu vain Pariisin keväisille kaduille. Tästä lähtien siis katson kenkien pohjat hyvin tarkasti ennen kuin teen ostopäätöksen. Oppia ikä kaikki.

Jos huonolle maulle annettaisiin "kasvot", niin ne näyttäisivät näiltä kahdelta. Miksi sitä eläinkuosia pitää tunkea joka hemmetin paikkaan? Jos et syntynyt leopardiksi, niin tyydy herranen aika osaasi ihmisenä ja jätä ne pilkut eläimille. Ja kuka nyt edes haluaisi näyttää sukupuuttoon kuolevalta kissaeläimeltä? Se sukupuuttoon kuolemisenkin syy alkaa kyllä selvitä kun katselee eläinkuosien määrää muodissa. Ensimmäisen kuvan nilkkurit ovat niin kamalat, etteivät sanat riitä niitä kuvaamaan. Kenkien suhteenkin less is more. Piste.

Olen nyt valittanut mahdottomista koroista ja nilkkansa nyrjäyttämisestä niin paljon, että on aika esitellä matalakorkoiset saappaat. Mutta miksi, oi miksi, niiden matalien saappaiden täytyy olla niin tajuttoman rumia? Mikä näitäkin vaivaa? Onko niillä vesirokko? Vai onko niiden omistaja kävellyt liian monen lätäkön yli? Miksi nämä ovat niin kamalat?

Mitä ihmettä tämänkin suunnittelijan päässä on pyörinyt? Okei, kiva, että saappaat ovat niin kireät, ettei veri meinaa kiertää jaloissa, (näinhän melkein tehdään jaloista hyödyttömät ja samalla mitätöidään kenkien tarpeellisuus) mutta miksi tämä kullan loisto? Ja tuo rypytys? Sen lisäksi vielä kammottavat korot. Nämä varmasti kääntävät katseita, mutta itse miettisin nämä nähdessäni, että mikä omistajan päässä viiraa.

Käärme luikerteli saappaisiisi! Metsässä tällainen huomautus aiheuttaisi paniikkia, mutta kenkäkaupassa hihkaistaan "Jei". Niin, ja mitä minä sanoin niistä valkoisista kengistä? Toisen kuvan kenkien kuosi sopisi paremmin Aurinkokuninkaan ruokailuhuoneen seinille. Soljet voi heittää tuleen.

Rakastan nilkkureita. Saan kätevästi laitettua lahkeeni niiden sisään kunnon piraattityyliin. Ne tuntuvat myös rennommilta kuin saappaat ja siksi muuta pukeutumista ei aina tarvitse ajatella niin tarkasti. Mutta nilkkureidenkin suhteen voi mennä täysin metsikköön... Ne kiiltävät. Niissä on solki. Niiden kärki on auki. Niiden korot ovat... No, mitä noista nyt sanoisi. Korot voivat sopivan korkuisina olla hyvä juttu, mutta kun ne menevät noin korkeiksi, niin feministi sisälläni herää. En todellakaan aio antaa jalkani muotoutua noihin!

Break a leg on tämän postauksen nimi. Normaalistihan se on positiivinen toivotus, mutta itse näin sen hyvin konkreettisena törmätessäni näihin saappaisiin. Voin kuvitella, miten jäykät näiden varret ovat. Jalka sojottaa oudossa asennossa ja siihen päälle vielä tajuton korko. Pahimmassa tapauksessa joku, joka ei osaa kävellä kunnolla korkkareilla, vetää nämä ylleen ja sortuu sitten tepastelemaan polvet koukussa. Kiltit, älkää ostako tällaisia kenkiä jos ette osaa kävellä niillä! Voin silloin ainoastaan huutaa peräänne "Break a leg". Enkä tarkoita sitä positiivisessa mielessä.

Säästin parhaat viimeiseksi. Siis, mietin ensin, että nämä ovat Isojalan vaimon uudet jalkineet, mutta sitten tajusin, mikä näistä tulee mieleen:

Eiköhän tämä ollut tässä.

(Kaikki kengät löytyvät osoitteesta http://www.shoes.com/)

Jali ja suklaatehdas

2009-02-10T14:20:00.018+02:00

Tein päätökseni heti joulun jälkeen: alan makealakkoon! Se koskee irkkareita, suklaata, jäätelöä, lakritsia, salmiakkia, sipsejä, popcornia, suolatikkuja, pähkinöitä, vaahtokarkkeja, kakkuja, pullia, Runebergin torttuja ja laskiaispullia. Lista pitenee päivä päivältä. Samalla kunnioitus itseäni kohtaan kasvaa. Tällä hetkellä se on jossain Empire State Buildingin puolessa välissä. Kuukausi on mennyt ja ainoa makea, jota olen suuhuni laittanut, on kaakao. Kolmesti. Tai ehkä neljästi. Mutta muuten olen täysin vapaa makeasta. Kaapeistani ei löydy edes leipomasuklaata.
Joulun aikana tuli mässäiltyä ihan liikaa. Katselin itseäni peilistä kriittisenä ja tein sopimuksen itseni kanssa; ei enää makeaa minulle. Olin varma, että tämä makealakko päättyisi samalla tavalla kuin ne edellisetkin. Aloitan intoa täynnä. Syön enemmän vihanneksia. Nyrpistän nenääni Fazerin siniselle. Viikko kuluu... Kaapissani on puoleksi syöty Marabou levy ja jääkapista löytyy vastaleipomiani brownieseja. Niiden vierellä marenkia. Itse istun sohvalla syömässä poppareita ja katsomassa leffaa. Ja sitten hävettää. Minähän olin makealakossa! Itsekurini on olematon. Rakastan nimittäin suklaata. Suklaa kaikissa muodoissa on ihanaa. Kaakao, suklaalevy, suklaaleivos, suklaakakku, suklaarusinat... Menisin naimisiin Fazerin kermatoffee suklaan kanssa, jos löytyisi pappi meidät vihkimään.
Itsekuriani on koeteltu monen monta kertaa tämän kuukauden aikana. Kotona käydessäni kaapista löytyy aina jotain mässyä. Pari viikkoa sitten iskä oli mennyt ostamaan rakastamiani donitseja coopista. Katselin niitä nenää nyrpistäen ja yritin päästä makeavapaaseen mielentilaan.
- No, ota nyt.
- Mie oon makealakossa.
- No ota ees yks.
- Enkä.
- Sulle ostin.
- Mie oon makealakossa.
Lopulta iskä luovutti ja söi äidin kanssa donitsit. Ja minä olin tyytyväinen itseeni.

