Joulutunnelmia Osa 2

Viimeinen postaukseni tälle vuodelle koskee, yllätys yllätys, joulua. Eilinen postaus ei ollut mielestäni tarpeeksi jouluisa, joten nyt seuraa hieman jatkoa. Tiedoksi, että kuvan alkuperäinen sijainti selviää sitä klikkaamalla.


Erja Hirven suunnittelema Lumimarja kuosi on ihanan yksinkertainen ja sopii mielestäni täydellisesti joulusisustukseen. Saatavina myös mustana ja punaisena.




Sanoin aiemmin, etten kestä jouluvaloja. Sillä kuitenkin tarkoitin mauttomia joulupukki koristeita, jotka aiheuttavat epilepsiakohtauksen ohikulkeville. Ulkokoristeena jouluvalot toimivat, jos niitä on käytty harkitusti, eikä väriskaalaan kuulu sävyjä kuten vihreä, sininen, oranssi, vaaleanpunainen... Oikeastaan, mikään muu ei käy kuin valkoinen. Olen kuvitellut jouluvalojen sopivan vain talon ulkopuolelle, mutta nämä kuvat saivat minut muuttamaan mieleni. Keskimmäinen on ihanan herkkä. Jouluvalot kuten nämä sopivat isommille pinnoille tai sitten täytenä vastakohtana pieneen kulhoon asetettuna.



Joulukuusenkoristeita löytyy jos minkä muotoisia ja värisiä. Useimmat ovat niin kammottavia, ettei katsoa voi. Kuusi itsessään on niin kaunis, ettei sitä kannata peittää muovilla. Koristeet saavat olla joko hopeisia tai kultaisia. Näihin voi yhdistää valkoista.


T.i.l.an jakso oli tällä viikolla hyvin jouluinen. Itse vaihdan yleensä kanavaa kun Hanna Sumari alkaa värkkäämään koristeitaan, mutta tällä viikolla pysyin maikkarilla. Sumari kyhäsi kasaan pienen jouluenkelin rautalangasta ja onnistui mielestäni hyvin. Tulos oli oikein herkkä ja jouluun sopiva. Jos ei siis halua maksaa huimaa viittä euroa kuvan enkelistä voi ohjeet Sumarin tekemään enkeliin hakea täältä.




Olen hulluna erilaisiin lyhtyihin. Ne ovat taattuja tunnelmanluojia ja ovat olennainen osa joulua. Lyhdyn täytyy mielestäni olla valkoinen (erityisesti silloin jos muu sisustus on runsasta). Ulkona lyhty toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Ulkolyhdyn täytyy olla iso kun taas sisällä kokoa täytyy hieman harkita. Kolmannen kuvan lyhty on pieni ja koristeellinen ja sopii täydellisesti joulupöydän kattaukseen. Toisen kuvan lasinen lyhty on yksinkertainen, mutta lasin kuviointi tuo pintaan eloa.


Toivotan nyt kaikille rauhallista, ihanaa ja pehmeää joulua. Itse aion nauttia lomastani ja joulun lämpimästä tunnelmasta täysin rinnoin. Lisää juttua taas ensi vuonna 2009!

Joulutunnelmia

Lumisateesta ja tuulesta huolimatta lähdin kaupungille. Joululahjat oli vielä ostamatta ja Gilmoren tyttöjen kolmoskausi oli ollut ostoslistallani jo hyvin kauan. Joululahjoihin ei kyllä tänä vuonna kamalasti kulunut koska päätin ostaa jotain vain porukoille.


Oulun keskustassa joulu näkyi. Kaupungintalon edustalla oli hyvin yksinkertaisesti koristeltu joulukuusi. Yksinkertainen on kaunista myös jouluna. En kestä vilkkuvia ja liikkuvia koristeita, joita näkyy huonoissa amerikkalaisissa joulun ympärille rakentuvissa komedioissa. Valkoista ja kultaa tai hopeaa, kiitos!


Myös Tuomiokirkon edustaa koristi yksinkertaisen kaunis kuusi. Kirkkojen koristukset eivät koskaan voi sortua mauttomuuteen. Se tuntuisi jo jumalanpilkalta. Joulukirkko ei ikävä kyllä ole muodostunut perinteeksi meidän perheessä. Ehkä tänä jouluna voisi rauhoittua ihanasti valaistussa Tornion kirkossa.


Kuuluisa Rotuaari jatkaa samaa yksinkertaista linjaa. Ei mitään ylimääräistä. Tulos on tyylikäs.


Stockmannin edusta oli valaistu runsaalla kädellä. Sisäänkäynnin oikea puoli oli lasten mieleen. Eteen avautui jouluinen maisema. Oli lumiukkoja, rekiä ja joulukuusi. Joulumusiikki soi ja pienet figuurit liikkuivat sen tahdissa. Itse pidin (ylläri, ylläri) enemmän toisen ikkunan tarjonnasta. Siinä vasta mieleiseni joulusisustus! Valkoiset lyhdyt ja kynttilät kuuluvat jouluun yhtä varmasti kuin joulupukki ja lumi.

Tepastellessani ympäri Oulun keskustaa tajusin, että alan vihdoin viihtyä Oulussa. Olen nyt asunut täällä pari vuotta ja alussa en pitänyt kaupungista yhtään. Muiden mielipiteillä oli myös oma vaikutuksensa, mutta nyt olen asunut täällä tarpeeksi kauan, jotta voin tehdä omat päätelmäni. En tällä hetkellä voisi kuvitella asuvani missään muualla kuin täällä Oulussa.


