Kaikki kohdallaan

Vettä ja hiekkaa

Visio vs. todellisuus

Valokuvatessani saan usein visioita, joiden tahtoisin välittyvän myös kuvaan. Pystyn aina kuvittelemaan kuvaamani kohteen tietokoneen ruudulle hienona taideteoksena, joka kuvastaa minun näkemystäni tietystä asiasta. Aina visio ja lopullinen tulos eivät kuitenkaan kohtaa...


Kuva on otettu Korpilompolossa serkkuni häissä viime kesänä. Päivä oli mitä ihanin (jos jätti huomioimatta miljoonat sääskit, jotka onnistuivat pistämään sukkahousujenkin läpi) ja maisemat upeat. Tunturit siintivät taustalla ja saatoin jo kuvitella miten hienolta lopulliset kuvat näyttäisivät. Visio oli hieman pielessä tämän kuvan suhteen jo ihan alkumetreillä. Jotenkin tuntureista ja vedestä ei saa ihan samaa fiilistä irti, kun niiden ja kuvaajan välissä on autoja, lyhtypylväitä, taloja, aurinkovarjo... Nykyään vältän ottamasta kuvia kaukaisista maisemista koska ne eivät koskaan onnistu.


Vangittu luonto. Se on ehkä tarina tämän kuvan takana. Autossa istuessa nämä jonnekin Etelä-Ruotsiin sijoittuvat maisemat näyttivät upeilta. Ruotsalaista kesää ja järvi (joki? meri?) maisemaa parhaimmillaan. Liikkuvasta autosta otetut kuvat eivät kuitenkaan tunnetusti ole niitä parhaimpia.


Miksi oi miksi päätin ottaa kuvan uunista? Minulla oli jälleen visio. Uunissa muhivat grilliruokamme ja tietenkin tapaus piti ikuistaa. Likainen uuninlasi ei kuitenkaan auttanut asiaa. Kukaan ei myöskään saa selvää, että mitä siellä uunin sisällä sitten loppujen lopuksi oli (makkaraa, minimaisseja ja perunaa, voin paljastaa). Sitä voi sitten ihmetellä, että miksen olen jo poistanut tätä kuvaa ja vielä suurempi ihmettelyn aihe on, että miksen poista sitä nytkään. Tähän en osaa vastata.


Lontoon yhdessä puistossa jalista pelaavista miehistä oli toki pakko saada kuva. Emme kylläkään koskaan nähneet ketään heistä tämän lähempää koska kameran zoomi oli rajallinen. Joten mitä iloa tästäkin otoksesta on? Minulla ei ollut edes mitään visiota tämän kuvan suhteen. Hetken mielijohde. Joten miksei tämäkin lennä suoraan roskakoriin? Sen kun tietäisi.


Mistä lähtien minä olen ottanut kuvia autoista? Ja vielä ihan uusista autoista? Ymmärtäisin oikein hyvin, jos olisin ottanut kuvan söpöstä pinkistä kuplavolkkarista, mutten ymmärrä miten tämä yksilö on päätynyt kuvakokoelmaani. Minulla ei ole mitään muistikuvaa kuvaustilanteesta, joten en osaa ikinä vastata siihen, miksi vaivauduin ottamaan kuvan koko ajoneuvosta.


Tuota... Tämä on otettu Ulrikedalissa Lundissa eräänä kesäisenä päivänä. Visio oli varmaan taas nolla. En nimittäin edes saa selvää, että olenko ottanut kuvan miehistä vai naisista nurmikolla. Tausta ei ole erityisen nätti, eivätkä tyypit näytä tekevän edes mitään jännää. En yleensä ota kuvia ventovieraista. Tulee liian paparazimainen olo.


Rakastan ottaa kuvia oksista, joiden taustalla paistaa aurinko. Se on pakkomielle. Tiedän, kuulostaa järjettömältä, mutta tulos on yleensä todella kiva. Tämä Glimmingehusin perukoilla otettu risukuva ei kuitenkaan ole todella kiva. Se ei edes ole kiva. Mikä ihmeen idea tässä on? Okei, luonto ei oikein ole vielä heränyt näin tammikuussa etelässäkään, mutta tarvitseeko siitä ottaa masentava kuva? Aurinko ei tuona päivänä paistanut, mutta minusta vähän tuntuu, ettei se olisi pelastanut tätä kuvaa kuitenkaan.