Viikko sitten istuin kotona kämpillä keittiönpöydän ääressä ja pähkäilin enkun käännöstekstiä. Yhtäkkiä puhelin soi. Tuntematon soittaja.
- Maria.
- No se on Pirjo (huom. nimi muutettu, koska en muista kuka hän oikeasti oli) makeiskyselystä, päivää. Olisko sulla hetki aikaa?
- Öö, mulla on vähän kiire just nyt.
- Okei, joku toinen kerta sitten.
Mietin hetken aikaa puhelimen suljettuani, josko kohtalo ja Jumala olivat liittoutuneet yhteen ja tahtoivat minun luopuvan makealakostani, juoksevani Euromarkettiin ostamaan kermatoffee levyn ja sitten syövän sen kokonaan Gilmoren tyttöjä katsellessa. Päätin kuitenkin, etteivät he voisi olla niin julmia. Makealakko sai jatkua.Olimme ystäväni kanssa Aulakahvilassa "kahvilla" (ystäväni joi teetä ja minä kaakaota). Kassalla maksoin kaakaoni ja juuri kun olin lähdössä etsimään vapaata pöytää, tokaisi kassaneiti "Tosta saa ottaa karkkia." "Kiitos", kuulin itseni sanovan ja ajattelematta asiaa sen pahemmin, poimin korista yhden joulukarkin. Samassa hetkessä tajusin, mitä olin mennyt tekemään.Ystäväni sai loppujen lopuksi kaksi karkkia, sillä en tietenkään voinut syödä suklaanpalasta. Voitin taas itseni. Muutama päivä sitten olimme taas "kahvilla". Ystäväni söivät molemmat Runebergin tortut. Minä ostin banaanin. Sain kuulla monet "No ota nyt vähän tästä", "En mie jaksa kaikkea, ota nyt" ja "Nyt on Runebergin päivä", mutta pysyin vahvana. Ei, minä olen makealakossa.

Kauan aion sitten kiduttaa itseäni? No, olen huomannut, ettei tämä ole itsensä kiduttamista. Päinvastoin, voin paljon paremmin ilman kaikkia herkkuja. En tarvitse suklaata tai poppareita. En kaipaa pullaa tai pähkinöitä. Minua ei edes haluta irkkareita tai vaahtokarkkeja. Joten makealakkoni jatkuu niin kauan kuin on jatkuakseen. Ehkä koko loppuelämäni!

Winter wonderland

2009-02-08T16:13:00.011+02:00

Talvi saapui vihdoin Ouluun! Eilinen myräkkä oli tervetullut ja katselin sitä onnessani ikkunastani (en kuitenkaan uskaltautunut ulos). Lunta ei voi inhota silloin kun se putoilee maahan pieninä hiutaleina. Lumen tanssissa on jotain lumoavaa ja ihanaa. Se rauhoittaa.

En ole koskaan ollut kesäihminen. Kesällä on aina liian kuuma ja ympärillä on jos jonkinmoista ötökkää. Inhoan hyönteisiä. Tulen hysteeriseksi, jos lähettyvilläni on ampiainen, paarma tai hämähäkki (vaikka hämähäkkihän ei itse asiassa edes ole hyönteinen(?)). Tämä on aika naurettavaa, sillä kyseessä on pieni olio, joka ei pahemmin voi satuttaa minua, mutta silti en pääse eroon pelkotilastani. Kesät ovat siis minulle yhtä painajaista ötököiden suhteen. Ainoa hyvä asia kesässä on, ettei tarvitse pukea ylleen koko vaatekaappinsa sisältöä mennessään ulos. Mutta siinä se sitten olikin.

Ollessani Lundissa, opin pitämään auringonpaisteesta ja lämmöstä. Se jotenkin kuului asiaan kun oltiin niin etelässä. Lundissa paistoi aurinko aina (siltä se ainakin tuntui). Saatoin istua nurmikolla ottamassa aurinkoa tunteja ja vaan nauttia siitä ihanasta lämmöstä. Lundissa inhosin lumisadetta. Se oli kuin paluu takaisin pohjoiseen. En ollut vielä valmis jättämään Lundin eksoottisuutta. Onnekseni lumipeite säilyi vain yhden päivän ja pian sain taas ihailla luonnon vehreyttä ja nauttia pyöräretkistäni Ulrikedaliin. Palattuani Happikseen olin kuitenkin taas oma itseni. Suomalaisen vastakohta. Suomalaisethan rakastavat kesää. Pitkän ja pimeän talven jälkeen suomalaiset kömpivät ulos mökeistään aurinkoon ja pysyvät siellä syyskuun alkuun asti. Ja minä valitan minua kiusaavasta ampiaisesta.

Talvi on kylmä. Talvi on luminen. Talvi ei ole niin pimeä kuin luullaan. Talvi Helsingissä on ehkä masentavinta mitä voi olla. Loskaista ja harmaata. Talvena olen iloinen siitä, että jäin kehä kolmosen pohjoispuolelle. Kun muut kaipaavat etelän aurinkoon, minä hengitän sisään talvista ilmaa ja kiitän onneani siitä, että synnyin Suomeen (tai ainakin Suomen lähettyville). Ei talvikaan tietenkään ole pelkkää auringonpaistetta (paradoksi itsessään). Ennen kuin lumi sataa maahan, on kaikki masentavan pimeää ja karua. Silloin ymmärrän hyvin muiden kaipuun ulkomaille. Jos joku tarjoaisi minulle matkaa Meksikoon, en kieltäytyisi. Lumimyräkässä ei myöskään ole niin mukava kävellä. Jos tuuli puhaltaa vaakasuorasti ja silmät ja suu ovat täynnä lunta, on vaikea hymyillä. Joskus taas on ihan liian kylmä. Silti listallani talvi kerää enemmän plussaa kuin miinusta.

Eräässä suhteessa talvi jää auttamattomasti kakkoseksi kesän rinnalla. Mikään ei nimittäin voita kesäistä sadetta ja sen tuoksua. Viime kesänä saatoin istua porukoiden kauhuksi useita hetkiä verannalla katoksen alla ja vain kuunnella sadetta. Kerran keksin lähteä ostamaan kurkkua ja jääteetä kaupasta vain koska halusin tekosyyn kävellä sateessa (kävelylenkkihän ei olisi voinut olla sellainen). Sateen ropina kattoa ja ikkunaa vasten on ihaninta mitä tiedän. Se saapuu metelillä, mutta ei jätä yhtä pysyviä jälkiä kuin lumi.

Maidolla vai ilman?

2009-02-02T12:27:00.008+02:00

Ei enää kofeiinia minulle! Lopetin nimittäin kokiksen juonnin. Ei enää sihisevää ällöttävää juomaa minun lasiini. Herranen aika, naapuri puhdisti kerran kylpyammeensa sillä tökötillä; eikö se jo kerro jotain sen syövyttävyydestä? Tähän asti (tietääkseni) en ole saanut kofeiinia kehooni kuin ainoastaan juuri kokiksen kautta. Kuulun nimittäin siihen pieneen vähemmistöön, joka ei juo kahvia eikä teetä. Mitä ihmettä? Mikset? Koska molemmat maistuvat kamalalta. Piste.

Pienenä en saanut koskaan maistaa kahvia, koska "se ei ole tarkoitettu lapsille". Kun lopulta sitten "pääsin" maistamaan kahvia ei kokemus ollut miellyttävä. Kitkerää, inhottavaa ja kurkkua kirvelevää. Yh. Viimeksi join kahvia muutama vuosi sitten tätini miehen hautajaisissa. Paikalla olivat myös serkkuni pienet lapset, joille ikänsä takia tarjottiin limukkaa. Minun taas oletettiin juovan kahvia, enkä viitsinyt pyytää itselleni sockerdrickaa. Kaikki päättyi niin, että lähes tukehduin kitkerään kammotukseen ja äiti kehotti minua pysymään erossa kahvista. Suu kuivana istuin koko loppuajan paikallani hilliten yskäkohtaustani. Kahvikammo oli taattu.
Haluaisin mielelläni olla sellainen henkilö, joka nauttii teekupposen keittämisestä ja sen siemailemisesta hyvän kirjan ääressä. Kuvassa ei minun kohdallani vaan voi olla lämmintä teetä (jääteestä yllättäen pidänkin). Sekin on kitkerää ja ällöttävää, vaikka lisäisin kuinka paljon sokeria. Minusta ei vaan ole juomaan teetä. Kieltäytymällä sekä kahvista että teestä, olen jatkuva päänvaiva muille. Kylässä käydessäni tuntuvat kaikki olettavan, että juon jompaakumpaa ja shokki on suuri kun kerron, että vesi kelpaa mainiosti. "Vettä? En mä sulle pelkkää vettä voi tarjota..." Itse en koskaan muuta vierailleni tarjoakaan. Joskus jääkaapista löytyy tuoremehua, mutta muuten H2O saa kelvata. Kahvia tai teetä ei tässä kämpässä tipu!

Olin porukoitten kanssa Luulajassa sen samaisen tädin luona joulun aikoihin. Kahvipöydässä tätini kysyi, että juonko vieläkään kahvia. En. Esiin kaivettiin julmust-pullo ja minä olin tyytyväinen. Vesipuheilleni oli taas vain naurettu. Limukan tarjoaminen minulle saa tätini myös ilmeisesti kuvittelemaan, että olen edelleen kymmenvuotias ja että minulle täytyy puhua myös samaan tapaan kuin lapsille. Onko se nyt niin kamalaa jos aikuinen ihminen juo kahvin ja teen sijasta limukkaa tai jopa mehua? Määritteleekö yksi hemmetin juomavalinta minut heti?Suomi on kahvin luvattu maa. Samaa voi sanoa Ruotsista. Kun lähdetään ulos kahvilaan, mennään kahville vaikka kukaan osanottajista ei joisikaan kahvia. Kahvitellaan vaikka jokaisella olisi kupissaan kaakaota. Hautajaisissa, häissä ja kissanristijäisissä oletetaan, että kaikki yli 15-vuotiaat juovat kahvia. Kysytään vaan, että maidolla vai ilman. Se, etten omista kahvinkeitintä tai edes pikakahvia on suuri puheenaihe porukoitteni kanssa. Miksi kuitenkaan ostaisin kahvinkeittimen viemään tilaa kämpässäni? Ja miksi tuhlaisin rahaa ällöttävään pikakahviin? Kahvia juovat ihmiset tuntuvat joskus ajattelevan, että tuotan itse heille niin paljon vaivaa kahvista kieltäytymällä, että myös minä saan kärsiä ja keittää heille kahvit aina heidän käydessään luonani. Mutta eikö kukaan voi uskoa, että minulle ihan oikeasti riittää pelkkä vesi? Siitä ei ole mitään vaivaa, jos sattuu omistamaan yhden puhtaan lasin (mukikin käy) ja on maksanut vesilaskunsa. En kärsi siitä, että juon "pelkkää" vettä toisten siemaillessa kahvia. Oli miten oli, en kuitenkaan vastustele sitä, että joku keksisi yhtä päivänselvän juomaehdotuksen kuin kahvin meille kofeiinittomille.

Vaikka en juo kahvia lähden silti aina "kahville". Vaikka en juo kahvia, istun silti aina "kahvipöydän" ääreen. Vaikka en juo kahvia "kahvittelen" silti ystävieni kanssa. Lasissa on vettä tai mehua, mutta silti minä kahvittelen. Lapsena kahvi merkitsi aikuisuutta. Limukkaa ja mehua juomalla olen siis koko ajan puolittain vielä lapsuudessa. Koska en voi sietää kahvia tai teetä, jään varmaan koko loppuiäkseni tähän rajamaastoon. Ehkäpä viidenkympin kriisini ei sitten iske niin pahasti.

(Ei, en tälläkään kertaa liioittele.)

Saatanan tunarit!