Nyt kun voin sanoa, että olen ihan oikeasti aikuinen, ei lahjoilla enää ole mitään merkitystä. Pienempänä tein pitkiä lahjalistoja ja odotin aina aattoiltaa malttamattomana. Nykyään en osaisi edes toivoa mitään. No, kirjoja kenties. Yleensä olen hyvissä ajoin liikkeellä joululahjaostosten suhteen, mutta tänä vuonna aika ja energia meni opiskeluun. Sain siis ostettua lahjat vasta tänään. Kuten sanoin alussa, ostin lahjat vain vanhemmilleni. Äiti saa pienen korurasian ja isä lintukirjan. Viimeksi mainitulle on mahdottomuus löytää lahjaa. Yleensä päädyn ostamaan lakritsia tai sudoku-kirjan. Nyt päätin kuitenkin osoittaa, että olen ajan hermolla. Porukat pistivät nimittäin kunnon pidot pystyyn linnuille kotinsa etupihalle. Ehkä ruokailevien lintujen tunnistaminen nyt helpottuu. (Paketointipalvelut sekä Suomalaisessa Kirjakaupassa että Coloressa olivat muuten vertaansa vailla. En olisi ikinä itse saanut noin siistejä paketteja aikaan!)


Coloresta sai kaksi pientä korurasiaa kympillä, joten päätin ostaa yhden itselleni ja yhden äidille. Minun on pinkki ja äidin musta. Rasiat olivat molemmat niin kauniita, että minulle tuli melkein valinnan vaikeus. Päätin sitten kuitenkin, että äiti pitäisi jostain hillitymmästä.



En muista milloin viimeksi olisin ostanut kortin lähettääkseni sen jollekin. Joulukortitkin tein itse tänä vuonna. Kun ostan kortteja, ajattelen vain ja ainoastaan itseäni. Ne päätyvät ympäri asuntoani piristämään päivääni. Mustavalkoiset tilannekuvat ovat niitä ihanimpia. Rakastan myös vintagea ja sitä löytyykin ensimmäisestä kortista, jonka löysin Galleria Printistä. Toisen kuvan kolme korttia ovat Kaira Housesta.



Peltipurkkeja? Kyllä kiitos! Minulla on niitä ihan liian vähän ja koitan nyt alkaa kartuttamaan kokoelmaani. Tämän purnukan löysin Kaira Housesta. Olin katsellut sitä ja sen ystäviä jo kauan ja päätin nyt palkita itseni kun olen opiskellut niin ahkerasti. Nyt sille pitäisi vain löytää arvoisensa paikka.


Suomalaisessa Kirjakaupassa en voinut hillitä itseäni vaan ostin kaksi pokkaria. Pokkaripassi poltti taskussa ja vakuuttelin itselleni, että se pitää täyttää pikaisesti niin että saan seitsemännen pokkarin ilmaiseksi. Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto on houkutellut minua puoleensa jo kauan ja nyt päätin ottaa selville, onko kirja sisällöltään yhtä ihastuttava kuin sen kansikuva. Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu oli pahimman laatuinen heräteostos. En omista yhtään muumikirjaa ja päätin nyt korjata asian. Ihania lukuhetkiä luvassa!


Anttilassa katselin erilaisia bokseja kaihoisasti. On Rimakauhua ja Rakkautta, Sinkkuelämää ja Poirotia. Eniten kuitenkin houkuttelivat ihanat Gilmoren tytöt ja sain vihdoin ostettua kaipaamani kolmoskauden. Iltani kuluu siis vilttiin kääriytyneenä, suklaata syöden ja Gilmoren tyttöjä katsellessa. Tai oikeastaan, suklaa tulee vielä muuttamaan muotoaan kun leivon hieman brownieseja. Joulu on nyt virallisesti alkanut!

Suomi vs. Ruotsi

Aloitin tämän blogin kun lähdin vaihtoon Lundiin, Ruotsiin. Tarkoituksena oli vertailla suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta hanke hieman kuivui kasaan. Blogini ei siis ole ihan nimensä veroinen ainakaan tuossa mielessä. Itsehän olen syntynyt Ruotsissa ja muutin Suomeen pari vuotta sitten. Pohjois-Ruotsi kuitenkin eroaa etelästä niin ihmisten kuin maisemien suhteen. Välillä siis tuntuu kuin olisin asunut Suomessa pitempäänkin kuin vain pari vuotta.

Sitten itse asiaan. Ajattelin nyt toteuttaa alkuperäisen ideani ainakin osittain. Suomi-Ruotsi vastakkainasettelu palasi nimittäin mieleeni kun kuuntelin aamulla Ylex:n uutisia. Ensimmäinen aihe koski ruotsalaisnuoria, jotka levittävät leffoja netissä. Huomasin ärsyyntyväni suomalaisten taipumuksesta kaivaa esiin pienimmätkin uutiset Ruotsista. Tuntuu kuin joka kerta kun kuuntelen uutisia, koskee jokin aihe Ruotsia ja ruotsalaisia. Yleensä aiheet ovat negatiivisia; yllätys yllätys. Suomella on edelleen eräänlainen kunnioitus ja pelko Ruotsia kohtaan historiamme vuoksi. Selän takana sitten haukutaan isoveljeä kuin lapsena ikään. Kyselyissä ruotsalaiset arvostavat suomalaisia enemmän kuin suomalaiset ruotsalaisia. Laajemmissa tutkimuksissa huomattiin, että Suomen lisäksi myös Norja ja Tanska karsastivat Ruotsia. Suurvallan ajat ovat jättäneet jälkensä.

Samaan aikaan kun Suomessa uutisoidaan Ruotsin tapahtumia, eivät Etelä-Ruotsalaiset edes tiedä, että Suomi on kaksikielinen maa. Tämä tuli minulle pienenä järkytyksenä kun olin Lundissa. Kieltänne puhutaan myös muualla kuin Ruotsissa ettekä te tiedä tätä?! Ovatko ruotsalaiset sitten itsekkäitä omaan napaan tuijottajia? Onko Ruotsi miniversio Amerikasta? Täytyy myöntää, että eräiden ruotsalaisten suomitieto on pahasti hukassa. Kauhajoen ja Jokelan tapauksien jälkeen kuitenkin Etelä-Ruotsissakin muistettiin, että Suomi on olemassa. Miksi uutisoinnin täytyy aina keskittyä negatiiviseen?

