Talvi saapui vihdoin Ouluun! Eilinen myräkkä oli tervetullut ja katselin sitä onnessani ikkunastani (en kuitenkaan uskaltautunut ulos). Lunta ei voi inhota silloin kun se putoilee maahan pieninä hiutaleina. Lumen tanssissa on jotain lumoavaa ja ihanaa. Se rauhoittaa.
En ole koskaan ollut kesäihminen. Kesällä on aina liian kuuma ja ympärillä on jos jonkinmoista ötökkää. Inhoan hyönteisiä. Tulen hysteeriseksi, jos lähettyvilläni on ampiainen, paarma tai hämähäkki (vaikka hämähäkkihän ei itse asiassa edes ole hyönteinen(?)). Tämä on aika naurettavaa, sillä kyseessä on pieni olio, joka ei pahemmin voi satuttaa minua, mutta silti en pääse eroon pelkotilastani. Kesät ovat siis minulle yhtä painajaista ötököiden suhteen. Ainoa hyvä asia kesässä on, ettei tarvitse pukea ylleen koko vaatekaappinsa sisältöä mennessään ulos. Mutta siinä se sitten olikin.
Ollessani Lundissa, opin pitämään auringonpaisteesta ja lämmöstä. Se jotenkin kuului asiaan kun oltiin niin etelässä. Lundissa paistoi aurinko aina (siltä se ainakin tuntui). Saatoin istua nurmikolla ottamassa aurinkoa tunteja ja vaan nauttia siitä ihanasta lämmöstä. Lundissa inhosin lumisadetta. Se oli kuin paluu takaisin pohjoiseen. En ollut vielä valmis jättämään Lundin eksoottisuutta. Onnekseni lumipeite säilyi vain yhden päivän ja pian sain taas ihailla luonnon vehreyttä ja nauttia pyöräretkistäni Ulrikedaliin. Palattuani Happikseen olin kuitenkin taas oma itseni. Suomalaisen vastakohta. Suomalaisethan rakastavat kesää. Pitkän ja pimeän talven jälkeen suomalaiset kömpivät ulos mökeistään aurinkoon ja pysyvät siellä syyskuun alkuun asti. Ja minä valitan minua kiusaavasta ampiaisesta.
Talvi on kylmä. Talvi on luminen. Talvi ei ole niin pimeä kuin luullaan. Talvi Helsingissä on ehkä masentavinta mitä voi olla. Loskaista ja harmaata. Talvena olen iloinen siitä, että jäin kehä kolmosen pohjoispuolelle. Kun muut kaipaavat etelän aurinkoon, minä hengitän sisään talvista ilmaa ja kiitän onneani siitä, että synnyin Suomeen (tai ainakin Suomen lähettyville). Ei talvikaan tietenkään ole pelkkää auringonpaistetta (paradoksi itsessään). Ennen kuin lumi sataa maahan, on kaikki masentavan pimeää ja karua. Silloin ymmärrän hyvin muiden kaipuun ulkomaille. Jos joku tarjoaisi minulle matkaa Meksikoon, en kieltäytyisi. Lumimyräkässä ei myöskään ole niin mukava kävellä. Jos tuuli puhaltaa vaakasuorasti ja silmät ja suu ovat täynnä lunta, on vaikea hymyillä. Joskus taas on ihan liian kylmä. Silti listallani talvi kerää enemmän plussaa kuin miinusta.
Eräässä suhteessa talvi jää auttamattomasti kakkoseksi kesän rinnalla. Mikään ei nimittäin voita kesäistä sadetta ja sen tuoksua. Viime kesänä saatoin istua porukoiden kauhuksi useita hetkiä verannalla katoksen alla ja vain kuunnella sadetta. Kerran keksin lähteä ostamaan kurkkua ja jääteetä kaupasta vain koska halusin tekosyyn kävellä sateessa (kävelylenkkihän ei olisi voinut olla sellainen). Sateen ropina kattoa ja ikkunaa vasten on ihaninta mitä tiedän. Se saapuu metelillä, mutta ei jätä yhtä pysyviä jälkiä kuin lumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti