minä...

*

this is my head exploding from the weight of the thoughts inside

these are my thoughts escaping through the ventilation-shaft

though my words weight a ton they can hardly ever come out right

this is an emergency call 'cause my head explodes tonight

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Moviestar


Koska välttelen opiskelua, olen katsellut viime aikoina sekä uusia että vanhoja leffoja. Nähtyäni "Jätä se!" perjantaina, ihastuin taas romanttisiin komedioihin. Tämän takia erehdyin katsomaan leffan "Polly tuli kuvioihin", joka oli täysi vastakohta hauskalle ja ihanalle perjantain leffalle. Romanttiset komediat ovat useasti liian ennalta-arvattavissa, eikä niiden aivot narikkaan meno aina innosta. "Jätä se!" oli kuitenkin poikkeus. Ihastuin kaikkiin roolihahmoihin koska heidän tarinansa risteilivät niin saumattomasti ja vaivattomasti. Leffassa oli yllättäen myös sanomaa.

Romanttisille komedioille on oma aikansa ja paikkansa. Mielialan täytyy olla mahdollisimman ei-katkeroitunut jotta leffasta voi nauttia. Useimmitenhan romanttiset komediat päättyvät onnellisesti ja päähenkilöt saavat toisensa. Kaava on tuttu: Ensin tavataan ja ehkä vihataan toisiaan. Vähitellen tutustutaan ja löydetään toisesta hyviä piirteitä. Vähitellen rakastutaan ja juuri kun kaikki näyttää menevän hyvin, tulee tielle este vanhan tyttö/poikaystävän, työn tai väärinkäsitysten muodossa. Viimeiset kymmenen minuuttia leffasta tilannetta paikataan ja juuri ennen lopputekstejä nähdään se kauan odotettu suudelma. Onnellinen loppu, mikä yllätys!



Nykyaikaan sijoittuvat romanssit ovat yleensä mielestäni hieman tylsiä. Kaipaan hieman tuulahdusta vanhoista ajoista. Paras lääke tähän kaipuuseen on Jane Austen ja hänen pakahduttavat romanssinsa. "Emma" ei ollut kovinkaan hyvä leffaversio Austenin teoksesta, mutta silti se onnistui tuomaan kyyneleet silmiini kun Emma ja herra Knightley vihdoin saivat toisensa. Vanhoja hyviä aikoja edusti myös "Easy Virtue", joka oli ihanan erilainen. Se oli yllättävä ja Jessica Bieliä oli ilo katsella (samoin Colin Firthiä). On mukavaa kun romanttiset komediatkin joskus uskaltavat rikkoa rajoja ja tarjota odottamattoman lopun.


Toinen piristävä tuulahdus viime viikonlopulle oli "Vicky Cristina Barcelona", joka ei vastannut odotuksiani ollenkaan. Se oli ihanan järjetön ja hurmaava ja paljon odottamaani parempi. Sitä ei varmaankaan voi luokitella romanttiseksi komediaksi, mutta kyllä se sisälsi eräitä klassisia elementtejä. Kolmiodraamaa, salaisia tapaamisia ja pettämistä. Leffan jälkeen halusin lähteä ulos ottamaan kuvia ihmisistä ja luonnosta. Harmittelin myös, etteivät rahani riittäneet Barcelonan reissuun. Spotifyissa taas etsin itselleni hieman espanjalaista kitaramusiikkia ja nautin. "Vicky Cristina Barcelona" oli upea kokemus.


Vuoden 1933 "King Kong" on kaikkien aikojen leffasuosikkini. Sen kauhuelementit ovat kadonneet tässä vuosien varrella, mutta silti siinä on oma charminsa. On hellyyttävää ajatella, että ihmiset 30-luvulla todella ovat pitäneet elokuvaa pelottavana ja teknillisesti modernina. (Samalla on pelottavaa ajatella, että samoin ajatellaan Sormusten Herra saagasta seitsemänkymmentä vuotta tästä eteenpäin..) King Kong on kuitenkin klassikko. En uskonut, että voisin pitää Jacksonin uudesta versiosta, mutta olin väärässä. Moderni sovellus oli sopivan kunnioittava, mutta samalla uusi konseptia rohkeasti. Mutta miten "King Kong" liittyy romanttisiin komedioihin"? Mielestäni Jacksonin "King Kong" on omalla tavallaan kaunis rakkaustarina, vaikka sen päähenkilöinä ovatkin nainen ja jättiläismäinen gorilla. Leffa onnistuu kuitenkin saamaan minut kyyneleiden partaille loppumetreillään. Kaiken toiminnan alla piileskelee romanttinen komedia ilman komediaa. Se on syvällisempi ja niin ihanan pakahduttava!