Old school

Oi niitä aikoja kun radion vieressä piti istua koko päivä kunnes ne KissFM:llä sitten lopulta soittivat LeAnn Rimesin Can't Fight the Moonlight ja biisin sai nauhalle. C-kasetille mahtui hurjat 14 kappaletta, eli seitsemän molemmille puolille. Nauhoittaminen oli prosessi sinänsä ja siinä täytyi olla todella nopeat refleksit. Useimmiten nauhalle kuitenkin eksyi juontajan höpötyksiä, jotka katkaistiin aina liian myöhässä. Kasetista jäi aina sellainen minuutin pätkä nauhoittamatta ja siinä pätkässä paljastuikin kasetin edellinen anti, joka yleensä oli joko Kaija Koota tai Janne Hurmetta siltä ajalta kun itse kuunteli samaa musiikkia kuin vanhempansa. Jänskintä oli nauhoittaa omaa ääntään. Laulaa piti myös (Arja Korisevan "Et saa mua unohtaa"). Kasettikotelon tausta oli täynnä väärin kirjoitettuja englannin kielisiä laulunnimiä (Angeleyes --> Angeleys; Under attack --> Under attac).

Oma walkman oli parasta ikinä! Mieti, voit kuunnella omaa musiikkia autossa, lenkillä... Niin, missä tahansa! Kunhan vaan patterit eivät loppuneet. Oikean kappaleen kohdalle piti kelata ja napit naksahtelivat kivasti. Mukana olivat tietysti ne samaiset kasetit, jotka olivat täyttyneet musiikista, jota radio oli tarjonnut.

Mixtapen väsääminen herätti ilmeisesti minussa nostalgisia tunteita ja ajatuksia siitä, miten helppoa musiikin hankkiminen nykyään on. Sitä tietää olevansa vanha kun alkaa muistella vanhoja hyviä (kiireettömiä) aikoja kun viimeisintä Spice Girls albumia ei noin vain voinutkaan kuunnella Spotifystä. Niin, eikä mukana kulkenut mp3-soitin johon mahtui koko tietokoneen soittolista. Niin minkä tietokoneen? Meille tietsikka taisi tulla kun olin ~10 v.

Ajoittainen nostalgisuus on hyvästä, mutta kiitän siltikin ihanaa Spotifytä, sillä voin vaivatta kuunnella Leona Lewisin uusinta uudelleen ja uudelleen. Otin sen myös seurakseni aamuiselle lenkille ja myöhemmin pyöräreissulle. Se saa Tornio-Oulu-Tornio-matkan kulumaan rattoisasti. Kiitos myös Yle Areenasta ja You Tubesta. Kaikki nämä asiat tuntuvat nykyään niin itsestäänselvyydeltä, että tuntuu hassulta ajatella, että vielä kymmenisen vuotta sitten omistin kasan c-kasetteja täynnä radiosta nauhoitetttuja pop-biisejä. Eilinen paluuni menneisyyteen oli mukavaa. Taidan tehdä samanlaisen retken taas huomenna.

P.S. Soittolistalla tällä hetkellä:
Leona Lewis - Echo; Spirit
Disco Ensemble - First Aid Kit
Jenni Vartiainen - Seili; Ihmisten edessä

Share the moment

Hihii, vuoden kohokohta! Ensimmäinen semifinaali aloitti viikon tv-rumban ja minä tietenkin katsoin koko lähetyksen uskollisesti. En edes vaihtanut kanavaa kun Makedonian biisi pyörähti soimaan. Jo ensimmäinen semifinaali herätti kysymyksiä, ihmetystä, ihastusta... Päätin siis koota pienen listan illan ajatuksenkulustani. Ensin kuitenkin luettelo maista joiden uskoin/luulin/toivoin pääsevän jatkoon:

Moldova
Slovakia
Suomi
Latvia
Serbia
Puola
Albania
Kreikka
Valko-Venäjä
Islanti

Sitten itse listan pariin:

1. Kommentaattorit arvostelemassa
Jaana Pelkonen ja Asko Murtomäki toimivat jälleen kerran juontajina, eivätkä he minusta pysyneet hirveän neutraaleina biisien suhteen. Onko heidän tarkoitus sanoa se oma mielipiteensä kappaleista ja täten ehkä vaikuttaa äänestäjiin? Neutraali linja on tylsä linja, mutta se on myös turvallisin.

