minä...

*

this is my head exploding from the weight of the thoughts inside

these are my thoughts escaping through the ventilation-shaft

though my words weight a ton they can hardly ever come out right

this is an emergency call 'cause my head explodes tonight
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makea. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Share the moment


Hihii, vuoden kohokohta! Ensimmäinen semifinaali aloitti viikon tv-rumban ja minä tietenkin katsoin koko lähetyksen uskollisesti. En edes vaihtanut kanavaa kun Makedonian biisi pyörähti soimaan. Jo ensimmäinen semifinaali herätti kysymyksiä, ihmetystä, ihastusta... Päätin siis koota pienen listan illan ajatuksenkulustani. Ensin kuitenkin luettelo maista joiden uskoin/luulin/toivoin pääsevän jatkoon:

Moldova
Slovakia
Suomi
Latvia
Serbia
Puola
Albania
Kreikka
Valko-Venäjä
Islanti

Sitten itse listan pariin:

1. Kommentaattorit arvostelemassa
Jaana Pelkonen ja Asko Murtomäki toimivat jälleen kerran juontajina, eivätkä he minusta pysyneet hirveän neutraaleina biisien suhteen. Onko heidän tarkoitus sanoa se oma mielipiteensä kappaleista ja täten ehkä vaikuttaa äänestäjiin? Neutraali linja on tylsä linja, mutta se on myös turvallisin.

2. Tyhjät penkit
Sydäntä riipaisi nähdä niin paljon tyhjiä penkkejä Oslon Telenor-areenalla. Onko lama iskenyt viisukansaankin ja näyttääkö tilanne finaalissakin yhtä tyhjää ammottavalta? Vai oliko ensimmäinen semifinaali vain niin surkea ettei ketään kiinnostanut saapua paikalle?

3. Tekstitykset
Voi yle yle yle.. Minkä takia ne biisit pitää vieläkin tekstittää? Olisin pärjännyt oikein hyvin ilman tietoa siitä mitä se Serbian edustaja oikeasti lauloi. Ja minähän en voi vain jättää huomiotta tekstitystä, vaan kaikki pitää uskollisesti lukea.


4. Rummut ja viulut
Rummut tuntuvat palaavan takaisin joka vuosi sen Romanian biisin jälkeen. Viulut taas tulevat vinkumaan vielä kauan Rydbakin voiton jälkeen. Milloin nähdään näiden yhdistelmä?


5. Latvia
Pidin tästä biisistä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ja olin varma, että se pääsee jatkoon. Laulajan barbinukkemaisuus ei kuitenkaan häiventynyt esityksessä, päinvastoin. Ne ilmeet! Taustalaulajat olivat outo sekamelska eri tyylein pukeutuneita naisia. Aishan lauluääni oli niin epävireinen, että meinasi kuulo mennä. Tuolla esityksellä ei finaalipaikkaa ansaita.

6. Vähäpukeisuus
Feministi minussa heräsi Makedonian esityksen aikana yllättävän voimakkaasti. Biisi oli alun alkaen aivan kamala, mutta esitys teki siitä vielä hirveämmän. Taustajoukkoihin kuului minishortseihin somistautuneita naisia, jotka eivät tainneet edes laulaa. He vain ripustautuivat mieslaulajaan, kitaristiin ja räppäriin ja ryömivät heidän jaloissaan. Ei näin! Puolan outo esitys sai minut myös ärsyyntymään. En varmaan ymmärtänyt symboliikkaa, mutta naisen paidan repiminen kahtia ja sitten kuristusotteeseen ottaminen eivät tainneet mennä perille kenellekään muullekaan.

7. Sliipattu Valko-Venäjä
Njoo, ihan jees biisi. Naisilla ja yhdellä miehellä hyvät äänet. Livenä se hotimpi mies osoitti huonon laulutaitonsa, mikä oli pieni pettymys. Kappale oli hieman teennäinen, mutta se muuttui astetta kamalammaksi kun lopussa naisten selkään avautuivat perhossiivet. Alkoi vain naurattaa. Ja sitten muistui mieleen Lordi jotenkin etäisesti.

8. Kyyninen suomalainen
Kuunkuiskaajien esityksen aikana koko areena tuntui räjähtävän taputuksiin ja olin positiivisesti yllättynyt. Myöhemmin tajusin, että koko eturivi oli täynnä suomalaisia. Jaha.


9. Malta
Jaana Pelkonenkin sitä ihmetteli ja niin ihmettelen minäkin: kuka stailaa 18-vuotiaan näyttämään 20 vuotta vanhemmalta? Oli pieni järkytys kuulla, että tyttö oli minua neljä vuotta nuorempi. Mitä ihmettä. Biisi parani joka kuuntelukerran jälkeen, mutta loppujen lopuksi stailaus taisi koitua kohtaloksi.

