Jali ja suklaatehdas

Tein päätökseni heti joulun jälkeen: alan makealakkoon! Se koskee irkkareita, suklaata, jäätelöä, lakritsia, salmiakkia, sipsejä, popcornia, suolatikkuja, pähkinöitä, vaahtokarkkeja, kakkuja, pullia, Runebergin torttuja ja laskiaispullia. Lista pitenee päivä päivältä. Samalla kunnioitus itseäni kohtaan kasvaa. Tällä hetkellä se on jossain Empire State Buildingin puolessa välissä. Kuukausi on mennyt ja ainoa makea, jota olen suuhuni laittanut, on kaakao. Kolmesti. Tai ehkä neljästi. Mutta muuten olen täysin vapaa makeasta. Kaapeistani ei löydy edes leipomasuklaata.
Joulun aikana tuli mässäiltyä ihan liikaa. Katselin itseäni peilistä kriittisenä ja tein sopimuksen itseni kanssa; ei enää makeaa minulle. Olin varma, että tämä makealakko päättyisi samalla tavalla kuin ne edellisetkin. Aloitan intoa täynnä. Syön enemmän vihanneksia. Nyrpistän nenääni Fazerin siniselle. Viikko kuluu... Kaapissani on puoleksi syöty Marabou levy ja jääkapista löytyy vastaleipomiani brownieseja. Niiden vierellä marenkia. Itse istun sohvalla syömässä poppareita ja katsomassa leffaa. Ja sitten hävettää. Minähän olin makealakossa! Itsekurini on olematon. Rakastan nimittäin suklaata. Suklaa kaikissa muodoissa on ihanaa. Kaakao, suklaalevy, suklaaleivos, suklaakakku, suklaarusinat... Menisin naimisiin Fazerin kermatoffee suklaan kanssa, jos löytyisi pappi meidät vihkimään.
Itsekuriani on koeteltu monen monta kertaa tämän kuukauden aikana. Kotona käydessäni kaapista löytyy aina jotain mässyä. Pari viikkoa sitten iskä oli mennyt ostamaan rakastamiani donitseja coopista. Katselin niitä nenää nyrpistäen ja yritin päästä makeavapaaseen mielentilaan.
- No, ota nyt.
- Mie oon makealakossa.
- No ota ees yks.
- Enkä.
- Sulle ostin.
- Mie oon makealakossa.
Lopulta iskä luovutti ja söi äidin kanssa donitsit. Ja minä olin tyytyväinen itseeni.

Viikko sitten istuin kotona kämpillä keittiönpöydän ääressä ja pähkäilin enkun käännöstekstiä. Yhtäkkiä puhelin soi. Tuntematon soittaja.
- Maria.
- No se on Pirjo (huom. nimi muutettu, koska en muista kuka hän oikeasti oli) makeiskyselystä, päivää. Olisko sulla hetki aikaa?
- Öö, mulla on vähän kiire just nyt.
- Okei, joku toinen kerta sitten.
Mietin hetken aikaa puhelimen suljettuani, josko kohtalo ja Jumala olivat liittoutuneet yhteen ja tahtoivat minun luopuvan makealakostani, juoksevani Euromarkettiin ostamaan kermatoffee levyn ja sitten syövän sen kokonaan Gilmoren tyttöjä katsellessa. Päätin kuitenkin, etteivät he voisi olla niin julmia. Makealakko sai jatkua.Olimme ystäväni kanssa Aulakahvilassa "kahvilla" (ystäväni joi teetä ja minä kaakaota). Kassalla maksoin kaakaoni ja juuri kun olin lähdössä etsimään vapaata pöytää, tokaisi kassaneiti "Tosta saa ottaa karkkia." "Kiitos", kuulin itseni sanovan ja ajattelematta asiaa sen pahemmin, poimin korista yhden joulukarkin. Samassa hetkessä tajusin, mitä olin mennyt tekemään.Ystäväni sai loppujen lopuksi kaksi karkkia, sillä en tietenkään voinut syödä suklaanpalasta. Voitin taas itseni. Muutama päivä sitten olimme taas "kahvilla". Ystäväni söivät molemmat Runebergin tortut. Minä ostin banaanin. Sain kuulla monet "No ota nyt vähän tästä", "En mie jaksa kaikkea, ota nyt" ja "Nyt on Runebergin päivä", mutta pysyin vahvana. Ei, minä olen makealakossa.

Kauan aion sitten kiduttaa itseäni? No, olen huomannut, ettei tämä ole itsensä kiduttamista. Päinvastoin, voin paljon paremmin ilman kaikkia herkkuja. En tarvitse suklaata tai poppareita. En kaipaa pullaa tai pähkinöitä. Minua ei edes haluta irkkareita tai vaahtokarkkeja. Joten makealakkoni jatkuu niin kauan kuin on jatkuakseen. Ehkä koko loppuelämäni!