2009-01-31T14:07:00.014+02:00

Käväisin viikonloppuna Happiksessa ostamassa uuden läppärin väsähtäneen koneeni tilalle. Perjantaina siis istuin auton ratin taakse suuntana Tornion Musta Pörssi. Jätettyäni vanhan koneeni liikkeeseen (sen tiedostot siirrettiin uuteen koneeseen) suuntasin taas Happista kohti. Saatuani kirjastosta etsimäni kirjan lähdin tyytyväisenä ajamaan kotia kohti. Radiossa alkoi vielä soida David Cookin Leave a Light on ja lauloin iloisena mukana. Yhtäkkiä eteeni kiilasi vanha papparainen vihreässä Volvossaan. Hei, minulla on etuajo-oikeus! Tööttäsin ja sadattelin ja sitten tein jotain todella kypsää (lue: jotain älyttömän lapsellista, jota voi odottaa juuri ajokorttinsa saaneelta amikselta): roikuin papparaisen auton puskurissa pakottaen hänet ajamaan nopeampaa ja kun lopulta saavuimme liikenneympyrään (yhteen Happiksen useista; tästä lisää myöhemmin) vaihdoin kaistaa vauhdikkaammin kuin yleensä ja kirmasin tieheni Marielundin suuntaan. Hah, siitäs sait!

Mitä tyydytystä tämä sitten toi minulle? No, ensinnäkin, minä olin oikeassa. Papparaisen olisi pitänyt väistää minua ja ansaitsi siis tööttäykset, sadattelut, puskurissa kiinni ajamiset ja loppuun vielä kansainvälisen käsimerkin (kyllä, näin alas olen vajonnut). Toiseksi, hän pilasi täysin Leave a Light on-biisin, sillä olin niin tuohtunut tapahtumasta, että koko kappale meni ihan ohi. Kolmanneksi, mittani oli ilmeisesti saavuttanut sen pisteen, että papparainen Volvoineen oli se kuuluisa viimeinen pisara. Haaparanta on autoilijoiden helvetti. Kaikkien pitäisi tietää tämä. Jos olet niin hullu, että kuljet autolla Happiksessa, niin ole yltiötarkkaavainen. Älä oleta, että oikealta tulevalla on etuajo-oikeus. Älä luulekaan, että liikenneympyrään tulevat väistävät sitä, joka jo tekee kierrostaan. Älä unelmoikaan, että happislaiset olisivat kuulleet mitään joustavasta liikenteestä. Vanhempieni naapuri kutsui Happiksen autoilukulttuuria osuvasti Villiksi Länneksi. Siellä eivät säännöt päde.

Kävin autokouluni Happiksessa, mutta onneksi opettajani oli hyvä. Siihen aikaan Happis oli vielä suht koht rauhallinen, eikä ajokortin saaminen ollut niin hankalaa. Happiksessahan ei ole liikennevaloja missään. Sieltä löytyy kuitenkin ainakin yhdeksän liikenneympyrää, mutta kukaan ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän niiden ideaa. Yhden liikenneympyrän olemassaolo on muuten minulle täysi arvoitus, sillä se on niin pieni, että jopa normaalilla henkilöautolla on hankaluuksia selvitä siitä. Tämän takia kaikki (kyllä, myös minä) ajavat vain sen läpi tehden näin rondellista täysin hyödyttömän. Aina Happiksessa ajaessani mietin, että olenko se minä, joka olen unohtanut kaikki liikennesäännöt. Ehkä oikealta tulevalla ei sittenkään ole etuajo-oikeutta. Ehkä olen vain keksinyt itse koko säännön. Helkatti, ehkä se autokoulunopettaja valehteli minulle koko ajan! Joskus myös epäilen, että katuja on muuteltu Oulussa oloni aikana niin, että se terveyskeskukselta päin tuleva tie onkin nyt pääväylä (jostain ihmeen syystä). Voi anteeksi, tämä onkin ulkopaikkakuntalaisen syy! Ja hitot.

Papparainen saapui varmasti hieman järkyttyneenä kotiinsa sinä iltana. Hän varmasti valitti vaimolleen, että nykynuoriso on kamalaa. "Ei ne meidän aikoina..." Ei hän ymmärräkään, että oli itse vaara liikenteelle ja että tööttäykseni oli aiheellinen. Sen voin myöntää, että olisin voinut jättää välin amis-käyttäytymiseni. Papparainen saa siis ihan aiheesta kutsua minua hävyttömäksi, lapselliseksi, hätäilijäksi... Mutta minä tiedän, että olin oikeassa. Ja hei, hän pilasi sentään David Cookin ihanan biisin!

Rakkaudesta musiikkiin

2009-01-26T11:04:00.009+02:00

"Hei, se on Danny! Kato kato! Siellä se on! Huivi päässä!" Jos mietin aiemmin, että kuuloni on heikentynyt, niin yhdessä Luulajan ostoskeskuksessa tajusin, ettei kuulossani ole mitään vikaa. Sata pientä tyttöä kiljumassa täyttä kurkkua "Danny!!" osoitti, että kuulen vähän liiankin hyvin.

Nyt täytyy selventää, ettei meidän suomalainen Danny ole uusi teini-idoli Ruotsissa. Hei, ei ne nyt niin jäljessä siellä ole! Ei, nyt kyseessä on se toinen Danny, jonka sukunimi kuulostaa puolalaiselta makkaralta. Danny Saucedo oli mukana Idol 2006:ssa, mutta ei voittanut. Teinit itkivät katkeria kyyneleitä, kun Danny poistui lavalta ilman titteliä. Mutta ei Dannyn tarina tähän loppunut. Eikö se, että hänet nimitettiin Ruotsin seitsemänneksi seksikkäimmäksi mieheksi jo kerro jotain! Sadat teinit olivat ainakin lukeneet Plazansa tarkkaan.

Mutta mikä tässä Danny tarinassa nyt olikaan ideana? Selitänkö vain huvikseni jostain ruotsalais-puolalaisesta tyypistä, joka joskus aikoja sitten sattui osallistumaan Idolsiin ja nyt keikkailee ympäri Ruotsin ostoskeskuksia? Ehei, jutuissani on aina jotain ideaa. Danny liittyy ajankohtaisuudessaan musiikkiin ja sen "laatuun". "Laatuun" lainausmerkeissä, koska aloin vakavasti miettiä, voiko kukaan puhua musiikin "laadusta". Onko olemassa "laadukasta" musiikkia. Voin vertailla tuotteita Stockalta ja H&M:stä ja päättää omin silmin laatuerosta. Mutta eikö musiikin kuuntelu ole aika subjektiivinen kokemus? Voinko tosiaan luottaa Trendin toimittajan mielipiteeseen siitä, että The Killersien Sam's Town oli täysi katastrofi? Täytyykö aina hypätä siihen mainstreamiin?