10. Venäjä
Mitä ihmettä?? Venäjä?? Finaalissa?? Biisi oli mielestäni oikein söpö ja hellyyttävä, mutta en oikeasti uskonut sen mahdollisuuksiin. Siinä vaiheessa kun tuulikone pyörähti käyntiin olin varma siitä, että koko bändi vain ilkkuu e-viisuja. (Mikä ei sinänsä minua haittaa, sillä parodiat ovat parasta mitä tiedän. On mukavaa nauraa asioille, joista tosiasiassa pitää todella paljon.) Mutta niin se vaan meni jatkoon. Mikäs siinä.

11. Albania
Albanian biisi ei mielestäni koskaan ollut mitenkään erikoinen, mutta esitys oli niin hienon yksinkertainen, että aloin arvostamaan laulajaa ja kappaletta rutkasti enemmän. Julianalla oli myös hieno kampaus.

12. Viro
Oijoi, ihana esitys. Se pieni pomppiminen lavalla vei biisistä sen pelottavuuden pois.

13. Thomas Lundin
Thomas Lundin on mielestäni todella hellyyttävä. Ohjelmassa "Inför Eurovision Song Contest 2010", joka tuli myös fst:ltä Thomas hurmasi minut täysin. Thomas oli kommentaattorina myös ylen kanavilla ja päätin hieman kuunnella, että miten hän tässä hommassa pärjää. Koin karvaan pettymyksen kun Thomas aika ajoin puhui jollain oudolla tukholmalaismurteella, eikä sillä ihanalla suomenruotsilla. Yhyy, takaisin Jaanan ja Askon pariin.


14. Juontajat
Viisuja juontaa tänä vuonna ei kaksi, vaan kolme henkilöä: Nadia Hasnaoui, Haddy Jatou N'jie ja Erik Solbakken. Pidin kahdesta viimeisestä todella paljon, ensimmäinen tuntui hieman turhalta. Erik oli kyllä niin hurmaava ja suloinen. Juontajien suhteen ollaan siis onnistuttu 2/3 kanssa.

Jatkoonhan pääsivät Moldova, Serbia, Albania, Valko-Venäjä, Islanti, Kreikka, Bosnia ja Hertsegovina, Venäjä, Portugali ja Belgia.

Torstaina semifinaali 2, jossa oma suosikkini Israel (kyyneleitä ja kylmiä väreitä). Toinen semifinaali on ensimmäistä vahvempi, joten tulee varmasti jännittävä ilta. Olen tällä hetkellä niin elementissäni!

P.S. Jatkoon torstain semifinaalista pääsevät Liettua, Armenia, Israel, Tanska, Ruotsi, Azerbaidzan, Romania, Bulgaria, Kroatia ja Georgia. Ja se on varma se!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

torstai 2. heinäkuuta 2009

Täydellisyyttä tavoitellessa


Gilmoren tyttöjen kakkoskauden kolmas katsomiskerta alkoi viime viikolla. Ja taas tunsin kateuden piston katsellessani Rorya ja Lorelaita. He onnistuvat aina sanomaan oikeat asiat oikeassa paikassa. Heillä on täydelliset tummat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. He ovat laihoja vaikka syövät vain roskaruokaa eivätkä harrasta liikuntaa. He molemmat menestyvät elämässä ja kaikki menee aina putkeen. Heillä on rikkaita sukulaisia ja melkein aatelista verta suonissaan. Sain taas miettiä hetken aikaa miksi edes pidän koko sarjasta. Kuka tahansa kalpenee Lorelain ja Roryn rinnalla.

Tehdäänpä siis pieni vastakkainasettelu, eli minä vastaan Gilmoren tytöt. Masentaa jo valmiiksi.


Tapaus numero yksi: Puhevalmius ja siteeraukset

Gilmoren tytöt: Heitä ei yllätä mikään eikä kukaan. Kaikki mitä he sanovat kuulostaa täydelliseltä. Kommentit ovat söpöjä ja samalla kypsiä ja osuvia. He lainailevat vähän väliä jotain populaarikulttuuriin kuuluvaa ja mainostavat samalla täydellistä musiikkimakuaan. Ää...

Minä: Sekoan sanoissani täydellisesti. Tai ei, itse asiassa en sekoa sanoissani niin useasti koska en sano yhtikäs mitään. Mietin sopivaa vastausta tai kommenttia niin kauan aikaa, että tilanne ehtii mennä ohi, eikä näppärä kommenttini enää varttia myöhemmin tunnu oikein sopivalta. Gilmoren tyttöjen ei koskaan tarvitse sanoa "Hei, se juttu mistä puhuttiin puol tuntia sitten, niin NYT mulla ois jotain sanottavaa siihen." Minä en myöskään tiedä puoliakaan niistä leffoista joista GG:ssä puhutaan. Bändejä, joita pitäisi tietää ja joista pitäisi tykätä vilisee jok'ikisessä jaksossa. Minä vaan puhun siitä, kuinka surkea Britney nykyään on ja kyllähän sen jo kaikki tietävät. Miksen osaa sanoa jotain nokkelaa The Clashista?