Ruotsi on minulle kuin toinen koti. Vanhempani asuvat vielä Ruotsissa ja vietän tämänkin joulun heidän luonaan. Kävin peruskouluni Ruotsissa. Minulla on eräänlainen viha-rakkaussuhde tuohon Suomen länsinaapuriin. Lundissa ruotsikuvani kuitenkin koheni. Lämpimät ja ystävälliset ihmiset tekivät vaihdostani todella mukavan. Ero suomalaisiin oli huima. Aloinkin kyselemään itseltäni m.m. miksi ruotsalainen mies saa itkeä, mutta suomalainen ei. Olisiko suomalaisten miesten mielenterveys paremmin kohdallaan, jos heille ei lapsesta pitäen hoettaisi, että "miehet eivät itke"? Suomalaisten miesten keskuudessa liikkuu sitkeä huhu, että suurin osa ruotsalaisista on homoja. Stereotypiat istuvat syvällä mielen sisällä. Täytyy minunkin myöntää, että kun ensimmäisen kerran näin pillifarkkuihin, turkooseihin paitoihin ja geelit hiuksissa tepastelevaan joukkoon ruotsalaismiehiä, kävi mielessäni yhtä sun toista. Keskiverto ruotsalaismieshän pitää parempaa huolta ulkonäöstään kuin keskiverto suomalaisnainen (kuultuaan tämän purskahti se samainen joukko ruotsalaismiehiä nauruun). Ruotsissa miehet vain tuntuvat pitävän parempaa huolta sekä ulkokuorestaan että sisimmästään. Paljossa voimme oppia ruotsalaisilta, esim. positiivisempi elämänasenne ja tunteiden osoittaminen.

Loppujen lopuksi olen henkeen ja vereen suomalainen. Tämä tulee esiin viimeistään jääkiekon MM-kisoissa tai Suomi-Ruotsi maaottelussa. Ruotsi on länsimaalaistunut vinhempaa tahtia kuin Suomi. Samalla se on menettänyt osan itsestään. Suomi osaa vielä olla se itsepäinen ja sisua uhkuva kansa. Suomalaisissa parasta on aitous. Me emme ole mitään muuta kuin oma itsemme. Ruotsalaisen mielestä suomalainen on tyly kun taas suomalainen näkee ruotsalaisen teennäisenä. Tietyn synkkyyden täytyy suomalaisissa säilyä, sillä se tekee meistä syvällisempiä. Voimme kaikki oppia toisiltamme jotain.

Seuraavan kerran kun radiossa uutisoidaan Ruotsista, toivon uutisen koskevan vaikka jouluiloa. Ja jos vielä eksyn Lundiin, toivon ihmisten tietävän, että Suomi on kaksikielinen maa. Mitä jos yrittäisimme löytää sen kultaisen keskitien kommunikoinnissa?

Lämmitystä

Talvi tuli. Ainakin hetkeksi. Lämpömittari on käynyt lähellä -10 astetta ja tuuli puhalsi kylmästi pyöräillessäni kauppaan. Talvella parasta ovat asiat kuten lumi, revontulet ja kirkas tähtitaivas. Sanotaan, että suomalaiset ovat sulkeutuneita ja jöröjä koska talven kylmyys ajaa meidät sisälle puoleksi vuodeksi. En oikein voi kieltää, etteivätkö suomalaiset tosiaan olisi hieman sulkeutuneempia kuin esim. eteläeurooppalaiset, mutta kyllä sisälläoleskelullakin on puolensa. Kun tentit vihdoin ovat ohi, aion linnoittautua sohvalleni ja katsoa leffoja läpi päivän. Illan pimetessä sytytän kynttilän ja hautaudun syvemmälle vilttiini. Aamulla saa huoletta nukkua pitkään, koska ulkona on niin pimeä.

Talvella parasta ruokaa mielestäni ovat erilaiset keitot. Ne ovat ihanan lämmittäviä ja keveitä. Erityisesti illalla on mukavaa syödä jotain lämmintä. Tomaattikeitto kuuluu ehdottomasti suosikkeihini.



Tomaattikeitto

2 henk.

1 sipuli
purkki paseerattuja tai murskattuja tomaatteja
1 ruokalusikallinen voita tai öljyä
1 ruokalusikallinen jauhoja
n.1 litra vettä
puolikas kasvisliemikuutio
1/2 dl kermaa
ripaus sokeria tai hunajaa
ripaus suolaa
ripaus musta- tai valkopippuria

Kuori sipuli ja pilko se hienoksi. Paista sipuli hiljalleen isossa kattilassa voissa tai öljyssä. Älä ruskista sipulia. Sen täytyy muuttua hieman läpikuultavaksi. Sekoita joukkoon jauhot. Kaada sekaan paseeratut tai murskatut tomaatit. Lisää vesi ja puolikas kasvisliemikuutio. Keitä hiljalleen kannen alla 10-15 minuuttia. Kaada sekaan kerma ja mausta keitto sokerilla tai hunajalla, suolalla ja pippurilla.

(Bonniers kokbok)

En ollut itse syönyt tomaattikeittoa ennen vaihtoani Lundissa. Ystäväni valmisti keiton purkista ja maistoin hieman epäillen. Loppu on historiaa =D Valmistan myös itse joskus keittoa suoraan purkista. Lisää vain vesi! Maustan kuitenkin keittoa reilusti, sillä keinotekoinen maku ei oikein miellytä. Parasta on siis tehdä keitto itse. Kyllähän siitä tulee parempaa.

Tomaattikeiton kaveriksi sopii ihanan juustoinen patonki. Lundissa vuokraemäntäni aina ripotteli juustoa patongin päälle ennen sen paistamista ja tulos oli taivaallinen. Juuston täytyy olla aika suolaista, jotta se antaisi kunnolla makua.