2. Tyhjät penkit
Sydäntä riipaisi nähdä niin paljon tyhjiä penkkejä Oslon Telenor-areenalla. Onko lama iskenyt viisukansaankin ja näyttääkö tilanne finaalissakin yhtä tyhjää ammottavalta? Vai oliko ensimmäinen semifinaali vain niin surkea ettei ketään kiinnostanut saapua paikalle?

3. Tekstitykset
Voi yle yle yle.. Minkä takia ne biisit pitää vieläkin tekstittää? Olisin pärjännyt oikein hyvin ilman tietoa siitä mitä se Serbian edustaja oikeasti lauloi. Ja minähän en voi vain jättää huomiotta tekstitystä, vaan kaikki pitää uskollisesti lukea.

4. Rummut ja viulut
Rummut tuntuvat palaavan takaisin joka vuosi sen Romanian biisin jälkeen. Viulut taas tulevat vinkumaan vielä kauan Rydbakin voiton jälkeen. Milloin nähdään näiden yhdistelmä?

5. Latvia
Pidin tästä biisistä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ja olin varma, että se pääsee jatkoon. Laulajan barbinukkemaisuus ei kuitenkaan häiventynyt esityksessä, päinvastoin. Ne ilmeet! Taustalaulajat olivat outo sekamelska eri tyylein pukeutuneita naisia. Aishan lauluääni oli niin epävireinen, että meinasi kuulo mennä. Tuolla esityksellä ei finaalipaikkaa ansaita.

6. Vähäpukeisuus
Feministi minussa heräsi Makedonian esityksen aikana yllättävän voimakkaasti. Biisi oli alun alkaen aivan kamala, mutta esitys teki siitä vielä hirveämmän. Taustajoukkoihin kuului minishortseihin somistautuneita naisia, jotka eivät tainneet edes laulaa. He vain ripustautuivat mieslaulajaan, kitaristiin ja räppäriin ja ryömivät heidän jaloissaan. Ei näin! Puolan outo esitys sai minut myös ärsyyntymään. En varmaan ymmärtänyt symboliikkaa, mutta naisen paidan repiminen kahtia ja sitten kuristusotteeseen ottaminen eivät tainneet mennä perille kenellekään muullekaan.

7. Sliipattu Valko-Venäjä
Njoo, ihan jees biisi. Naisilla ja yhdellä miehellä hyvät äänet. Livenä se hotimpi mies osoitti huonon laulutaitonsa, mikä oli pieni pettymys. Kappale oli hieman teennäinen, mutta se muuttui astetta kamalammaksi kun lopussa naisten selkään avautuivat perhossiivet. Alkoi vain naurattaa. Ja sitten muistui mieleen Lordi jotenkin etäisesti.

8. Kyyninen suomalainen
Kuunkuiskaajien esityksen aikana koko areena tuntui räjähtävän taputuksiin ja olin positiivisesti yllättynyt. Myöhemmin tajusin, että koko eturivi oli täynnä suomalaisia. Jaha.

9. Malta
Jaana Pelkonenkin sitä ihmetteli ja niin ihmettelen minäkin: kuka stailaa 18-vuotiaan näyttämään 20 vuotta vanhemmalta? Oli pieni järkytys kuulla, että tyttö oli minua neljä vuotta nuorempi. Mitä ihmettä. Biisi parani joka kuuntelukerran jälkeen, mutta loppujen lopuksi stailaus taisi koitua kohtaloksi.