Lohdutus: Haluan uskoa, ettei Lorelain kaltaista sanataituria ole olemassakaan. Täytyy pitää mielessä, että Lorelain repliikit tulevat jonkun muun suusta. Jonkun, jolla on ollut aikaa harkita repliikit tarkasti. Yksi dokumentti myös lohdutti mieltäni. Siinä Lauren Graham (Lorelai) paljasti, ettei usein tunnistanut bändejä, joita sarjan aikana mainitaan. Halleluja!


Tapaus numero kaksi:
Ulkonäkö


GG: Miten kukaan voi herätä noin täydellisenä? Miten kenelläkään voi olla noin täydellinen iho. Ja miten ihmeessä ne silmät voivat olla niin siniset? Onko ihme, että Dean ei saa tarpeekseen Rorysta kun tyttö on niin pirun täydellinen jo 16-vuotiaana? Ja tietenkin Lorelailla riittää miessuhteita kun yhdistetään hänen ulkonäkönsä ja edellämainitut puhetaidot. Lorelain ja Roryn
hiukset ovat aina täydellisesti. Ne ovat suorat. Juurikasvusta ei ole merkkiäkään. Turhauttavaa!

Minä: Herään aamulla ja ihmettelen miten hiukseni voivat taas sojottaa jokaiseen ilmansuuntaan. Finni leuassa ja nenä punaisena flunssasta. Ihanaa. Silmäni ovat kirkkaan vihreät vain jos olen itkenyt todella kauan, mutta en hirveän mielelläni haluaisi kuluttaa elämääni itkemällä. Luonnonkiharat hiukseni taas eivät suoristu kuin suoristusraudalla, eikä minusta ole grillaamaan kutrejani jokainen aamu tästä ikuisuuteen.

Lohdutus: Lorelain ja Roryn taustalla on kymmenpäinen ihmisjoukko, joka pitää huolen siitä, että naiset näyttävät juuri niin täydellisiltä kuin odottaa saattaa. Mistä lähtien näyttelijät muka ovat itse suoristaneet hiuksensa tai meikanneet? Minulla ei ole ulkonäöstäni huolehtivaa tiimiä taustallani, mikä ehkä on ihan helpotus (jos siihen Sunsilk mainokseen on uskominen).


Tapaus numero kolme:
Laihuus


GG: "Rory, mitä söisimme?"
"Voi, en tiedä, ethän sinä osaa kokata."
"En niin. No, mennään tänäänKIN syömään hampurilaiset Luken kuppilaan ja sitten jäätelölle. Huomenna on varmaan taas pitsan aika."
Argh! He syövät ja syövät ja syövät, mutta eivät liho. On ihan sama mitä he tunkevat suuhunsa, sillä kiloja ei tule lisää. Kun tähän yhdistetään vielä se tosiasia, etteivät he edes harrasta liikuntaa niin heikompaa huimaa.

Minä: Mässylakkoni tulee ja menee, mutta yksi asia on varma: Jos en hillitse makeanhimoani, paisun. Jos en liiku, paisun vielä enemmän. En ole mikään himoliikkuja, mutta makeanhimoni on sitäkin pahempi. Minun kohdallani näiden kahden yhdistämisestä ei synny yhtä täydellistä lopputulosta kuin Gilmoren tytöissä. Siksi vaaditaan kovaa itsekuria.

Lohdutus: Kuka jaksaisi katsella kahta himoliikkujaa, jotka elävät kasviksista ja hapesta? Kyllähän me kaikki ymmärrämme, ettei kenenkään aineenvaihdunta voi olla niin poikkeava, että mässyllä ja liikkumattomuudella pysyttäisiin noin laihana. Itseään voi aina huijata, mutta se kostautuu muutaman kuukauden päästä, kun farkkujen nappi ei menekään enää kiinni.


Tapaus numero neljä:
Mainetta ja mammonaa


GG: Rory on fiksuin lapsi ikinä. Hän ei tee muuta kuin lukee Tsehovia ja feministikirjailijoiden tuotoksia. Mikä parasta, hän pitää näistä kirjoista. Hän opiskelee ahkerasti, mutta löytää samalla aikaa ihan oikealle elämällekin. Lorelai taas aloitti tyhjästä ja nyt hän johtaa kokonaista hotellia (jonka henkilökunta on vähintään yhtää nokkelaa kuin hän itse).