Patongit

2 suurta tai 4 pientä

1/4 paketti hiivaa
2 1/2 dl vettä
1 teelusikallinen suolaa
1/2 dl vehnälesettä
5 1/2 - 6 dl vehnäjauhoja
juustoraastetta

Paista 200 asteessa

Hienonna hiiva kulhoon. Kaada sekaan kylmää vettä ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää suola, vehnälese ja jauhot. Säästä 1/2 dl jauhoista taikinan vaivaamiseen. Työstä taikinaa kunnes se irtoaa hyvin kulhosta. Anna nousta 45 min. Vaivaa taikina notkeaksi jauhon peitteämällä alustalla. Jaa taikina kahteen tai neljään osaan ja pyöritä ne ohuiksi pitkoiksi. Anna leipien nousta voidellulla pellillä n.30 min. Kostuta leivät haalealla vedellä. Ripottele päälle runsaasti juustoraastetta. Paista n.20 min. Kostuta leivät taas ja paista n.5 min. Anna leipien seistä hetki ritilällä.

(Recept på bra mat som inte är dyr)

Nauttikaa siis talvesta ja lähenevästä joulusta. Itse aion nyt syventyä kansantaloustieteen ihmeelliseen maailmaan. Sen tentin jälkeen voin vihdoin ottaa ihan rennosti ja lukea hyvällä omallatunnolla Harry Potteria. Tomaattikeiton kera.

Part time model

Looking at the room/
I can tell that you/
Are the most beautiful girl in the...room/
(In the whole wide room)/
And when you're on the street/
depending on the street/
I bet you are definitely in the top three/
Good lookin' girls on the street/
(Depending on the streets)/
And when I saw you at my mate's place/
I thought...what, is she, doing...at my mate's place/
How did he get a hottie like that to a party like this/
Good one, Dave/
(Ooh, you're a legend, Dave)/

I asked Dave if he's going to move on you/
He's not sure/
I said "Dave, do you mind if I do?"/
He says he doesn't mind/
But I can tell he kind of minds/
But I'm going to do it anyway/

I see you standing all alone by the stereo/
I dim the lights down to very low, here we go/
You're so beautiful/
You could be a waitress/
You're so beautiful/
You could be a air hostess in the 60s/
You're so beautiful/
You could be a part-time model/
But then I seal the deal, I do my moves/
I do my dance moves/

Lets travel through, just me and you/
As other dudes around you on the dance floor/
I draw you near, lets get out of here/
Lets get in a cab. I'll buy you a kabob/
I can't believe. I'm sharing a kabob/
With the most beautiful girl I have ever seen with a kabob/
Oh, why don't we leave?/
Lets go to my house/
We can feel each other up on the couch/
Oh no, I don't mind taking it slow/

Cause you're so beautiful/
Like a tree/
Or a high class prostitute/
You're so beautiful/
You could be a part time model/
But you'd probably still have to keep your normal job/
A part time model/
Spend part of your time modeling/
And part of your time next to me/

My place is usually a bit tidier than this.

(http://www.lyricsmania.com/lyrics)

Ruotsalaisia älynväläyksiä

Olin kotona vanhempieni luona Ruotsissa tämän viikonlopun. Satuin löytämään lehtikasasta viimeisimmän Home Shop numeron. Viikonloppu muuttui hetkessä astetta paremmaksi. Home Shop on siis lehti, josta voit tilata turhuuksien turhuuksia suoraan kotiisi (tai ehkä postista haettavaksi). Lehden tyyliin kuuluvat räväkät tekstit kuten "VAIN 7,95kr!", "Takuuvarma tunnelmanluoja!" ja "Piristää kotiasi!" Huutomerkkejä ei säästellä. Tälläkään kertaa lehden tarjonta ei tuottanut pettymystä:



Jättikaukosäädin! Lehti hehkuttaa, että tätä et varmasti hukkaa. No et varmaan, tuo ei takuulla katoa sohvatyynyjen sekaan... Tämä kaukosäädin myös korvaa kaikki muut kaukosäätimesi. Huom! Tilaa on korkeintaan neljälle muulle kapineelle! Mistä lyödään vetoa, että kotitalouksissa on nykyään enemmän kuin neljä muuta kaukosäädintä? Jumbo kaukosäätimen saat noin kahdella eurolla! No se ratkaisi asian.


Muotilaukku "Glamour"! Sana "makea" on tosiaan osuva. Se sopii yhtä hyvin sekä arkeen että juhlaan. Takuulla. Jokainen laukku on muuten ainutlaatuinen. Ehkä tilkkujen järjestystä on muuteltu. "Glamour" maksaa kuitenkin jo huimat 6 euroa. Aijai, ehkä päädyn näistä kahdesta kuitenkin Jumbo kaukosäätimeen.


Paleleeko varpaita telkkarin ääressä? Tässä ratkaisu: Jalkalämmitin! Lämpimät jalathan tuottavat tunnetusti mielihyvää koko keholle. Sopii sekä miehille että naisille! Lämmin ja superihana turkismateriaali (polyesteria) takaa mukavuuden. Liikkuvuuden takaamiseksi tossusta on tehty tilava! (Ja onhan se niin tyylikäskin.)



Joulu tekee tuloaan ja mikä onkaan jouluisempaa kuin Joulupukki. Onkohan Rovaniemen pukillakin tällainen vessassaan. Home Shop kuvailee Joulupukki settiään sanoilla "ihana", "elastinen" ja "hieno". Takaa joulutunnelman myös vessaan!

(Kaikki kuvat Home Shop-lehdestä)

Kuka on aasi?

Vaalitaistelu on ohi! Uusi pressa on valittu maailman vaikutusvaltaisimpaan valtioon. Ja hän on tummaihoinen! Kun Obama asteli lavalle vaimonsa ja lastensa kanssa "as the President of the United States of America" saatoin kuvitella miten yksi jos toinenkin Ku Klux klaanin jäsen kääntyi haudassaan. What on earth!

