Ei enää kofeiinia minulle! Lopetin nimittäin kokiksen juonnin. Ei enää sihisevää ällöttävää juomaa minun lasiini. Herranen aika, naapuri puhdisti kerran kylpyammeensa sillä tökötillä; eikö se jo kerro jotain sen syövyttävyydestä? Tähän asti (tietääkseni) en ole saanut kofeiinia kehooni kuin ainoastaan juuri kokiksen kautta. Kuulun nimittäin siihen pieneen vähemmistöön, joka ei juo kahvia eikä teetä. Mitä ihmettä? Mikset? Koska molemmat maistuvat kamalalta. Piste.
Pienenä en saanut koskaan maistaa kahvia, koska "se ei ole tarkoitettu lapsille". Kun lopulta sitten "pääsin" maistamaan kahvia ei kokemus ollut miellyttävä. Kitkerää, inhottavaa ja kurkkua kirvelevää. Yh. Viimeksi join kahvia muutama vuosi sitten tätini miehen hautajaisissa. Paikalla olivat myös serkkuni pienet lapset, joille ikänsä takia tarjottiin limukkaa. Minun taas oletettiin juovan kahvia, enkä viitsinyt pyytää itselleni sockerdrickaa. Kaikki päättyi niin, että lähes tukehduin kitkerään kammotukseen ja äiti kehotti minua pysymään erossa kahvista. Suu kuivana istuin koko loppuajan paikallani hilliten yskäkohtaustani. Kahvikammo oli taattu.
Haluaisin mielelläni olla sellainen henkilö, joka nauttii teekupposen keittämisestä ja sen siemailemisesta hyvän kirjan ääressä. Kuvassa ei minun kohdallani vaan voi olla lämmintä teetä (jääteestä yllättäen pidänkin). Sekin on kitkerää ja ällöttävää, vaikka lisäisin kuinka paljon sokeria. Minusta ei vaan ole juomaan teetä. Kieltäytymällä sekä kahvista
että teestä, olen jatkuva päänvaiva muille. Kylässä käydessäni tuntuvat kaikki olettavan, että juon jompaakumpaa ja shokki on suuri kun kerron, että vesi kelpaa mainiosti. "Vettä? En mä sulle pelkkää vettä voi tarjota..." Itse en koskaan muuta vierailleni tarjoakaan. Joskus jääkaapista löytyy tuoremehua, mutta muuten H2O saa kelvata. Kahvia tai teetä ei tässä kämpässä tipu!
Olin porukoitten kanssa Luulajassa sen samaisen tädin luona joulun aikoihin. Kahvipöydässä tätini kysyi, että juonko
vieläkään kahvia. En. Esiin kaivettiin julmust-pullo ja minä olin tyytyväinen. Vesipuheilleni oli taas vain naurettu. Limukan tarjoaminen minulle saa tätini myös ilmeisesti kuvittelemaan, että olen edelleen kymmenvuotias ja että minulle täytyy puhua myös samaan tapaan kuin lapsille. Onko se nyt niin kamalaa jos aikuinen ihminen juo kahvin ja teen sijasta limukkaa tai jopa mehua? Määritteleekö yksi hemmetin juomavalinta minut heti?
Suomi on kahvin luvattu maa. Samaa voi sanoa Ruotsista. Kun lähdetään ulos
kahvilaan, mennään
kahville vaikka kukaan osanottajista ei joisikaan kahvia.
Kahvitellaan vaikka jokaisella olisi kupissaan kaakaota. Hautajaisissa, häissä ja kissanristijäisissä oletetaan, että kaikki yli 15-vuotiaat juovat kahvia. Kysytään vaan, että maidolla vai ilman. Se, etten omista kahvinkeitintä tai edes pikakahvia on suuri puheenaihe porukoitteni kanssa. Miksi kuitenkaan ostaisin kahvinkeittimen viemään tilaa kämpässäni? Ja miksi tuhlaisin rahaa ällöttävään pikakahviin? Kahvia juovat ihmiset tuntuvat joskus ajattelevan, että tuotan itse heille niin paljon vaivaa kahvista kieltäytymällä, että myös minä saan kärsiä ja keittää heille kahvit aina heidän käydessään luonani. Mutta eikö kukaan voi uskoa, että minulle ihan oikeasti riittää pelkkä vesi? Siitä ei ole mitään vaivaa, jos sattuu omistamaan yhden puhtaan lasin (mukikin käy) ja on maksanut vesilaskunsa. En kärsi siitä, että juon "pelkkää" vettä toisten siemaillessa kahvia. Oli miten oli, en kuitenkaan vastustele sitä, että joku keksisi yhtä päivänselvän juomaehdotuksen kuin kahvin meille kofeiinittomille.
Vaikka en juo kahvia lähden silti aina "kahville". Vaikka en juo kahvia, istun silti aina "kahvipöydän" ääreen. Vaikka en juo kahvia "kahvittelen" silti ystävieni kanssa. Lasissa on vettä tai mehua, mutta silti minä kahvittelen. Lapsena kahvi merkitsi aikuisuutta. Limukkaa ja mehua juomalla olen siis koko ajan puolittain vielä lapsuudessa. Koska en voi sietää kahvia tai teetä, jään varmaan koko loppuiäkseni tähän rajamaastoon. Ehkäpä viidenkympin kriisini ei sitten iske niin pahasti.
(Ei, en tälläkään kertaa liioittele.)