10. Venäjä
Mitä ihmettä?? Venäjä?? Finaalissa?? Biisi oli mielestäni oikein söpö ja hellyyttävä, mutta en oikeasti uskonut sen mahdollisuuksiin. Siinä vaiheessa kun tuulikone pyörähti käyntiin olin varma siitä, että koko bändi vain ilkkuu e-viisuja. (Mikä ei sinänsä minua haittaa, sillä parodiat ovat parasta mitä tiedän. On mukavaa nauraa asioille, joista tosiasiassa pitää todella paljon.) Mutta niin se vaan meni jatkoon. Mikäs siinä.

11. Albania
Albanian biisi ei mielestäni koskaan ollut mitenkään erikoinen, mutta esitys oli niin hienon yksinkertainen, että aloin arvostamaan laulajaa ja kappaletta rutkasti enemmän. Julianalla oli myös hieno kampaus.

12. Viro
Oijoi, ihana esitys. Se pieni pomppiminen lavalla vei biisistä sen pelottavuuden pois.

13. Thomas Lundin

Thomas Lundin on mielestäni todella hellyyttävä. Ohjelmassa "Inför Eurovision Song Contest 2010", joka tuli myös fst:ltä Thomas hurmasi minut täysin. Thomas oli kommentaattorina myös ylen kanavilla ja päätin hieman kuunnella, että miten hän tässä hommassa pärjää. Koin karvaan pettymyksen kun Thomas aika ajoin puhui jollain oudolla tukholmalaismurteella, eikä sillä ihanalla suomenruotsilla. Yhyy, takaisin Jaanan ja Askon pariin.

14. Juontajat
Viisuja juontaa tänä vuonna ei kaksi, vaan kolme henkilöä: Nadia Hasnaoui, Haddy Jatou N'jie ja Erik Solbakken. Pidin kahdesta viimeisestä todella paljon, ensimmäinen tuntui hieman turhalta. Erik oli kyllä niin hurmaava ja suloinen. Juontajien suhteen ollaan siis onnistuttu 2/3 kanssa.

Jatkoonhan pääsivät Moldova, Serbia, Albania, Valko-Venäjä, Islanti, Kreikka, Bosnia ja Hertsegovina, Venäjä, Portugali ja Belgia.

Torstaina semifinaali 2, jossa oma suosikkini Israel (kyyneleitä ja kylmiä väreitä). Toinen semifinaali on ensimmäistä vahvempi, joten tulee varmasti jännittävä ilta. Olen tällä hetkellä niin elementissäni!

P.S. Jatkoon torstain semifinaalista pääsevät Liettua, Armenia, Israel, Tanska, Ruotsi, Azerbaidzan, Romania, Bulgaria, Kroatia ja Georgia. Ja se on varma se!

Tuttu ja turvallinen

Suljin eilen läppärin hyvissä ajoin ja päätin kuunnella musiikkia omasta CD-hyllystäni. Huomasin jälleen kerran, että musiikkikokoelmani ei ole sieltä pirteimmästä päästä. The Cardigans, Coldplay, Emil Jensen, Kent... Hyvää musiikkia sinänsä, mutta ei kuunneltavissa jos masentaa tai jos meinaa masentaa. Palasin hyllyn toisesta päästä toiseen varmaan kymmenen kertaa ennen kuin päädyin Billy Talentin viimeisimpään. No niin, varma valinta!

Billy Talent on ollut yksi lempibändeistäni kesästä 2006 asti, jolloin näin heidät livenä tietämättäni. Anteeksi kuinka? No, olimme ystäväni kanssa My Chemical Romancen keikalla ja
lämppärinä toimi juuri Billy Talent. Tunnistin muutaman kappaleen, mutten ajatellut bändistä sen enempää. Haaveilin nimittäin jo Gerard Wayn näkemisestä (hot!) ja odotin innolla päästä kuuntelemaan kappaleita, joita olin kuunnellut koko matkan Happiksesta Helsinkiin. Jälkeenpäin ystäväni sai hyvät naurut kun sanoin Billy Talentia Billy Idoliksi ja sitten vielä myönsin, etten ollut tunnistanut bändiä. Osa biiseistä jäi kuitenkin mieleeni, joten hankin itselleni bändin toisen albumin "Billy Talent II". Loppu on, kliseisesti sanottuna, historiaa.