Minä: Jos opiskelisin yhtä täyspäiväisesti kuin Rory, ei minulla olisi sosiaalista elämää. Jossain vaiheessa huomaan aina, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Pidän kaunokirjallisuuden lukemisesta, mutta venäläisen kirjallisuuden päälle en ymmärrä. Ja miten ihmeessä ehtisin opiskelun, sosiaalisen elämän ja hengittämisen lisäksi vielä lukemaan Tolstoita?

Lohdutus: Rory on yli-ihminen, jollaisia ei oikeassa elämässä olekaan. Kukaan ei ole noin täydellinen. Hän on kaiken lisäksi amerikkalainen, eli hän ei missään nimessä voi olla sivistynyt ja pitää eurooppalaisesta korkeakulttuurista (kröhöm...). Jälleen kerran, kukaan ei tahdo nähdä todellisuutta, joten miksi Rory kuvattaisiin ihan samanlaiseksi kuin me kaikki muutkin?


Summa summarum:

Kaiken tämän spekuloinnin jälkeen voisi taas kysyä, että miksi ihmeessä edes katson koko sarjaa kun se ilmiselvästi herättää lievää alemmuudentunnetta minussa. No, loppujen lopuksi sarjan söpöys ja täydellisyys on aika ihanaa. Se saa minut nauramaan ja itkemään. Ja ei, en naura itselleni ja itke epätäydellisyyttäni. Sen sijaan nautin hauskasta dialogista ja pikkukylän ihmeellisestä elämästä. Kunhan pidän mielessäni, että Lorelai ja Rory ovat vain keksittyjä hahmoja niin alemmuudentunne pysyy taka-alalla.

Kukkaotoksia




Ihanaa kesää!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Moviestar


Koska välttelen opiskelua, olen katsellut viime aikoina sekä uusia että vanhoja leffoja. Nähtyäni "Jätä se!" perjantaina, ihastuin taas romanttisiin komedioihin. Tämän takia erehdyin katsomaan leffan "Polly tuli kuvioihin", joka oli täysi vastakohta hauskalle ja ihanalle perjantain leffalle. Romanttiset komediat ovat useasti liian ennalta-arvattavissa, eikä niiden aivot narikkaan meno aina innosta. "Jätä se!" oli kuitenkin poikkeus. Ihastuin kaikkiin roolihahmoihin koska heidän tarinansa risteilivät niin saumattomasti ja vaivattomasti. Leffassa oli yllättäen myös sanomaa.

Romanttisille komedioille on oma aikansa ja paikkansa. Mielialan täytyy olla mahdollisimman ei-katkeroitunut jotta leffasta voi nauttia. Useimmitenhan romanttiset komediat päättyvät onnellisesti ja päähenkilöt saavat toisensa. Kaava on tuttu: Ensin tavataan ja ehkä vihataan toisiaan. Vähitellen tutustutaan ja löydetään toisesta hyviä piirteitä. Vähitellen rakastutaan ja juuri kun kaikki näyttää menevän hyvin, tulee tielle este vanhan tyttö/poikaystävän, työn tai väärinkäsitysten muodossa. Viimeiset kymmenen minuuttia leffasta tilannetta paikataan ja juuri ennen lopputekstejä nähdään se kauan odotettu suudelma. Onnellinen loppu, mikä yllätys!



Nykyaikaan sijoittuvat romanssit ovat yleensä mielestäni hieman tylsiä. Kaipaan hieman tuulahdusta vanhoista ajoista. Paras lääke tähän kaipuuseen on Jane Austen ja hänen pakahduttavat romanssinsa. "Emma" ei ollut kovinkaan hyvä leffaversio Austenin teoksesta, mutta silti se onnistui tuomaan kyyneleet silmiini kun Emma ja herra Knightley vihdoin saivat toisensa. Vanhoja hyviä aikoja edusti myös "Easy Virtue", joka oli ihanan erilainen. Se oli yllättävä ja Jessica Bieliä oli ilo katsella (samoin Colin Firthiä). On mukavaa kun romanttiset komediatkin joskus uskaltavat rikkoa rajoja ja tarjota odottamattoman lopun.


Toinen piristävä tuulahdus viime viikonlopulle oli "Vicky Cristina Barcelona", joka ei vastannut odotuksiani ollenkaan. Se oli ihanan järjetön ja hurmaava ja paljon odottamaani parempi. Sitä ei varmaankaan voi luokitella romanttiseksi komediaksi, mutta kyllä se sisälsi eräitä klassisia elementtejä. Kolmiodraamaa, salaisia tapaamisia ja pettämistä. Leffan jälkeen halusin lähteä ulos ottamaan kuvia ihmisistä ja luonnosta. Harmittelin myös, etteivät rahani riittäneet Barcelonan reissuun. Spotifyissa taas etsin itselleni hieman espanjalaista kitaramusiikkia ja nautin. "Vicky Cristina Barcelona" oli upea kokemus.