Itse kannatin Obamaa. Aluksi kannatin häntä hänen ihonvärinsä takia, sitten inhosta McCainia kohtaan ja lopulta hänen puhelahjojensa ansiosta. Huomasin olevani kyynelten partaalla kun Obama puhui kirkkaammasta tulevaisuudesta ja yhtenäisestä Amerikasta. Minunhan piti olla Amerikan-vastainen! Obama sai kuitenkin minutkin kyynelehtimään kuin olisin ollut perusjenkki, joka muistelee vieläkin syyskuun yhdettätoista palaamalla vuosittain Ground Zero:lle kuin pyhiinvaeltaja ja uskoo, että Jumala rakastaa amerikkalaisia enemmän kuin mitään muuta kansaa. Obaman karisma puri minuun. Ei ihme, että se puri myös suurimpaan osaan amerikkalaisista. Uskon, että hän pääsee pitkälle karismallaan. Ei toki sovi unohtaa, että
hänessä on muutakin kuin karisma. Ei hänen asemaansa voi päästä, ellei omaa älyllisiä voimavaroja (ei sanaakaan nuoremmasta Bushista).

Nämä vaalit saivat minut miettimään demokratiaa ja äänestämistä. Demokratia juontaa juurensa Antiikin ajoista. Ateenassa vapaat miehet tekivät yhteisiä päätöksiä tulevaisuudestaan. Sivuutetaan tässä nyt se tosiasia, että naisilla ei ollut mitään sananvaltaa. Demokratia oli kuitenkin saanut alkunsa. Nykyään tuntuu päivänselvältä, että meillä on äänioikeus. Äänioikeus kuuluu jokaisen oikeuksiin. Olin aina ajatellut, ettei äänioikeutta missään tapauksessa voi rajoittaa. Siinähän valittaisiin jonkinlainen eliitti, joka päättäisi kaikkien asioista. Tajusin kuitenkin tänään, että aina kansan ääneen ei voi luottaa. Obaman ympärillä kulki huhuja, että hän olisi muslimi ja viettäisi vapaa-aikaansa terroristien kanssa. Yhdessä dokumentissa
nuorta (vaaleaa) amerikkalaistyttöä haastateltiin ja hän sanoi, ettei missään nimessä voi äänestää muslimia Valkoiseen taloon. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa. On huolestuttavaa, etteivät ihmiset kuten tämä (vaalea) tyttö ota itse selvää asioista, vaan uskovat huhupuheita ja ottavat kaiken median välittämän tosissaan. Mediaa seuratessa on hyvä huomioida mitä poliittista kantaa esim. tietty lehti edustaa. Jokainen ajaa loppujen lopuksi omaa etuaan ja pitää
huolen siitä, että vastapuoli ei saa haluamaansa. Voiko äänioikeuden siis antaa tietämättömille osapuolille, jotka eivät edes vaivaudu tarkistamaan onko heidän saamansa informaatio totta? Voimmeko luottaa siihen, että oikeita ratkaisuja tehdään?

Olisinko itse tehnyt oikean ratkaisun? Olisinko itse äänestänyt oikeaa ehdokasta? Olisinko luottanut vain ulkoiseen olemukseen ja unohtanut vilkaista ehdokkaan lupauksia ja niiden pätevyyttä? Loppujen lopuksi kukaan ei ole ideaali äänestäjä, sillä tuijotamme vain omaa napaamme. Kukaan ei ajattele yhteistä hyvää. Mutta äänestää täytyy, sillä jos tarpeeksi moni saattaa äänensä kuuluviin, löytyy kultainen keskitie ja useampi saa tahtonsa läpi. Seuraan nyt mielenkiinnolla miten Obama aikoo toteuttaa vaalilupauksensa. Parempia aikoja odotellessa voisin uppoutua YouTuben ihmeelliseen maailmaan ja kuunnella Obaman puheita kyyneleet silmissä. Siinä vasta mies!

Cat fight!

Rakastan Top Modelia. Se on parasta televisiota ikinä. Tavis huomaa, ettei mallintyö olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan vaatii ihan oikeasti kamalasti työtä. Yritäpä siinä olla kaunis, kun Tyra huutaa vieressä, että "Be fierce!" tai "Smile with your eyes!". Miten kukaan voi hymyillä silmillään?! Ei se ainakaan minulta onnistu (harjoiteltu on). Pitää kai hyväksyä, ettei minusta koskaan tule mallia. Pituus riittäisi, mutta painoraja taitaa ylittyä. Enkä jaksaisi ikinä noudattaa mitään dieettiä. Suklaata täytyy saada vähintään kerran viikossa. Eikä kermainen
pastakastikekaan hirvittävän pahaa ole.

En ole ainoa, joka pitää Top Modelista. Eivät Tyra ja kumppanit tekisi yhtätoista tuotantokautta pelkästään suomalaistyttöä varten. Konsepti on menestys ympäri maailmaa. Niin suomalaisten kuin ruotsalaisten täytyy saada oma versionsa. Malliunelmat vetävät puoleensa puoli tusinaa naisia ja vähintään yhden miehen. Top Model on yllättäen paljon muutakin kuin vain poseeraamista ja silmillään hymyilemistä. Se on formaatti, jossa joukko naisia laitetaan
asumaan saman katon alle. Anteeksi mitä?! 14 toisiaan vastaan kilpailevaa naista yhdessä (upeassa) talossa?! Tästä voi seurata vain ja ainoastaan yksi asia; kissatappelu!