Billy Talent on osoittautunut henkireiäkseni ja pelastajakseni. Kuulostaa hullulta sanoa, etten voi kuvitella elämää ilman bändin musiikkia, mutta tällaiseen symbioosiin olen joutunut (päässyt?). Suhde on täydellinen. Aina kun asetan levyn cd-soittimeen valtaa minut helpotus. Mielialalla ei ole väliä, sillä musiikki on sopivan neutraalia. Olen useaan otteeseen todennut, että Billy Talent sopii sekä suruun että iloon. Musiikin pitää vastata mielialaa, sillä muuten olo voi vain mennä pahemmaksi. Syvimmässä masennuksessa eivät Britney Spears tai Disco Ensemble oikein auta. Nämä ovat kaksi ääripäitä, joiden sopivaan välimaastoon Billy Talent sijoittuu sopivasti ja turvallisesti. Turvallinen on juuri se adjektiivi, joka kuvaa Billy Talentia parhaiten. Musiikista tulee hyvä ja lämmin olo, jonka tunnistan joka kerta kun kuulen biisejä kuten "Surrender", "Line&Sinker" tai "Perfect World". Kaikkien aikojen suosikkini on "Pins and Needles", joka onnistuu edelleen aiheuttamaan minulle hyviä vilunväristyksiä.

Kesällä bändiltä ilmestyi kolmas levy (oikeastaan neljäs jos Pezz-aikojen "Watoosh" lasketaan mukaan). Jännittyneenä aloin kuuntelemaan Billy Talent III:sta peläten pahinta. Pettymys on helpompi kestää jos kuuntelun aloittaa skeptisenä ja sillä oletuksella, että uusi materiaali ei ole mitään verrattuna vanhoihin albumeihin. Jokainen levy tarvitsee oman totutteluaikansa. On ihanaa, kun musiikista tulee jotenkin vaivatonta ja itsestäänselvää. Tunnistat jokaisen biisin ja osaat sanat ulkoa. Löydät suosikkisi ja ehkä jopa inhokkisi (Billy Talent II:en "Worker Bees" ei ole oikein koskaan iskenyt). Billy Talent III kuulosti jo kolmen kuuntelukerran jälkeen ihanan tutulta ja turvalliselta. Eilen kuuntelin levyn läpi jo ties monettako kertaa ja edelleenkin se jaksaa yllättää. Ah, Billy Talent, kiitos kun olet elämässäni <3

Vettä ja hiekkaa

Jag fann en bok

Ystäväni kysyi minulta pari päivää sitten josko olin lukenut Stephenie Meyerin Houkutus kirjan. "Se on niin koukuttava!" Kävin läpi kirjahyllyni, kaappini ja tv-tason alakaapit ja sieltähän se kirja sitten löytyikin. Huomasin, että olin päässyt sivulle 50 ja sitten siirtynyt vihreämmille laitumille (eli Anna-kirjoihin). Päätin antaa Meyerin tuotannolle toisen mahdollisuuden. Pian ymmärsin mitä ystäväni tarkoitti sanoessaan kirjaa koukuttavaksi; en voinut laskea teosta käsistäni. Vihdoin, mietin. Löysin korvikkeen Harry Potterille!