Mielestäni minulla on hyvä musiikkimaku. Kuuntelen niin Rammsteinia kuin Coldplayta ja The Curea ja Linkin Parkia. Minulle käy lähes mikä tahansa (reggae ei kylläkään iske). Myös radioiden toitottamat Katy Perryt ja Pussycat Dollsit toimivat. Olen moniruokainen musiikin suhteen, näin se vain on. Mutta velvoittaako klassisen musiikin kuuntelu, etten voi kuunnella Danny Saucedoa? Eivätkö nämä kaksi riitele räikeästi keskenään? Kauas olemme tulleet ajoista, jolloin nuoriso lokeroitui tiettyyn kategoriaan. (En kylläkään enää sanoisi itseäni nuorisoksi) Ei ole enää punkkareita, hevareita ja hiphoppareita; kaikki on vapaampaa! Tyylin muuttaminen on lähes must. Kaavoihin kangistuminen vaan on niin tylsää.

Danny pomppii ympäri lavaa ja villitsee teinit täysin. Hän vetää vain kolme hittikappalettaan, joista yksi on viimeisin Radio. Glitterin kassalla yksi myyjistä huokaisee, kun teinijoukko vain jatkaa kiljumistaan. Hymyilen hänelle rohkaisevasti. Kyllä se siitä. Pitäisiköhän minunkin liittyä kiljuvaan joukkoon. Vai olenko liian vanha tällaiseen?

Nuorempana pidin siitä, mistä vanhempanikin pitivät. Meiju Suvas, Frederik, Kaija Koo... Cat Cat oli suuri suosikkini. Jossain vaiheessa Spice Girls astui kuvaan ja niin jäivät Bye bye babyt sun muut. Jossain vaiheessa musiikkimaun on pakko muuttua. Pyörittelen silmiäni porukoitteni musiikkimaulle. Autossa soi aina joko Pooki tai Iskelmä ja takapenkkiläisillä ei ole mitään sananvaltaa. Olen miettinyt, että muuttuuko minunkin makuni joskus tuollaiseksi, vai kasvavatko artistit, joista pidän tänään, myös vanhoiksi (luultavasti) ja jatkan heistä pitämistä. Spice Girls ei enää ole yhtä kova sana kuin ennen ja jopa pari vuotta sitten livenä näkemäni My Chemical Romance on menettänyt osan hohdostaan. Angsti kauteni on siis ehkä lopuillaan näin 22 ikävuoden kynnyksellä. Kukaan ei voi olla ikinuori.

Ystäväni nyrpisti nenäänsä soittaessani Dannyn Tokyo biisin. "Ne kaikki kuulostaa ihan samalta", sanoi hän ja minun täytyi vain nyökätä. Niinhän ne kuulostavat. Mutta miksi muuttaa toimivaa kaavaa? Danny on Danny vaikka voissa paistaisi. Danny pysyy, mutta fanit vaihtuvat. Kuka nyt jaksaisi vielä viisikymppisenä pomppia ja kiljua keskellä Shoppingia? En minä ainakaan.

Ruotsalaisia älynväläyksiä, Osa 2

2009-01-25T16:07:00.013+02:00

Syksyn aikana innostuin Ruotsin telkkarissa pyörineestä Dansbandskampen ohjelmasta, jossa erilaiset tanssiorkesterit kilpailivat kansan suosiosta. Oma suosikkini oli Scotts, joka jäi toiseksi, mutta pääsee silti Ruotsin euroviisukarsintaan (jei!). Alussa välttelin ohjelmaa hanakasti ja asetuin toiseen huoneeseen mielenosoituksellisesti, kun kotona käydessäni porukat lauantai-iltana asettuivat telkkarin ääreen. Kerran kuitenkin jäin olohuoneeseen ja pian huomasin laulavani mukana, kun Scotts soitti Cara mia-biisiä. Myös tanssiorkesterien tyypillisistä biiseistä löytyi pari hyvää. Minua ei edes hävettänyt ajatella, että Barbadoksen "Kom hem" on oikeastaan todella hyvä biisi.

Ruotsalaisille dansbandit ovat todellista kulttuuria. Ne kuuluvat jokaisen ruotsalaisen elämään jollain tavalla. Yhä nuoremmat innostuvat soittamaan tätä ns. juntimpaa musiikkia matkallaan huipulle. Klassikot kuten "Leende guldbruna ögon" ja "Blue Hawaii" soivat tiuhaan tahtiin keski-iän ylittäneiden kotona. Itse jouduin kestämään paljon ruotsalaisia dansbands kappaleita lapsuuteni aikana. Kokemuksesta tiedän myös, että biisit eivät paljoa toisistaan eroa. Kun on kuullut yhden, on kuullut kaikki. Silti dansbandien suosio kasvaa. Svt:n ohjelman jälkeen kansa on hullaantunut. Dansband-kuume on tarttunut jopa minut!

Mutta mikä tekee hyvän dansbandin? Millä avuilla dansband pääsee ihmisten sydämiin? Miten juuri Sinä perustat menestyvän dansbandin? Tässä pieni aloittelijan opas:

1. Yhteensopivat puvut
Dansbandin täytyy näyttää dansbandilta ja sen täytyy onnistua hankkimaan kaikille samanlaiset vaatteet. Rumpali, kitaristi, basisti, kosketinsoittaja, laulaja... Kaikille samat kuteet ja menestys on taattu!

2. Mieleenpainuva nimi
Moni aloitteleva bändi pähkäilee nimenvalintaa. Nimen täytyy jäädä helposti mieleen. Sen täytyy olla "svengaava". Sen tulee kertoa jotain bändistä. Turvallinen valinta dansbandin nimeksi on kaksiosainen nimi kuten "Sven Ingvars" ja "Lars Kristers". Tässä on vaarana se, että bändin nimi sekoittuu helposti useaan muuhun dansbandiin. Englannin kieltä on siis hyvä heittää mukaan, jotta bändi antaa itsestään kansainvälisen kuvan. Nimi voi olla myös kuvaava (kuten dansband "Tre blå och en gul" (Kolme sinistä ja yksi keltainen) kohdalla).