Vuoden 1933 "King Kong" on kaikkien aikojen leffasuosikkini. Sen kauhuelementit ovat kadonneet tässä vuosien varrella, mutta silti siinä on oma charminsa. On hellyyttävää ajatella, että ihmiset 30-luvulla todella ovat pitäneet elokuvaa pelottavana ja teknillisesti modernina. (Samalla on pelottavaa ajatella, että samoin ajatellaan Sormusten Herra saagasta seitsemänkymmentä vuotta tästä eteenpäin..) King Kong on kuitenkin klassikko. En uskonut, että voisin pitää Jacksonin uudesta versiosta, mutta olin väärässä. Moderni sovellus oli sopivan kunnioittava, mutta samalla uusi konseptia rohkeasti. Mutta miten "King Kong" liittyy romanttisiin komedioihin"? Mielestäni Jacksonin "King Kong" on omalla tavallaan kaunis rakkaustarina, vaikka sen päähenkilöinä ovatkin nainen ja jättiläismäinen gorilla. Leffa onnistuu kuitenkin saamaan minut kyyneleiden partaille loppumetreillään. Kaiken toiminnan alla piileskelee romanttinen komedia ilman komediaa. Se on syvällisempi ja niin ihanan pakahduttava!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Jag fann en bok


Ystäväni kysyi minulta pari päivää sitten josko olin lukenut Stephenie Meyerin Houkutus kirjan. "Se on niin koukuttava!" Kävin läpi kirjahyllyni, kaappini ja tv-tason alakaapit ja sieltähän se kirja sitten löytyikin. Huomasin, että olin päässyt sivulle 50 ja sitten siirtynyt vihreämmille laitumille (eli Anna-kirjoihin). Päätin antaa Meyerin tuotannolle toisen mahdollisuuden. Pian ymmärsin mitä ystäväni tarkoitti sanoessaan kirjaa koukuttavaksi; en voinut laskea teosta käsistäni. Vihdoin, mietin. Löysin korvikkeen Harry Potterille!

Rakastan kirjoja. Tai itseasiassa, rakastan kirjojen ostamista. Olen varmasti kamalan epäekologinen, mutta en vaan nykyään osaa tai halua lainata kirjojani kirjastosta. Haluan sen sijaan kirjan ikiomaksi ja kirjahyllyni kaunistukseksi. (Kirjat hyllyssä on muuten järjestetty värin mukaan; eikö tällaista käytäntöä voisi käyttää kirjastoissakin?) Kuten kaiken muunkin suhteen, innostun jostain tietystä kirjasta äkkiä, mutta innostukseni laantuu takuuvarmasti viikon sisällä. Jäljelle jää kasa teoksia, jotka katselevat minua syyttävästi. "Lue minut!" Tänä keväänä koulu on vienyt yllättävän paljon aikaa, joten kaunokirjallisuus on jäänyt taka-alalle. En vaan ole enää iltaisin jaksanut lukea lukemisen perään.

Juuri kun luulin, että olin hukannut lukemisen ilon löysinkin sen yllättävältä taholta. Vampyyreita ja lukioikäisiä teinejä, mitä ihmettä? Houkutus sisältää kuitenkin niin paljon Harry Potter elementtejä, että alan uskoa, etten voi enää ikinä nauttia nykyaikaan sijoittuvasta ja ns. normaaleja ihmisiä käsittelevästä kirjasta. Harry Potter on taikuutta täynnä, Taru Sormusten Herrasta on täyttä fantasiaa, Ylpeys ja Ennakkoluulo on kaikkea muuta kuin 2000-luvun Suomi ja Houkutus käsittelee tytön ja vampyyrin romanssia. Eihän näitä voi kuin rakastaa, vai mitä? Sillä nykyaikahan on niin tylsää ja tuttua. Miksi haluaisin lukea jostain, minkä voin kokea vain kävelemällä ulos asunnostani?