Rakastan kirjoja. Tai itseasiassa, rakastan kirjojen ostamista. Olen varmasti kamalan epäekologinen, mutta en vaan nykyään osaa tai halua lainata kirjojani kirjastosta. Haluan sen sijaan kirjan ikiomaksi ja kirjahyllyni kaunistukseksi. (Kirjat hyllyssä on muuten järjestetty värin mukaan; eikö tällaista käytäntöä voisi käyttää kirjastoissakin?) Kuten kaiken muunkin suhteen, innostun jostain tietystä kirjasta äkkiä, mutta innostukseni laantuu takuuvarmasti viikon sisällä. Jäljelle jää kasa teoksia, jotka katselevat minua syyttävästi. "Lue minut!" Tänä keväänä koulu on vienyt yllättävän paljon aikaa, joten kaunokirjallisuus on jäänyt taka-alalle. En vaan ole enää iltaisin jaksanut lukea lukemisen perään.

Juuri kun luulin, että olin hukannut lukemisen ilon löysinkin sen yllättävältä taholta. Vampyyreita ja lukioikäisiä teinejä, mitä ihmettä? Houkutus sisältää kuitenkin niin paljon Harry Potter elementtejä, että alan uskoa, etten voi enää ikinä nauttia nykyaikaan sijoittuvasta ja ns. normaaleja ihmisiä käsittelevästä kirjasta. Harry Potter on taikuutta täynnä, Taru Sormusten Herrasta on täyttä fantasiaa, Ylpeys ja Ennakkoluulo on kaikkea muuta kuin 2000-luvun Suomi ja Houkutus käsittelee tytön ja vampyyrin romanssia. Eihän näitä voi kuin rakastaa, vai mitä? Sillä nykyaikahan on niin tylsää ja tuttua. Miksi haluaisin lukea jostain, minkä voin kokea vain kävelemällä ulos asunnostani?

Seuraavaksi suuntaan bussipysäkille. Luvassa on parin tunnin matka pohjoiseen päin seuranani kaikkien teinityttöjen unelma Edward Cullen. En voi valittaa.

Skorra på!

Etsiskelin sopivaa otsikkoa kesäpostaukselleni ja törmäsin Spotifyissa Emil Jensenin musiikkiin. Jos tyyppi on Skånesta, niin musiikin täytyy olla hyvää, vai mitä? Tähän asti en ole joutunut pettymään skånelaisiin artisteihin. Idolsissa mukana ollut lundilainen Amanda Jenssen hurmaa ihanalla äänellään ja persoonallisuudellaan. Myös Timbuktu tulee Lundista ja vaikka The Botten Is Nådd ei suoranaisesti kuvaa olotilaani baari-illan jälkeen, on se kuitenkin suosikkieni joukossa.

Skånen skorrande r on jotain aivan ihanaa. Lundissa minun piti aina vastustaa kiusausta hymyillä typerästi jokaiselle vastaantulevalle, joka sattui puhumaan aidolla oikealla skånen murteella. Se vain kuulostaa niin hellyyttävältä. Murre sopii täydellisesti komiikkaan ja Skånesta löytyykin useita stand-up koomikoita, kuten esim. David Batra, joka väsäsi viime vuonna kasaan kirjan lappusista, joita ihmiset jättävät esim. pesutupiin. Johan Glans taas muistuttaa Kalles Kaviar tuubin poikaa. Hipp Hipp-sarjan Anders Jansson ja Johan Wester jaksavat naurattaa vuodesta toiseen.

Kauniista Skånesta tulee myös jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic, jolla on suurempi ego kuin kaikilla skånelaisilla yhteenlaskettuna. Huomasin yllätyksekseni, että myös Måns Zelmerlöw tulee Lundista, vaikkei sitä murteesta ainakaan huomaa.Toisaalta, Cara Mia laulettuna skorrande r:llä ei olisi ihan sama asia.

Mitä tästä opimme? Tietenkin, ettei ole Skånen voittanutta. Sieltähän löytyy vaikka mitä! Pieni, mutta pippurinen Skåne on se osa Ruotsia, joka tuntuu vähiten Ruotsilta. Täydellistä!

Synkronisoidut ruotsalaiset ja tunteileva irkku

Vuoden kohokohta lähestyy.

