Käväisin viikonloppuna Happiksessa ostamassa uuden läppärin väsähtäneen koneeni tilalle. Perjantaina siis istuin auton ratin taakse suuntana Tornion Musta Pörssi. Jätettyäni vanhan koneeni liikkeeseen (sen tiedostot siirrettiin uuteen koneeseen) suuntasin taas Happista kohti. Saatuani kirjastosta etsimäni kirjan lähdin tyytyväisenä ajamaan kotia kohti. Radiossa alkoi vielä soida David Cookin Leave a Light on ja lauloin iloisena mukana. Yhtäkkiä eteeni kiilasi vanha papparainen vihreässä Volvossaan. Hei, minulla on etuajo-oikeus! Tööttäsin ja sadattelin ja sitten tein jotain todella kypsää (lue: jotain älyttömän lapsellista, jota voi odottaa juuri ajokorttinsa saaneelta amikselta): roikuin papparaisen auton puskurissa pakottaen hänet ajamaan nopeampaa ja kun lopulta saavuimme liikenneympyrään (yhteen Happiksen useista; tästä lisää myöhemmin) vaihdoin kaistaa vauhdikkaammin kuin yleensä ja kirmasin tieheni Marielundin suuntaan. Hah, siitäs sait!
Mitä tyydytystä tämä sitten toi minulle? No, ensinnäkin, minä olin oikeassa. Papparaisen olisi pitänyt väistää minua ja ansaitsi siis tööttäykset, sadattelut, puskurissa kiinni ajamiset ja loppuun vielä kansainvälisen käsimerkin (kyllä, näin alas olen vajonnut). Toiseksi, hän pilasi täysin Leave a Light on-biisin, sillä olin niin tuohtunut tapahtumasta, että koko kappale meni ihan ohi. Kolmanneksi, mittani oli ilmeisesti saavuttanut sen pisteen, että papparainen Volvoineen oli se kuuluisa viimeinen pisara. Haaparanta on autoilijoiden helvetti. Kaikkien pitäisi tietää tämä. Jos olet niin hullu, että kuljet autolla Happiksessa, niin ole yltiötarkkaavainen. Älä oleta, että oikealta tulevalla on etuajo-oikeus. Älä luulekaan, että liikenneympyrään tulevat väistävät sitä, joka jo tekee kierrostaan. Älä unelmoikaan, että happislaiset olisivat kuulleet mitään joustavasta liikenteestä. Vanhempieni naapuri kutsui Happiksen autoilukulttuuria osuvasti Villiksi Länneksi. Siellä eivät säännöt päde.
Kävin autokouluni Happiksessa, mutta onneksi opettajani oli hyvä. Siihen aikaan Happis oli vielä suht koht rauhallinen, eikä ajokortin saaminen ollut niin hankalaa. Happiksessahan ei ole liikennevaloja missään. Sieltä löytyy kuitenkin ainakin yhdeksän liikenneympyrää, mutta kukaan ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän niiden ideaa. Yhden liikenneympyrän olemassaolo on muuten minulle täysi arvoitus, sillä se on niin pieni, että jopa normaalilla henkilöautolla on hankaluuksia selvitä siitä. Tämän takia kaikki (kyllä, myös minä) ajavat vain sen läpi tehden näin rondellista täysin hyödyttömän. Aina Happiksessa ajaessani mietin, että olenko se minä, joka olen unohtanut kaikki liikennesäännöt. Ehkä oikealta tulevalla ei sittenkään ole etuajo-oikeutta. Ehkä olen vain keksinyt itse koko säännön. Helkatti, ehkä se autokoulunopettaja valehteli minulle koko ajan! Joskus myös epäilen, että katuja on muuteltu Oulussa oloni aikana niin, että se terveyskeskukselta päin tuleva tie onkin nyt pääväylä (jostain ihmeen syystä). Voi anteeksi, tämä onkin ulkopaikkakuntalaisen syy! Ja hitot.
Papparainen saapui varmasti hieman järkyttyneenä kotiinsa sinä iltana. Hän varmasti valitti vaimolleen, että nykynuoriso on kamalaa. "Ei ne meidän aikoina..." Ei hän ymmärräkään, että oli itse vaara liikenteelle ja että tööttäykseni oli aiheellinen. Sen voin myöntää, että olisin voinut jättää välin amis-käyttäytymiseni. Papparainen saa siis ihan aiheesta kutsua minua hävyttömäksi, lapselliseksi, hätäilijäksi... Mutta minä tiedän, että olin oikeassa. Ja hei, hän pilasi sentään David Cookin ihanan biisin!