Selkäänpuukottaminen ja juoruilu alkavat jo ensimmäisessä jaksossa: "Ami puhuu liikaa", "Toivottavasti hän ei pääse taloon", "En tullut tänne ystävystymään, tulin tänne voittamaan", jne. Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan sitä ristiriitojen määrää, joka mahtuu yhteen ainokaiseen tuotantokauteen. Kateus on kamalinta mitä voi olla (kuten aiemmin olen sanonutkin), mutta Top Modelissa asetun yllättäen niiden kadehtijoiden puolelle. "Noniin, Iris
sai taas hyvän kuvan. Mutta hän on ärsyttävä. Hänen on PAKKO tippua." Kateushan se puhuu, kun se lahjakkain tyttö leimataan nokkavaksi ja ilkeäksi. Tositeeveessä on se ihana (kamala?) puoli, että tuottajat aikalailla räätälöivät ihmisistä haluamiaan. Joka kauteen mahtuu yksi diiva, yksi ujo, yksi ilkeä ja yksi sovittelija. Mistä he aina löytävätkin näin yksipuolisia ihmisiä? Vai ovatko amerikkalaiset vaan tavallista tylsempää kansaa? Totuushan ei ole näin mustavalkoinen. Kuvitteelliset sakset leikkaavat ronskin terin kuvamateriaalia. Vaikuttaa siltä, että Hannah aina itkee, koska kaikki ne iloiset hetket lojuvat studion lattialla. Lauren on ilkeä lehmä, joka valehtelee vielä silloinkin kun sanoo kuvausten jälkeen, ettei ollut tunnistaa itseään nähdessään jaksot televisiosta. Joslyn taas on aina ollut sosiaalinen, mutta "kehittyykin" ohjelman aikana. Oho! Taru on totuutta ihmeellisempää. Vai menikö se toisin päin?

Top Model kuvastaa kuitenkin jotain todellistakin. Kuinka räätälöityjä sarjan naiset ovatkaan, edustavat he silti jokaisen naisen todellisuutta. Top Model vain vie kaiken ääripäähän. Naisten maailma on raaka. Asioita ei sanota päin naamaa, vaan puhutaan pahaa selän takana. Juoruillaan. Haukutaan. Vähemmästäkin tulee vainoharhaiseksi. Joukko naisia ei vaan voi asua saman katon alla ilman että riitoja ilmenisi. Niin se vain on. Tämä on tunnettua ja siksi Top Model houkuttelee ääreensä niin paljon katsojia. Kaikki haluavat nähdä tappeluita ja kauhistella sitä selkäänpuukottamisen määrää mitä sarjassa ilmenee. Tositeevee mahdollistaa kaikenlaista. Se voi jopa ikuistaa jokaisen naisen todellisuuden. Ehkä Top Modelia katsomalla voimme
vihdoin päästää irti vanhoista kaavoista ja tajuta, että suoraan puhuminen on ainoa oikea tapa käsitellä asioita. Ehkä voimme katsoa sarjaa ja tuntea häpeän piston rinnassamme; olenko minä oikeasti tuollainen?

Elämän lyhyys

Pieni ja pörröinen. Haukkuu paljon. Pitää pöytäliinan kiskomista hauskana puuhana. Juoksee vastaan kun saavun kotiin. Hidastaa lenkkeilyä pysähtymällä nuuskimaan ihan kaikkea. Talvella liukastelee jäätyneellä verannalla. Katselee lumihangesta. Minun pieni Bichon Frisé.

Suru iski kunnolla vasta tänään. Se tuntuu varmasti vielä pahemmin kotia mennessäni. Minun pikku koirani on kuollut. En edes halannut sitä lähtiessäni kotoa viime sunnuntaina. Ainoa mikä lohduttaa nyt, on ajatella, ettei pikku turreni tarvinnut enää kärsiä. Eläinten kanssa ei ole varaa itsekkyyteen. Vaikka toisen haluaa pitää luonaan niin kauan kuin mahdollista, ei se aina ole suotuisaa pienelle koiralle, joka kärsii levinneestä syövästä. Ei kai siinä voi muuta kuin uskoa eläinlääkäriä. "Nyt on paras tehdä näin." Itse en ollut mukana lääkärissä. Tavallaan olen ihan iloinen siitä, etten joutunut olemaan mukaan viimeisessä hetkessä. Pidän mieluusti muiston pienestä energiapakkauksesta, joka kömpi ylös koristaan tervehtimään minua iloisesti, kun tulin syyslomaksi kotiin.

Ei tämä tullut yllätyksenä. Kesällä, palatessani Lundista takaisin kotiin, piti vovve käyttää eläinlääkärissä melkein heti, kun se yllättäen ei voinut lakata tärisemästä. Tuomio lankesi; syöpä maksassa. Kotimatkalla äiti itki takapenkillä. Minun kyyneleeni tulivat, kun kerroimme kaiken isälle. Olin varma, että koiraseni ei näkisi yhdettätoista syntymäpäiväänsä. Synttärit kuitenkin tulivat ja menivät, mutta turre oli edelleen elämänsä kunnossa. Tieto sen kuolemasta oli kuitenkin odotettavissa. Syöpä on aikalailla viimeinen tuomio. Olin ehtinyt jo tottua ajatukseen siitä, ettei turre juoksisi ympäriinsä kotona ja haukkuisi vieraita. Itse en edes nähnyt sitä kuin noin joka toinen viikko. Pelottaa vähän mennä kotiin huomenna. Kaikki vovven kamppeet ovat poissa. Se ei juokse vastaan. Olen joutunut kohtaamaan niin monia epämiellyttäviä asioita viime aikoina, että luulisi sen jo käyvän rutiinilla. Mutta ei.

Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa

Kuka muu ahdistuu Karvisesta? Kylmät väreet kulkevat selkäpiitäni pitkin, kun näen yhdenkin Karvisstripin. Hahmot ovat jotenkin inhottavia ja pelottavia. Vitsit eivät naurata minua yhtään. Värimaailmakin on hyytävä.

Muuten olen kyllä suuri sarjakuvien fani. Aku Ankkaa meille tilattiin kotiin ruotsinkielisenä. Kielitaito karttui seuratessa Akun ja kumppaneiden seikkailuja. Disney-hahmoissa on taikaa. Naispuoliset henkilöt, kuten Jasmin, Tuhkimo ja Lumikki ovat kylläkin sairaalloisen laihoja ja voimme kysyä, onko tämäkään sitten hyvä esikuva nuorille tytöille. Nyt eksyinkin sarjakuvista piirrettyihin, joten ohjataanpa kelkka takaisin sarjiksia päin.