Maj förra året

Olen aina ajatellut, etten ole kesäihminen. Kesä on ötököitä, kuumuutta ja auringonpistoksia. En rusketu, joten olen aina se ainoa kalpeasäärinen ja sehän vasta hävettääkin. Tänään tunsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kesän tuoksun ja huomasin kaivanneeni sitä. Viime vuonna tähän aikaan olin hieman vehreämmissä maisemissa. Lundin kevät on Suomen kesä.









Loppujen lopuksi en kuitenkaan vaihtaisi talven jälkeen virkoavaa Oulun ja Pohjois-Suomen luontoa mihinkään. Täällä kesä on lyhyt, mutta juuri sen takia siitä täytyykin osata nauttia.

Vaka vanha Väinämöinen

Kalevala korut; suomalaisuuteni ilmentymä? En ollut koskaan käsittänyt kaikkea hössötystä näiden riipusten ja korvisten ja ties minkä nilkkakorujen ympärillä, kunnes sain rippilahjaksi Euran sydämen. En ole koruihmisiä, minkä takia loputon korujen määrä sukulaisiltani vain ärsytti minua. Minua miellyttivät vain vanhemmiltani saama risti (joka on kulkenut kaulani ympärillä joka päivä 14-vuotiaasta lähtien) ja juuri se samainen Euran sydän. Kalevala korujen kohdalla muutun yllättäen koruihmiseksi.

Kalevala koruissa viehättää niiden yksinkertaisuus. Ne eivät hienostele ja sopivat niin arkeen kuin juhlaankin (näin kliseisesti sanottuna). Jos ikinä voitan lotossa (mikä on aika epätodennäköistä koska en ikinä lottoa) niin ostan heti alkutöikseni korun "Naisen ääni". Ja sen jälkeen voin luovuttaa hieman hyväntekeväisyyteen.

Mitäs niitä Kalevala koruja enempää kuvailemaan. Loppujen lopuksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässäkin tapauksessa.

Käärmesormus

Vellamo

Carmen

Helinä

Naisen ääni

Ikiturso

Suotniemen solki

Hämäläinen juhlakääty

(Kaikki korut ja niiden tiedot löytyvät osoitteesta: http://www.kalevalakoru.fi/)

Vihreä kateudesta

Kävin eilen ystäväni kanssa kaupungilla. Lähdin tuntia aikaisemmin, koska ajattelin rauhassa katsella farkkuja ja saappaita itselleni. Ystäväni vain kyllästyisi jahkailuuni. Loppujen lopuksi ostin tunnin aikana yhdet farkut ja kahdet saappaat. Ihan tuosta vaan. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta koska päätin tästä lähtien satsata laatuun, niin rahaa meni sitten vähän enemmän. Kyllästyin nimittäin Skopunktenin kenkiin vaikka ne ovatkin aika ihania. Mutta niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Haluan tehdä luonnolle palveluksen ja lopettaa omalta osaltani tämän kertakäyttö perinteen. Kengätkin saavat mieluiten kestää enemmän kuin kuukauden.

Kenkähullutteluni jälkeen päätin olla enää ostamatta mitään. Jim & Jillissä kuitenkin jouduin rikkomaan lupaukseni. Siellä minua nimittäin odotti vihreä unelma. Kokeillessani sitä mietin ehkä sekunnin ajan, että missä ihmeessä minä tätäkin pitäisin, mutta tyttömäinen puoleni peitti soraäänet hyvin pian alleen. Poistuin siis kaupasta yhtä vihreää mekkoa rikkaampana.