Seuraavaksi suuntaan bussipysäkille. Luvassa on parin tunnin matka pohjoiseen päin seuranani kaikkien teinityttöjen unelma Edward Cullen. En voi valittaa.

maanantai 4. toukokuuta 2009

The Highest Heights

Minä ja outo musiikkimakuni. Innostun helposti kaikesta (minulle) uudesta ja yhdessä vaiheessa kuuntelin pelkästään ns. celtic punk musaa, joka on siis punkkia, johon on sekoitettu kelttiläisiä vaikutteita. Vähän aikaa sitten hurahdin countryyn ja Lori McKennaan. Tällä hetkellä kovassa soitossa on Emil Jensen ja hänen ihana skorrande r. Vuoden kohokohta kuitenkin lähestyy ja on aika sukeltaa musiikkiin, joka joidenkin mielestä ei ole musiikkia lainkaan. Loukkaus, sanon minä, e-viisu musahan on musiikin parhaimmistoa!

http://www.youtube.com/watch?v=gfzD1hKUN9k

E-viisuissa on se kiva puoli, että jopa ne huonot biisit alkavat jossain vaiheessa kuulostaa hyvältä. Kappaleen täytyy olla todella huono, etten missään vaiheessa löydä siitä edes jotain hyvää sanottavaa. Kaava etenee samalla tavalla vuosi toisensa jälkeen: ensin vihaan, sitten tykkään ja lopulta rakastan. Tämän takia minulta ei kannata kysyä voittajaa, koska en vaan osaa päättää. Jos päädyn arvaamaan jotakin, osun yleensä väärään, koska siinä vaiheessa olen jo niin sokaistunut kappaleista.

http://www.youtube.com/watch?v=mcKpbzuPUB0

http://www.youtube.com/watch?v=4u0I2P_zu7o

Tänä vuonna päätin pitää outolinnuista kuten Tshekki, Latvia ja Serbia. Tshekin kappaleen äänimaailma on jotain niin outoa, ettei siitä voi olla kuin pitämättä. Latviaa vihasin aluksi henkeen ja vereen, mutta aloin sitten tuttuun tapaani löytämään myös heidän kappaleestaan niitä hyviäkin puolia. Serbiasta pidin alun alkaenkin, koska kappaleen soundi on niin piristävän erilainen.

Tänä vuonna minulla on neljä inhokkia: Kypros, Ranska, Malta ja Armenia. Kyproksen biisi on oikeastaan hyvä, mutta esiintyjän olematon lauluääni pilaa koko jutun. Hänet pistetään vielä ulisemaan ihan käsittämättömällä tavalla ja odotan kauhunsekaisin tuntein live-esitystä. Ranskan biisi taas on niin hohhoijaa, että voin melkein varmuudella sanoa, että se sijoittuu viimeiseksi tänä vuonna (ja minähän olen aina oikeassa...). Maltan kappale taas ei tarjoa mitään uutta. Laulaja on ärsyttävä, enkä kestä kuunnella hänen ääntään viittä sekuntia pitempään. Armenian ulina ja tekopirteä pomppiminen taas lähinnä ärsyttävät.

Tänä vuonna esiin voi nostaa myös nämä: Venäjä, Saksa, Espanja, Montenegro, Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Turkki, Israel, Islanti, Romania, Bosnia-Herzegovina, Valko-Venäjä, Norja, Unkari, Azerbaidzan, Liettua, Albania ja Viro.

Kisastudio on avoinna 12., 14. ja 16.5 iltakympistä eteenpäin, tervetuloa!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Musiikkia korvilleni












Nik&Jay - 3 Fresh Fri Fly
Billy Talent - Billy Talent II
CSS - Donkey
The Dø - A Mouthful
Flight of the Conchords - Flight of the Conchords
The Killers - Day & Age
The Cardigans - Long Gone Before Daylight
Taking Back Sunday - Louder Now
Melodifestivalen 2009
Paramore - Riot
The Cranberries - Wake up and Smell the Coffee

lauantai 28. maaliskuuta 2009

The Trouble with Harry

Kiitos otsikossa mainitun leffan minua alkoi haluttaa muffineja. Mustikkamuffineja. Nyt täytyy myöntää, että olen rikkonut mainostamaani makealakkoa jo useamman kerran. Lyhyt reissuni Helsinkiin johti minut synnin polulle. Fazerin kahvila oli nimittäin aivan liian suuri houkutus, enkä voinut missään nimessä tyytyä pelkästään kaakaoon. Loppujen lopuksi söin siis myös juustokakkua, maistoin ystäväni ostamaa suklaakakkua ja popsin kahvin ja kaakaon mukana tulleet suklaapalaset. Auts.


Mustikkamuffinit

(20 annosta)

1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl voita
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1 tl vanilliinisokeria
2 dl mustikoita (+mansikoita ja/tai vadelmia)

1. Sekoita keskenään sokeri, munat, sulatettu rasva ja kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

2. Lisää lopuksi jäiset mustikat taikinaan varovasti käännellen.

3. Jaa seos paperisiin muffinivuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

(Resepti on pöllitty osoitteesta: http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptihaku/resepti/?id=1094&rname=mustikkamuffinit)

Ihanaa viikonloppua!