Hävettää myöntää, että saadessani esim. Kalevan käsiini, luen ensimmäisenä sarjakuvat. Plaraan sinne viimeiselle sivulle ja luen läpi silmää miellyttävät stripit. Sitten vasta voin keskittyä lukemaan kunnallisvaaleista ja Kiinan maitokriisistä. Yleisellä paikalla vältän sarjakuvien lukemista, koska se näyttää jotenkin sivistymättömältä ja lapselliselta. Samassa lehdessä
puidaan talouskriisiä ja minä vaan naureskelen Viivin ja Wagnerin parisuhdekiemuroille. Sivistymätön moukka!

Eivätkö sarjikset kuitenkin ole taidetta? Eikö ne nykyään hyväksytä ihan taiteen muotona? Nehän kertovat tarinan samalla tavalla kuin maalaus ja herättävät tunteita kuten musiikkikin. Jopa ne, jotka eivät osaa perinteisessä mielessä piirtää, voivat taiteilla sarjakuvia. Jälki voi olla
ihan mitä vaan. Ainutlaatuisuutta arvostetaan ja se, mikä aluksi näyttää karkealta ja rumalta, voi ajan saatossa muuttuakin muodikkaaksi. Eikö tämä koske kaikkia taiteenmuotoja? Sarjakuvissa saa olla villimpi. Sarjakuvia eivät koske mitkään säännöt. Sarjakuvat ovat kuin villi länsi.

Tuomitsinko Karvisen liian pikaisesti? Vilkaisen yhtä strippiä ja tutut vilunväristykset hakeutuvat selkäpiihin. Tätä taiteen muotoa en vain ymmärrä. Palaan Aku Ankan pariin. Ja mitähän hauskaa Wagner tänään keksii?

Time is running out

Tajusin tänään, etten ole lukenut perjantain tenttiin lähellekään niin paljon kuin yleensä pänttään. Kirjoja on kaksi ja vielä luentomuistiinpanot päälle. Ajatukseni ovat olleet tällä viikolla jossain aivan muualla, eikä keskittymiskykyni ole ollut parhaimmillaan minkään asian suhteen. Tenttiin lukeminen ei siis ole ollut päällimmäisenä mielessä. Minulle ei useasti tule sellaista oloa, että aika vain loppuisi kesken ja jäisin ihmettelemään, että mitä sitä nyt tulikaan tehtyä. Yleensä olen yliluonnollisen tunnollinen ja saan hoidettua asiat pois alta hetkessä. Mitä minulle on tapahtunut?

Syytän Lundia kaikesta. Samalla myös kiitän Lundia. Ei enää stressiä tenteistä, esseistä tai muusta turhasta; aina voi saada toisen mahdollisuuden! Jos se tentti ei mene läpi ensimmäisellä kerralla, niin aina on uusinta. Elämässä saa usein luvan yrittää uudestaan. Kyse on vain asenteesta. Jos vanhoja jää märehtimään, ei koskaan voi liikkua eteenpäin. Uudistumista!

Huomenna aikani loppuu monen asian suhteen. Joskus se, että asiat viedään päätökseensä on hyvä asia. Tentti on päätös kurssille. Päätöksiä saavutetaan myös suhteissa. Time is running out; onneksi.

KR-kerhon tapaaminen

Tapahtumapaikkana tunkkainen huone jossain kerhotalolla. Joukko ihmisiä istuu ringissä huoneen keskellä. Yksi heistä nousee ylös.
- Hei, mie olen Maria.
- Hei Maria!
- Mie olen nyt ollut kateellinen 14 vuotta. Koitan nyt päästä kuiville.
Kaikki ympärillä olevat katsovat naista ymmärtäväisinä ja nyökyttelevät. Heillä on myös kokemusta kateudesta. Kenellä ei olisi?

Muistan selvästi, kuinka kuusivuotiaana kadehdin ystäväni lelukoiraa. Koira oli ihanan pehmoinen. Sillä oli pystykorvat ja sen turkki oli hopeanharmaa ja musta. Se näytti aivan Hopeanuolelta. Ja minä halusin sen. Tai en juuri sitä, mutta oman sellaisen. Juuri samanlaisen. Ensimmäinen kosketukseni kateuteen. Se ei ollut mukava tunne.

Kateus ei ole kadonnut elämästäni minnekään. Se on muuttanut muotoaan, mutta hiipii edelleen esiin aina silloin kun en sitä kaipaisi. Kateus saa minut inhoamaan itseäni. Miksen voi vaan olla iloinen toisen puolesta? Miksi minulla täytyy myös olla se lelukoira? En koskaan ajattele, että minulla saattaa olla jotain, mitä lelukoiran omistajalla ei ole. Enkö voi vaan iloita siitä mitä minulta jo löytyy?

On helppo olla sokea hyville asioille elämässään. Ihmisen perusluonteeseen tuntuu kuuluvan asioiden tavoittelu. Oli kyseessä sitten lelukoira, uusi asunto tai poikaystävä niin haluamme sen. Ja me haluamme sen heti. Löydämme ympäriltämme ihmisiä, joilla jo on lelukoira, uusi asunto ja poikakaveri ja mietimme, miksei meillä jo ole noita asioita. Kateus katselee olan takaa ja kuiskailee korvaan. Kuinka moni ihmissuhteeni kariutuisikaan jos antaisin kateudelle vallan. Vaikka minulla ei aina mene hyvin, niin en voi purkaa sitä muihin ja unohtaa iloita heidän puolestaan. Kateus myrkyttää ympäristöä. Teen uudenvuodenlupaukseni jo nyt: Heivaa kateus!

P.S. KR-kerho=Kateus Rumentaa-kerho

Aktiivista perjantaita!