3. Luonnonläheinen levynkansi
On tärkeää, että dansband saa levynsä kauppoihin niin pian kuin mahdollista. Suositeltavaa olisi tuoda levyjä mukaan myytäväksi jo keikkapaikalle, jossa musiikista innostuneet ihmiset ostavat bändin tuotoksen taatusti itselleen. Kansikuvaa suunnitellessa kannattaa jälleen ottaa huomioon yhteensopivat puvut, mutta myös tausta. Viisain ratkaisu on asettaa dansband keskelle metsää nojailemaan puihin (ei kuitenkaan roikkumaan niistä).

4. Ei naisia dansbandiin
Ei, valitan, naiset eivät ole tervetulleita näihin ympyröihin. Toki, myös Dansbandskampenissa moni naista solistina käyttänyt bändi yritti, mutta he epäonnistuivat. Ei naisia dansbandiin. Joukon tulee koostua miehistä. Keski-ikäisistä, parrakkaista ja valtavat lasit omistavista miehistä.

5. Huumori
Useimmat naureskelevat dansbandeille ja sille, mitä ne edustavat. Huumori on siis tärkeässä osassa dansbandia perustaessasi. Täytyy aina muistaa, ettei itselleen nauraminen koskaan satuta. Lisää naurua peliin siis!

6. Knapsu varoitus
Kuten kaikki tiedämme, uskovat suomalaiset, että jok'ikinen ruotsalainen mies on homoseksuaali. Tämä on kuitenkin liioittelua. Dansbandia perustaessa täytyy kuitenkin muistaa, että jos olet heteroseksuaali mies, voi bändi muuttaa imagoasi. Jos siis edelleen tahdot olla miehinen mies, en suosittele dansbandin perustamista. Mutta jos olet sinut itsesi kanssa, niin eikun laulamaan!

Näillä neuvoilla dansband-kokoonpanosi on menestys! Loppuun vielä muutama varoittava esimerkki:

Mikä tässä dansbandissa on vikana? No, asut eivät ole yhteensopivia ja ne ovat vielä todella tylsiä. Pienellä kimalteella ja pinkillä tämäkin joukkio olisi menestynyt.

Mitä niistä naisista nyt sanottiin? Kyllä, ei heillä ei ole asiaa dansbandiin. Ja sanon tämän naisena. Tässäkään joukkiossa naisen läsnäolo ei toimi, vaikka yksi mies yrittääkin peittää hänen osallisuutensa omilla pitkillä hiuksillaan.
Pojat ovat kyllä luonnon keskellä, mutta asennot eivät ole yhteneviä. Tästä kuvasta välittyy levottomuus; onko tämä dansband tosiaan bändi, vai sattuivatko he vaan saman metsän laitaan samaan aikaan, yllään samanlaiset puvut?

Toistan, luonto on tärkeässä osassa kuvissa. Joten jos tosiaan päätät pelata varman päälle ja asettaa bändisi luonnon helmaan, niin mene oikeasti sinne luontoon, äläkä hanki kuvatapettia Tikkurilalta! Älä myöskään pue yhtä jäsentä haalistuneeseen paitaan.

Tässä on kaikki kohdallaan. Pojat ovat pukeutuneet yhteensopiviin asuihin, jotka eivät ole pliisuja, vaan hyppäävät varmasti silmille agressiivisen punaisen värinsä ansiosta. Joukko on myös yhtenäinen ja pojat uskaltavat seistä lähekkäin. Yksi iso kysymys kuitenkin karkaa huuliltani: Mitä ihmettä he tekevät uima-altaan äärellä??

(Kaikki kuvat löytyvät osoitteesta: http://pics.yemii.com/swedish-dance-bands.html)

P.S. Kiitos riittävästä huumorintajustanne!

Joulutunnelmia Osa 2

2008-12-19T14:24:00.010+02:00

Viimeinen postaukseni tälle vuodelle koskee, yllätys yllätys, joulua. Eilinen postaus ei ollut mielestäni tarpeeksi jouluisa, joten nyt seuraa hieman jatkoa. Tiedoksi, että kuvan alkuperäinen sijainti selviää sitä klikkaamalla.

Erja Hirven suunnittelema Lumimarja kuosi on ihanan yksinkertainen ja sopii mielestäni täydellisesti joulusisustukseen. Saatavina myös mustana ja punaisena.

Sanoin aiemmin, etten kestä jouluvaloja. Sillä kuitenkin tarkoitin mauttomia joulupukki koristeita, jotka aiheuttavat epilepsiakohtauksen ohikulkeville. Ulkokoristeena jouluvalot toimivat, jos niitä on käytty harkitusti, eikä väriskaalaan kuulu sävyjä kuten vihreä, sininen, oranssi, vaaleanpunainen... Oikeastaan, mikään muu ei käy kuin valkoinen. Olen kuvitellut jouluvalojen sopivan vain talon ulkopuolelle, mutta nämä kuvat saivat minut muuttamaan mieleni. Keskimmäinen on ihanan herkkä. Jouluvalot kuten nämä sopivat isommille pinnoille tai sitten täytenä vastakohtana pieneen kulhoon asetettuna.

Joulukuusenkoristeita löytyy jos minkä muotoisia ja värisiä. Useimmat ovat niin kammottavia, ettei katsoa voi. Kuusi itsessään on niin kaunis, ettei sitä kannata peittää muovilla. Koristeet saavat olla joko hopeisia tai kultaisia. Näihin voi yhdistää valkoista.

T.i.l.an jakso oli tällä viikolla hyvin jouluinen. Itse vaihdan yleensä kanavaa kun Hanna Sumari alkaa värkkäämään koristeitaan, mutta tällä viikolla pysyin maikkarilla. Sumari kyhäsi kasaan pienen jouluenkelin rautalangasta ja onnistui mielestäni hyvin. Tulos oli oikein herkkä ja jouluun sopiva. Jos ei siis halua maksaa huimaa viittä euroa kuvan enkelistä voi ohjeet Sumarin tekemään enkeliin hakea täältä.