P.S. http://www.dagensmuffin.se/fi/<3

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Vaka vanha Väinämöinen

Kalevala korut; suomalaisuuteni ilmentymä? En ollut koskaan käsittänyt kaikkea hössötystä näiden riipusten ja korvisten ja ties minkä nilkkakorujen ympärillä, kunnes sain rippilahjaksi Euran sydämen. En ole koruihmisiä, minkä takia loputon korujen määrä sukulaisiltani vain ärsytti minua. Minua miellyttivät vain vanhemmiltani saama risti (joka on kulkenut kaulani ympärillä joka päivä 14-vuotiaasta lähtien) ja juuri se samainen Euran sydän. Kalevala korujen kohdalla muutun yllättäen koruihmiseksi.

Kalevala koruissa viehättää niiden yksinkertaisuus. Ne eivät hienostele ja sopivat niin arkeen kuin juhlaankin (näin kliseisesti sanottuna). Jos ikinä voitan lotossa (mikä on aika epätodennäköistä koska en ikinä lottoa) niin ostan heti alkutöikseni korun "Naisen ääni". Ja sen jälkeen voin luovuttaa hieman hyväntekeväisyyteen.

Mitäs niitä Kalevala koruja enempää kuvailemaan. Loppujen lopuksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässäkin tapauksessa.


Käärmesormus


Vellamo


Carmen


Helinä


Naisen ääni


Ikiturso


Suotniemen solki


Hämäläinen juhlakääty

(Kaikki korut ja niiden tiedot löytyvät osoitteesta: http://www.kalevalakoru.fi/)

lauantai 14. helmikuuta 2009

Vihreä kateudesta

Kävin eilen ystäväni kanssa kaupungilla. Lähdin tuntia aikaisemmin, koska ajattelin rauhassa katsella farkkuja ja saappaita itselleni. Ystäväni vain kyllästyisi jahkailuuni. Loppujen lopuksi ostin tunnin aikana yhdet farkut ja kahdet saappaat. Ihan tuosta vaan. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta koska päätin tästä lähtien satsata laatuun, niin rahaa meni sitten vähän enemmän. Kyllästyin nimittäin Skopunktenin kenkiin vaikka ne ovatkin aika ihania. Mutta niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Haluan tehdä luonnolle palveluksen ja lopettaa omalta osaltani tämän kertakäyttö perinteen. Kengätkin saavat mieluiten kestää enemmän kuin kuukauden.

Kenkähullutteluni jälkeen päätin olla enää ostamatta mitään. Jim & Jillissä kuitenkin jouduin rikkomaan lupaukseni. Siellä minua nimittäin odotti vihreä unelma. Kokeillessani sitä mietin ehkä sekunnin ajan, että missä ihmeessä minä tätäkin pitäisin, mutta tyttömäinen puoleni peitti soraäänet hyvin pian alleen. Poistuin siis kaupasta yhtä vihreää mekkoa rikkaampana.


En ole oikeastaan mekkoihmisiä. Viihdyn ihan mainiosti housuissa, joten elo 1800-luvulla olisi voinut olla minulle hankalaa (tai ehkä olisin voinut olla se vastarannankiiski). Joskus on kuitenkin kiva pukeutua vähän hienommin. Serkun häihin ostin punaisen mekon Lundista. Nähdessäni sen tiesin, että minun on pakko saada se. Maksoi mitä maksoi. Eikä se loppujen lopuksi niin paljon maksanutkaan. Olen pitänyt sitä tasan yhden kerran. Odottelen siis kutsua seuraaviin häihin, jotta mekko pääsisi alas henkaristaan.


Lundissa lämpötila kohosi jo maaliskuussa niin korkealle, että oli helppo sortua pienen pieniin mekkoihin. Kerran kävimme Malmö nationissa syömässä ja pukeuduin hyvin lyhyeen siniseen paitaan. Eli liikkeelle ilman kunnollisia housuja. Malmö nationin snobit eivät aiemmin olleet vilkaisseetkaan meihin päin, joten emme olettaneet tältäkään kerralta mitään erilaista. Olimme harmaata massaa, joka sulautui tapettiin. Housujen heivaaminen tuntui kuitenkin tehneen vaikutuksen koska yllättäen juttelimme tyypillisen miespuolisen Malmö snobin kanssa niitä näitä. Jos tahtoo siis sulautua ruotsalaisiin, täytyy lähteä liikkeelle ilman housuja. Olin kuitenkin koko päivän hyvin tietoinen siitä, ettei minulla ollut ylläni farkkuja. Seuraavana aamuna pukeuduin housuihin ja college-paitaan. Joka päivä ei ole snobi päivä. Ei edes Lundissa.