En ole oikeastaan mekkoihmisiä. Viihdyn ihan mainiosti housuissa, joten elo 1800-luvulla olisi voinut olla minulle hankalaa (tai ehkä olisin voinut olla se vastarannankiiski). Joskus on kuitenkin kiva pukeutua vähän hienommin. Serkun häihin ostin punaisen mekon Lundista. Nähdessäni sen tiesin, että minun on pakko saada se. Maksoi mitä maksoi. Eikä se loppujen lopuksi niin paljon maksanutkaan. Olen pitänyt sitä tasan yhden kerran. Odottelen siis kutsua seuraaviin häihin, jotta mekko pääsisi alas henkaristaan.


Lundissa lämpötila kohosi jo maaliskuussa niin korkealle, että oli helppo sortua pienen pieniin mekkoihin. Kerran kävimme Malmö nationissa syömässä ja pukeuduin hyvin lyhyeen siniseen paitaan. Eli liikkeelle ilman kunnollisia housuja. Malmö nationin snobit eivät aiemmin olleet vilkaisseetkaan meihin päin, joten emme olettaneet tältäkään kerralta mitään erilaista. Olimme harmaata massaa, joka sulautui tapettiin. Housujen heivaaminen tuntui kuitenkin tehneen vaikutuksen koska yllättäen juttelimme tyypillisen miespuolisen Malmö snobin kanssa niitä näitä. Jos tahtoo siis sulautua ruotsalaisiin, täytyy lähteä liikkeelle ilman housuja. Olin kuitenkin koko päivän hyvin tietoinen siitä, ettei minulla ollut ylläni farkkuja. Seuraavana aamuna pukeuduin housuihin ja college-paitaan. Joka päivä ei ole snobi päivä. Ei edes Lundissa.


Tämän tyttömäisen postauksen jälkeen on taas aika palata arkeen. Huomenna puen ylleni kravatin.

Elämän pieniä iloja

Paatunut materialisti löytää onnen vasta kun vaatekaappi täyttyy uusista hameista ja topeista. Uudet korkkarit katselevat lattiatasolta, mutta eivät suinkaan ole palvojan roolissa. "Mut ko ne on niin ihanat!" Siinäpä hyvä syy ostaa taas uudet saappaat. Paraskin puhuja minä. Pari viikkoa sitten ostin taas kahdet uudet kengät ja paitoja on nyt vaatekaapissa viisi lisää. Hyi minua! Kotia päästessäni tajusin, että ilo on lyhytaikaista. Muutaman viikon jaksan hehkuttaa löytöjäni ja kohdella niitä kuin kuninkaallisia. Loppujen lopuksi nämäkin uutukaiset muuttuvat pian harmaaksi arjeksi. Mistä löytäisin pysyvää onnea?

Pysyvää onnea ei olekaan. Suhteet kariutuvat, töissä menee yhtäkkiä huonosti ja itsetunto horjuu kun lehtien sivuilta pomppaa esiin langanlaihoja malleja. Hetken aikaa voin olla onnellinen ja rakastunut, saada palkkaa (jolla ostan lisää kenkiä...) ja huokua itseluottamusta. Pian taas taivas synkkenee ja sadepilvet pilaavat kampauksen. Eikö pysyvää onnea todellakaan löydy?

Tämä viikko on opettanut minulle, ettei onnen tarvitsekaan olla pysyvää. Kun se tulee aaltoina voi siitä nauttia ihan erillä tavalla. Arvostan pieniä onnen hetkiä koska niitä ei loppujen lopuksi ole runsaasti. Kuulostipa pessimistiseltä. Mutta näen itseni realistina. Surun tunne ei kuitenkaan ole tavoittelemisen arvoista, joten yritän löytää kaikesta jotain positiivista. Joskus masennukseen on kiva vaipua. Itsesääli se vasta jotain onkin. Mutta siinä ei kannata rypeä liian kauan. Elämän pienet ilot löytyvät silloin kun ei etsi liikaa. Itse ajattelin tänään pyöräillä yliopistolle ja nauttia irkku runoudesta. Samalla voin muistella lämmöllä ex-kämppistäni, joka oli juuri Irlannista. Turhat murheet heitän romukoppaan.

~Shuffle~