Visio: Elämä puskee esiin sorastakin.
Lopputulos: Jotenkin ylimielinen kuva voikukasta.
Miten niin ylimielinen? En tiedä, minulle tulee tästä vaan sellainen "Haahaa, olet pieni ja hento,
voin polkea sinut maahan milloin haluan" olo. Kuva ei oikein välitä sitä mitä halusin kertoa.


Visio: Kerrostalo kuhisee elämää.
Lopputulos: Surullinen kuva rupsahtaneesta piha-alueesta.
Tämä kuva ei oikein välitä sitä positiivista kuvaa Happiksesta, jota haluaisin mainostaa. Jotenkin
se fiilis, joka minulle välittyi, ei oikein tule ilmi.

Usean epäonnistuneen otoksen jälkeenkään en luovuta. Metsästän edelleen sitä täydellistä kuvaa!

Tie Suomeen

Täydellisyyttä tavoitellessa

Gilmoren tyttöjen kakkoskauden kolmas katsomiskerta alkoi viime viikolla. Ja taas tunsin kateuden piston katsellessani Rorya ja Lorelaita. He onnistuvat aina sanomaan oikeat asiat oikeassa paikassa. Heillä on täydelliset tummat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. He ovat laihoja vaikka syövät vain roskaruokaa eivätkä harrasta liikuntaa. He molemmat menestyvät elämässä ja kaikki menee aina putkeen. Heillä on rikkaita sukulaisia ja melkein aatelista verta suonissaan. Sain taas miettiä hetken aikaa miksi edes pidän koko sarjasta. Kuka tahansa kalpenee Lorelain ja Roryn rinnalla.

Tehdäänpä siis pieni vastakkainasettelu, eli minä vastaan Gilmoren tytöt. Masentaa jo valmiiksi.


Tapaus numero yksi: Puhevalmius ja siteeraukset

Gilmoren tytöt: Heitä ei yllätä mikään eikä kukaan. Kaikki mitä he sanovat kuulostaa täydelliseltä. Kommentit ovat söpöjä ja samalla kypsiä ja osuvia. He lainailevat vähän väliä jotain populaarikulttuuriin kuuluvaa ja mainostavat samalla täydellistä musiikkimakuaan. Ää...

Minä: Sekoan sanoissani täydellisesti. Tai ei, itse asiassa en sekoa sanoissani niin useasti koska en sano yhtikäs mitään. Mietin sopivaa vastausta tai kommenttia niin kauan aikaa, että tilanne ehtii mennä ohi, eikä näppärä kommenttini enää varttia myöhemmin tunnu oikein sopivalta. Gilmoren tyttöjen ei koskaan tarvitse sanoa "Hei, se juttu mistä puhuttiin puol tuntia sitten, niin NYT mulla ois jotain sanottavaa siihen." Minä en myöskään tiedä puoliakaan niistä leffoista joista GG:ssä puhutaan. Bändejä, joita pitäisi tietää ja joista pitäisi tykätä vilisee jok'ikisessä jaksossa. Minä vaan puhun siitä, kuinka surkea Britney nykyään on ja kyllähän sen jo kaikki tietävät. Miksen osaa sanoa jotain nokkelaa The Clashista?

Lohdutus: Haluan uskoa, ettei Lorelain kaltaista sanataituria ole olemassakaan. Täytyy pitää mielessä, että Lorelain repliikit tulevat jonkun muun suusta. Jonkun, jolla on ollut aikaa harkita repliikit tarkasti. Yksi dokumentti myös lohdutti mieltäni. Siinä Lauren Graham (Lorelai) paljasti, ettei usein tunnistanut bändejä, joita sarjan aikana mainitaan. Halleluja!


Tapaus numero kaksi:
Ulkonäkö

GG: Miten kukaan voi herätä noin täydellisenä? Miten kenelläkään voi olla noin täydellinen iho. Ja miten ihmeessä ne silmät voivat olla niin siniset? Onko ihme, että Dean ei saa tarpeekseen Rorysta kun tyttö on niin pirun täydellinen jo 16-vuotiaana? Ja tietenkin Lorelailla riittää miessuhteita kun yhdistetään hänen ulkonäkönsä ja edellämainitut puhetaidot. Lorelain ja Roryn
hiukset ovat aina täydellisesti. Ne ovat suorat. Juurikasvusta ei ole merkkiäkään. Turhauttavaa!

Minä: Herään aamulla ja ihmettelen miten hiukseni voivat taas sojottaa jokaiseen ilmansuuntaan. Finni leuassa ja nenä punaisena flunssasta. Ihanaa. Silmäni ovat kirkkaan vihreät vain jos olen itkenyt todella kauan, mutta en hirveän mielelläni haluaisi kuluttaa elämääni itkemällä. Luonnonkiharat hiukseni taas eivät suoristu kuin suoristusraudalla, eikä minusta ole grillaamaan kutrejani jokainen aamu tästä ikuisuuteen.

Lohdutus: Lorelain ja Roryn taustalla on kymmenpäinen ihmisjoukko, joka pitää huolen siitä, että naiset näyttävät juuri niin täydellisiltä kuin odottaa saattaa. Mistä lähtien näyttelijät muka ovat itse suoristaneet hiuksensa tai meikanneet? Minulla ei ole ulkonäöstäni huolehtivaa tiimiä taustallani, mikä ehkä on ihan helpotus (jos siihen Sunsilk mainokseen on uskominen).


Tapaus numero kolme:
Laihuus

GG: "Rory, mitä söisimme?"
"Voi, en tiedä, ethän sinä osaa kokata."
"En niin. No, mennään tänäänKIN syömään hampurilaiset Luken kuppilaan ja sitten jäätelölle. Huomenna on varmaan taas pitsan aika."
Argh! He syövät ja syövät ja syövät, mutta eivät liho. On ihan sama mitä he tunkevat suuhunsa, sillä kiloja ei tule lisää. Kun tähän yhdistetään vielä se tosiasia, etteivät he edes harrasta liikuntaa niin heikompaa huimaa.

Minä: Mässylakkoni tulee ja menee, mutta yksi asia on varma: Jos en hillitse makeanhimoani, paisun. Jos en liiku, paisun vielä enemmän. En ole mikään himoliikkuja, mutta makeanhimoni on sitäkin pahempi. Minun kohdallani näiden kahden yhdistämisestä ei synny yhtä täydellistä lopputulosta kuin Gilmoren tytöissä. Siksi vaaditaan kovaa itsekuria.

Lohdutus: Kuka jaksaisi katsella kahta himoliikkujaa, jotka elävät kasviksista ja hapesta? Kyllähän me kaikki ymmärrämme, ettei kenenkään aineenvaihdunta voi olla niin poikkeava, että mässyllä ja liikkumattomuudella pysyttäisiin noin laihana. Itseään voi aina huijata, mutta se kostautuu muutaman kuukauden päästä, kun farkkujen nappi ei menekään enää kiinni.


Tapaus numero neljä:
Mainetta ja mammonaa

GG: Rory on fiksuin lapsi ikinä. Hän ei tee muuta kuin lukee Tsehovia ja feministikirjailijoiden tuotoksia. Mikä parasta, hän pitää näistä kirjoista. Hän opiskelee ahkerasti, mutta löytää samalla aikaa ihan oikealle elämällekin. Lorelai taas aloitti tyhjästä ja nyt hän johtaa kokonaista hotellia (jonka henkilökunta on vähintään yhtää nokkelaa kuin hän itse).

Minä: Jos opiskelisin yhtä täyspäiväisesti kuin Rory, ei minulla olisi sosiaalista elämää. Jossain vaiheessa huomaan aina, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Pidän kaunokirjallisuuden lukemisesta, mutta venäläisen kirjallisuuden päälle en ymmärrä. Ja miten ihmeessä ehtisin opiskelun, sosiaalisen elämän ja hengittämisen lisäksi vielä lukemaan Tolstoita?

Lohdutus: Rory on yli-ihminen, jollaisia ei oikeassa elämässä olekaan. Kukaan ei ole noin täydellinen. Hän on kaiken lisäksi amerikkalainen, eli hän ei missään nimessä voi olla sivistynyt ja pitää eurooppalaisesta korkeakulttuurista (kröhöm...). Jälleen kerran, kukaan ei tahdo nähdä todellisuutta, joten miksi Rory kuvattaisiin ihan samanlaiseksi kuin me kaikki muutkin?


Summa summarum:

Kaiken tämän spekuloinnin jälkeen voisi taas kysyä, että miksi ihmeessä edes katson koko sarjaa kun se ilmiselvästi herättää lievää alemmuudentunnetta minussa. No, loppujen lopuksi sarjan söpöys ja täydellisyys on aika ihanaa. Se saa minut nauramaan ja itkemään. Ja ei, en naura itselleni ja itke epätäydellisyyttäni. Sen sijaan nautin hauskasta dialogista ja pikkukylän ihmeellisestä elämästä. Kunhan pidän mielessäni, että Lorelai ja Rory ovat vain keksittyjä hahmoja niin alemmuudentunne pysyy taka-alalla.

Kukkaotoksia

Ihanaa kesää!