Tämän tyttömäisen postauksen jälkeen on taas aika palata arkeen. Huomenna puen ylleni kravatin.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Jali ja suklaatehdas

Tein päätökseni heti joulun jälkeen: alan makealakkoon! Se koskee irkkareita, suklaata, jäätelöä, lakritsia, salmiakkia, sipsejä, popcornia, suolatikkuja, pähkinöitä, vaahtokarkkeja, kakkuja, pullia, Runebergin torttuja ja laskiaispullia. Lista pitenee päivä päivältä. Samalla kunnioitus itseäni kohtaan kasvaa. Tällä hetkellä se on jossain Empire State Buildingin puolessa välissä. Kuukausi on mennyt ja ainoa makea, jota olen suuhuni laittanut, on kaakao. Kolmesti. Tai ehkä neljästi. Mutta muuten olen täysin vapaa makeasta. Kaapeistani ei löydy edes leipomasuklaata.
Joulun aikana tuli mässäiltyä ihan liikaa. Katselin itseäni peilistä kriittisenä ja tein sopimuksen itseni kanssa; ei enää makeaa minulle. Olin varma, että tämä makealakko päättyisi samalla tavalla kuin ne edellisetkin. Aloitan intoa täynnä. Syön enemmän vihanneksia. Nyrpistän nenääni Fazerin siniselle. Viikko kuluu... Kaapissani on puoleksi syöty Marabou levy ja jääkapista löytyy vastaleipomiani brownieseja. Niiden vierellä marenkia. Itse istun sohvalla syömässä poppareita ja katsomassa leffaa. Ja sitten hävettää. Minähän olin makealakossa! Itsekurini on olematon. Rakastan nimittäin suklaata. Suklaa kaikissa muodoissa on ihanaa. Kaakao, suklaalevy, suklaaleivos, suklaakakku, suklaarusinat... Menisin naimisiin Fazerin kermatoffee suklaan kanssa, jos löytyisi pappi meidät vihkimään.
Itsekuriani on koeteltu monen monta kertaa tämän kuukauden aikana. Kotona käydessäni kaapista löytyy aina jotain mässyä. Pari viikkoa sitten iskä oli mennyt ostamaan rakastamiani donitseja coopista. Katselin niitä nenää nyrpistäen ja yritin päästä makeavapaaseen mielentilaan.
- No, ota nyt.
- Mie oon makealakossa.
- No ota ees yks.
- Enkä.
- Sulle ostin.
- Mie oon makealakossa.
Lopulta iskä luovutti ja söi äidin kanssa donitsit. Ja minä olin tyytyväinen itseeni.

Viikko sitten istuin kotona kämpillä keittiönpöydän ääressä ja pähkäilin enkun käännöstekstiä. Yhtäkkiä puhelin soi. Tuntematon soittaja.
- Maria.
- No se on Pirjo (huom. nimi muutettu, koska en muista kuka hän oikeasti oli) makeiskyselystä, päivää. Olisko sulla hetki aikaa?
- Öö, mulla on vähän kiire just nyt.
- Okei, joku toinen kerta sitten.
Mietin hetken aikaa puhelimen suljettuani, josko kohtalo ja Jumala olivat liittoutuneet yhteen ja tahtoivat minun luopuvan makealakostani, juoksevani Euromarkettiin ostamaan kermatoffee levyn ja sitten syövän sen kokonaan Gilmoren tyttöjä katsellessa. Päätin kuitenkin, etteivät he voisi olla niin julmia. Makealakko sai jatkua.Olimme ystäväni kanssa Aulakahvilassa "kahvilla" (ystäväni joi teetä ja minä kaakaota). Kassalla maksoin kaakaoni ja juuri kun olin lähdössä etsimään vapaata pöytää, tokaisi kassaneiti "Tosta saa ottaa karkkia." "Kiitos", kuulin itseni sanovan ja ajattelematta asiaa sen pahemmin, poimin korista yhden joulukarkin. Samassa hetkessä tajusin, mitä olin mennyt tekemään.Ystäväni sai loppujen lopuksi kaksi karkkia, sillä en tietenkään voinut syödä suklaanpalasta. Voitin taas itseni. Muutama päivä sitten olimme taas "kahvilla". Ystäväni söivät molemmat Runebergin tortut. Minä ostin banaanin. Sain kuulla monet "No ota nyt vähän tästä", "En mie jaksa kaikkea, ota nyt" ja "Nyt on Runebergin päivä", mutta pysyin vahvana. Ei, minä olen makealakossa.

Kauan aion sitten kiduttaa itseäni? No, olen huomannut, ettei tämä ole itsensä kiduttamista. Päinvastoin, voin paljon paremmin ilman kaikkia herkkuja. En tarvitse suklaata tai poppareita. En kaipaa pullaa tai pähkinöitä. Minua ei edes haluta irkkareita tai vaahtokarkkeja. Joten makealakkoni jatkuu niin kauan kuin on jatkuakseen. Ehkä koko loppuelämäni!