Olen hulluna erilaisiin lyhtyihin. Ne ovat taattuja tunnelmanluojia ja ovat olennainen osa joulua. Lyhdyn täytyy mielestäni olla valkoinen (erityisesti silloin jos muu sisustus on runsasta). Ulkona lyhty toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Ulkolyhdyn täytyy olla iso kun taas sisällä kokoa täytyy hieman harkita. Kolmannen kuvan lyhty on pieni ja koristeellinen ja sopii täydellisesti joulupöydän kattaukseen. Toisen kuvan lasinen lyhty on yksinkertainen, mutta lasin kuviointi tuo pintaan eloa.

Toivotan nyt kaikille rauhallista, ihanaa ja pehmeää joulua. Itse aion nauttia lomastani ja joulun lämpimästä tunnelmasta täysin rinnoin. Lisää juttua taas ensi vuonna 2009!

Joulutunnelmia

2008-12-18T15:19:00.012+02:00

Lumisateesta ja tuulesta huolimatta lähdin kaupungille. Joululahjat oli vielä ostamatta ja Gilmoren tyttöjen kolmoskausi oli ollut ostoslistallani jo hyvin kauan. Joululahjoihin ei kyllä tänä vuonna kamalasti kulunut koska päätin ostaa jotain vain porukoille.

Oulun keskustassa joulu näkyi. Kaupungintalon edustalla oli hyvin yksinkertaisesti koristeltu joulukuusi. Yksinkertainen on kaunista myös jouluna. En kestä vilkkuvia ja liikkuvia koristeita, joita näkyy huonoissa amerikkalaisissa joulun ympärille rakentuvissa komedioissa. Valkoista ja kultaa tai hopeaa, kiitos!

Myös Tuomiokirkon edustaa koristi yksinkertaisen kaunis kuusi. Kirkkojen koristukset eivät koskaan voi sortua mauttomuuteen. Se tuntuisi jo jumalanpilkalta. Joulukirkko ei ikävä kyllä ole muodostunut perinteeksi meidän perheessä. Ehkä tänä jouluna voisi rauhoittua ihanasti valaistussa Tornion kirkossa.

Kuuluisa Rotuaari jatkaa samaa yksinkertaista linjaa. Ei mitään ylimääräistä. Tulos on tyylikäs.

Stockmannin edusta oli valaistu runsaalla kädellä. Sisäänkäynnin oikea puoli oli lasten mieleen. Eteen avautui jouluinen maisema. Oli lumiukkoja, rekiä ja joulukuusi. Joulumusiikki soi ja pienet figuurit liikkuivat sen tahdissa. Itse pidin (ylläri, ylläri) enemmän toisen ikkunan tarjonnasta. Siinä vasta mieleiseni joulusisustus! Valkoiset lyhdyt ja kynttilät kuuluvat jouluun yhtä varmasti kuin joulupukki ja lumi.

Tepastellessani ympäri Oulun keskustaa tajusin, että alan vihdoin viihtyä Oulussa. Olen nyt asunut täällä pari vuotta ja alussa en pitänyt kaupungista yhtään. Muiden mielipiteillä oli myös oma vaikutuksensa, mutta nyt olen asunut täällä tarpeeksi kauan, jotta voin tehdä omat päätelmäni. En tällä hetkellä voisi kuvitella asuvani missään muualla kuin täällä Oulussa.

Nyt kun voin sanoa, että olen ihan oikeasti aikuinen, ei lahjoilla enää ole mitään merkitystä. Pienempänä tein pitkiä lahjalistoja ja odotin aina aattoiltaa malttamattomana. Nykyään en osaisi edes toivoa mitään. No, kirjoja kenties. Yleensä olen hyvissä ajoin liikkeellä joululahjaostosten suhteen, mutta tänä vuonna aika ja energia meni opiskeluun. Sain siis ostettua lahjat vasta tänään. Kuten sanoin alussa, ostin lahjat vain vanhemmilleni. Äiti saa pienen korurasian ja isä lintukirjan. Viimeksi mainitulle on mahdottomuus löytää lahjaa. Yleensä päädyn ostamaan lakritsia tai sudoku-kirjan. Nyt päätin kuitenkin osoittaa, että olen ajan hermolla. Porukat pistivät nimittäin kunnon pidot pystyyn linnuille kotinsa etupihalle. Ehkä ruokailevien lintujen tunnistaminen nyt helpottuu. (Paketointipalvelut sekä Suomalaisessa Kirjakaupassa että Coloressa olivat muuten vertaansa vailla. En olisi ikinä itse saanut noin siistejä paketteja aikaan!)

Coloresta sai kaksi pientä korurasiaa kympillä, joten päätin ostaa yhden itselleni ja yhden äidille. Minun on pinkki ja äidin musta. Rasiat olivat molemmat niin kauniita, että minulle tuli melkein valinnan vaikeus. Päätin sitten kuitenkin, että äiti pitäisi jostain hillitymmästä.

En muista milloin viimeksi olisin ostanut kortin lähettääkseni sen jollekin. Joulukortitkin tein itse tänä vuonna. Kun ostan kortteja, ajattelen vain ja ainoastaan itseäni. Ne päätyvät ympäri asuntoani piristämään päivääni. Mustavalkoiset tilannekuvat ovat niitä ihanimpia. Rakastan myös vintagea ja sitä löytyykin ensimmäisestä kortista, jonka löysin Galleria Printistä. Toisen kuvan kolme korttia ovat Kaira Housesta.

Peltipurkkeja? Kyllä kiitos! Minulla on niitä ihan liian vähän ja koitan nyt alkaa kartuttamaan kokoelmaani. Tämän purnukan löysin Kaira Housesta. Olin katsellut sitä ja sen ystäviä jo kauan ja päätin nyt palkita itseni kun olen opiskellut niin ahkerasti. Nyt sille pitäisi vain löytää arvoisensa paikka.

Suomalaisessa Kirjakaupassa en voinut hillitä itseäni vaan ostin kaksi pokkaria. Pokkaripassi poltti taskussa ja vakuuttelin itselleni, että se pitää täyttää pikaisesti niin että saan seitsemännen pokkarin ilmaiseksi. Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto on houkutellut minua puoleensa jo kauan ja nyt päätin ottaa selville, onko kirja sisällöltään yhtä ihastuttava kuin sen kansikuva. Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu oli pahimman laatuinen heräteostos. En omista yhtään muumikirjaa ja päätin nyt korjata asian. Ihania lukuhetkiä luvassa!

