Vihreä kateudesta

Kävin eilen ystäväni kanssa kaupungilla. Lähdin tuntia aikaisemmin, koska ajattelin rauhassa katsella farkkuja ja saappaita itselleni. Ystäväni vain kyllästyisi jahkailuuni. Loppujen lopuksi ostin tunnin aikana yhdet farkut ja kahdet saappaat. Ihan tuosta vaan. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta koska päätin tästä lähtien satsata laatuun, niin rahaa meni sitten vähän enemmän. Kyllästyin nimittäin Skopunktenin kenkiin vaikka ne ovatkin aika ihania. Mutta niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Haluan tehdä luonnolle palveluksen ja lopettaa omalta osaltani tämän kertakäyttö perinteen. Kengätkin saavat mieluiten kestää enemmän kuin kuukauden.

Kenkähullutteluni jälkeen päätin olla enää ostamatta mitään. Jim & Jillissä kuitenkin jouduin rikkomaan lupaukseni. Siellä minua nimittäin odotti vihreä unelma. Kokeillessani sitä mietin ehkä sekunnin ajan, että missä ihmeessä minä tätäkin pitäisin, mutta tyttömäinen puoleni peitti soraäänet hyvin pian alleen. Poistuin siis kaupasta yhtä vihreää mekkoa rikkaampana.


En ole oikeastaan mekkoihmisiä. Viihdyn ihan mainiosti housuissa, joten elo 1800-luvulla olisi voinut olla minulle hankalaa (tai ehkä olisin voinut olla se vastarannankiiski). Joskus on kuitenkin kiva pukeutua vähän hienommin. Serkun häihin ostin punaisen mekon Lundista. Nähdessäni sen tiesin, että minun on pakko saada se. Maksoi mitä maksoi. Eikä se loppujen lopuksi niin paljon maksanutkaan. Olen pitänyt sitä tasan yhden kerran. Odottelen siis kutsua seuraaviin häihin, jotta mekko pääsisi alas henkaristaan.


Lundissa lämpötila kohosi jo maaliskuussa niin korkealle, että oli helppo sortua pienen pieniin mekkoihin. Kerran kävimme Malmö nationissa syömässä ja pukeuduin hyvin lyhyeen siniseen paitaan. Eli liikkeelle ilman kunnollisia housuja. Malmö nationin snobit eivät aiemmin olleet vilkaisseetkaan meihin päin, joten emme olettaneet tältäkään kerralta mitään erilaista. Olimme harmaata massaa, joka sulautui tapettiin. Housujen heivaaminen tuntui kuitenkin tehneen vaikutuksen koska yllättäen juttelimme tyypillisen miespuolisen Malmö snobin kanssa niitä näitä. Jos tahtoo siis sulautua ruotsalaisiin, täytyy lähteä liikkeelle ilman housuja. Olin kuitenkin koko päivän hyvin tietoinen siitä, ettei minulla ollut ylläni farkkuja. Seuraavana aamuna pukeuduin housuihin ja college-paitaan. Joka päivä ei ole snobi päivä. Ei edes Lundissa.


Tämän tyttömäisen postauksen jälkeen on taas aika palata arkeen. Huomenna puen ylleni kravatin.