Anttilassa katselin erilaisia bokseja kaihoisasti. On Rimakauhua ja Rakkautta, Sinkkuelämää ja Poirotia. Eniten kuitenkin houkuttelivat ihanat Gilmoren tytöt ja sain vihdoin ostettua kaipaamani kolmoskauden. Iltani kuluu siis vilttiin kääriytyneenä, suklaata syöden ja Gilmoren tyttöjä katsellessa. Tai oikeastaan, suklaa tulee vielä muuttamaan muotoaan kun leivon hieman brownieseja. Joulu on nyt virallisesti alkanut!

Suomi vs. Ruotsi

2008-12-18T09:17:00.000+02:00

Aloitin tämän blogin kun lähdin vaihtoon Lundiin, Ruotsiin. Tarkoituksena oli vertailla suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta hanke hieman kuivui kasaan. Blogini ei siis ole ihan nimensä veroinen ainakaan tuossa mielessä. Itsehän olen syntynyt Ruotsissa ja muutin Suomeen pari vuotta sitten. Pohjois-Ruotsi kuitenkin eroaa etelästä niin ihmisten kuin maisemien suhteen. Välillä siis tuntuu kuin olisin asunut Suomessa pitempäänkin kuin vain pari vuotta.

Sitten itse asiaan. Ajattelin nyt toteuttaa alkuperäisen ideani ainakin osittain. Suomi-Ruotsi vastakkainasettelu palasi nimittäin mieleeni kun kuuntelin aamulla Ylex:n uutisia. Ensimmäinen aihe koski ruotsalaisnuoria, jotka levittävät leffoja netissä. Huomasin ärsyyntyväni suomalaisten taipumuksesta kaivaa esiin pienimmätkin uutiset Ruotsista. Tuntuu kuin joka kerta kun kuuntelen uutisia, koskee jokin aihe Ruotsia ja ruotsalaisia. Yleensä aiheet ovat negatiivisia; yllätys yllätys. Suomella on edelleen eräänlainen kunnioitus ja pelko Ruotsia kohtaan historiamme vuoksi. Selän takana sitten haukutaan isoveljeä kuin lapsena ikään. Kyselyissä ruotsalaiset arvostavat suomalaisia enemmän kuin suomalaiset ruotsalaisia. Laajemmissa tutkimuksissa huomattiin, että Suomen lisäksi myös Norja ja Tanska karsastivat Ruotsia. Suurvallan ajat ovat jättäneet jälkensä.

Samaan aikaan kun Suomessa uutisoidaan Ruotsin tapahtumia, eivät Etelä-Ruotsalaiset edes tiedä, että Suomi on kaksikielinen maa. Tämä tuli minulle pienenä järkytyksenä kun olin Lundissa. Kieltänne puhutaan myös muualla kuin Ruotsissa ettekä te tiedä tätä?! Ovatko ruotsalaiset sitten itsekkäitä omaan napaan tuijottajia? Onko Ruotsi miniversio Amerikasta? Täytyy myöntää, että eräiden ruotsalaisten suomitieto on pahasti hukassa. Kauhajoen ja Jokelan tapauksien jälkeen kuitenkin Etelä-Ruotsissakin muistettiin, että Suomi on olemassa. Miksi uutisoinnin täytyy aina keskittyä negatiiviseen?

Ruotsi on minulle kuin toinen koti. Vanhempani asuvat vielä Ruotsissa ja vietän tämänkin joulun heidän luonaan. Kävin peruskouluni Ruotsissa. Minulla on eräänlainen viha-rakkaussuhde tuohon Suomen länsinaapuriin. Lundissa ruotsikuvani kuitenkin koheni. Lämpimät ja ystävälliset ihmiset tekivät vaihdostani todella mukavan. Ero suomalaisiin oli huima. Aloinkin kyselemään itseltäni m.m. miksi ruotsalainen mies saa itkeä, mutta suomalainen ei. Olisiko suomalaisten miesten mielenterveys paremmin kohdallaan, jos heille ei lapsesta pitäen hoettaisi, että "miehet eivät itke"? Suomalaisten miesten keskuudessa liikkuu sitkeä huhu, että suurin osa ruotsalaisista on homoja. Stereotypiat istuvat syvällä mielen sisällä. Täytyy minunkin myöntää, että kun ensimmäisen kerran näin pillifarkkuihin, turkooseihin paitoihin ja geelit hiuksissa tepastelevaan joukkoon ruotsalaismiehiä, kävi mielessäni yhtä sun toista. Keskiverto ruotsalaismieshän pitää parempaa huolta ulkonäöstään kuin keskiverto suomalaisnainen (kuultuaan tämän purskahti se samainen joukko ruotsalaismiehiä nauruun). Ruotsissa miehet vain tuntuvat pitävän parempaa huolta sekä ulkokuorestaan että sisimmästään. Paljossa voimme oppia ruotsalaisilta, esim. positiivisempi elämänasenne ja tunteiden osoittaminen.

Loppujen lopuksi olen henkeen ja vereen suomalainen. Tämä tulee esiin viimeistään jääkiekon MM-kisoissa tai Suomi-Ruotsi maaottelussa. Ruotsi on länsimaalaistunut vinhempaa tahtia kuin Suomi. Samalla se on menettänyt osan itsestään. Suomi osaa vielä olla se itsepäinen ja sisua uhkuva kansa. Suomalaisissa parasta on aitous. Me emme ole mitään muuta kuin oma itsemme. Ruotsalaisen mielestä suomalainen on tyly kun taas suomalainen näkee ruotsalaisen teennäisenä. Tietyn synkkyyden täytyy suomalaisissa säilyä, sillä se tekee meistä syvällisempiä. Voimme kaikki oppia toisiltamme jotain.

Seuraavan kerran kun radiossa uutisoidaan Ruotsista, toivon uutisen koskevan vaikka jouluiloa. Ja jos vielä eksyn Lundiin, toivon ihmisten tietävän, että Suomi on kaksikielinen maa. Mitä jos yrittäisimme löytää sen kultaisen keskitien kommunikoinnissa?