Kun jotain päätän, niin myös pidän pääni. Tai en. Oikeastaan olen toivoton lupausten pitäämisessä. Ainakin niiden lupausten, jotka olen tehnyt ihan itselleni. "Tänään siivoan, ihan varmasti!" "Huomenna menen jumppaan, mie lupaan!" "Nyt luen kansista ja telkkaria en avaa!" Eniten tuotan vain itselleni hallaa (ja jos joku ystäväni olisi allergikko, niin varmaan myös hänelle; kotonani on juuri nyt todella pölyistä).

Jos jätän jumpan väliin yhdesti, niin niin on helppo tehdä myös seuraavana päivänä. Aina löytyy tekosyitä. Yleensä viittaan vaan kiireisiin ja että minun pitää lukea esim. tenttiin. Koko juttu päättyy niin, etten ole mennyt jumppaan, siivonnut tai edes lukenut; mihin päivän tunnit katosivat? Eilen oli ihanainen pyykkipäivä, eli koko kämppä oli täynnä paitoja ja lakanoita. Imurin otin esille, mutta päädyin vain imuroimaan sängyn. Tuossa punainen Electrolux Ergo Space:ni vieläkin on.

Tämä päivä on kuitenkin toteutuneita lupauksia täynnä. Jaksoin kasin luennolle ja sieltä riensin Tokmanniin ostamaan vihdoin henkareita ja kuivatustelineen vaatteille. Tätä olen suunnitellut jo niin kauan, mutta koskaan en saanut aikaiseksi lähteä kyseiseen kauppaan. Tokmannin jälkeen käväisin ruokaostoksilla ja sitten järjestelin kaikki lippuset ja lappuset omiin mappeihinsa. Sen jälkeen jumppaan! Olin niin ylpeä itsestäni hyppiessäni musiikin tahdissa. Kohta pyykkäämään. Koska tämä päivä näyttää onnistuvan kaikin puolin, niin ehkä saan myös imuroitua. Mie lupaan!

P.S. Aktiivisuuteni hintana oli kuitenkin parin luennon skippaaminen. Mutta tämä annettakoot minulle anteeksi.

Pimeys kohtaa valon

Tajusin tänään, että syksy on kohta ohi. Puiden lehdet ovat tippuneet melkein kokonaan ja ilmat vain kylmenevät. Mie rakastan syksyä juuri värien takia. Luonto on kauneimmillaan juuri syksyllä. On sopivan viileää. Mutta sitten kun lehdet putoavat ja maatuvat on kaikki ohi. Ennen kuin lumi sataa on pimeää ja synkkää. Räntäsade on kamalinta. Sen lisäksi että masentuu pimeydestä, niin kastelee vielä lahkeensakin loskassa. Syksyn toinen puoli ei siis ole se maailman ihanin. Pimeys ei oikeastaan koskaan ole masentanut minua, sillä näen sen vain mahdollisuutena sytyttää kynttilöitä ja käpertyä sohvan pohjalle lukemaan kirjaa tai katsomaan elokuvia. Liian kauan aikaa en kuitenkaan jaksa olla yksin ja silloin pimeys on ylipääsemätön este. En mieluiten kävele yksin ulkona öisin ja niinpä jopa lyhyt matka bussipysäkille on mielessäni liian pitkä iltaisin. Illanvietot ystävien luona jäävät siis usein väliin näin syksyisin. Kurjaa, kurjaa, kurjaa, mutta minkäs sitä itselleen voi. Ja sille itsesuojeluvaistolle, jonka olen perinyt äidiltä.

Nyt koitan nauttia viimeisistä ihanista syksyn hetkistä. Värikkäät lehdet... Ne saavat minut aina niin hyvälle tuulelle.

Elämän pieniä iloja

Paatunut materialisti löytää onnen vasta kun vaatekaappi täyttyy uusista hameista ja topeista. Uudet korkkarit katselevat lattiatasolta, mutta eivät suinkaan ole palvojan roolissa. "Mut ko ne on niin ihanat!" Siinäpä hyvä syy ostaa taas uudet saappaat. Paraskin puhuja minä. Pari viikkoa sitten ostin taas kahdet uudet kengät ja paitoja on nyt vaatekaapissa viisi lisää. Hyi minua! Kotia päästessäni tajusin, että ilo on lyhytaikaista. Muutaman viikon jaksan hehkuttaa löytöjäni ja kohdella niitä kuin kuninkaallisia. Loppujen lopuksi nämäkin uutukaiset muuttuvat pian harmaaksi arjeksi. Mistä löytäisin pysyvää onnea?

Pysyvää onnea ei olekaan. Suhteet kariutuvat, töissä menee yhtäkkiä huonosti ja itsetunto horjuu kun lehtien sivuilta pomppaa esiin langanlaihoja malleja. Hetken aikaa voin olla onnellinen ja rakastunut, saada palkkaa (jolla ostan lisää kenkiä...) ja huokua itseluottamusta. Pian taas taivas synkkenee ja sadepilvet pilaavat kampauksen. Eikö pysyvää onnea todellakaan löydy?

Tämä viikko on opettanut minulle, ettei onnen tarvitsekaan olla pysyvää. Kun se tulee aaltoina voi siitä nauttia ihan erillä tavalla. Arvostan pieniä onnen hetkiä koska niitä ei loppujen lopuksi ole runsaasti. Kuulostipa pessimistiseltä. Mutta näen itseni realistina. Surun tunne ei kuitenkaan ole tavoittelemisen arvoista, joten yritän löytää kaikesta jotain positiivista. Joskus masennukseen on kiva vaipua. Itsesääli se vasta jotain onkin. Mutta siinä ei kannata rypeä liian kauan. Elämän pienet ilot löytyvät silloin kun ei etsi liikaa. Itse ajattelin tänään pyöräillä yliopistolle ja nauttia irkku runoudesta. Samalla voin muistella lämmöllä ex-kämppistäni, joka oli juuri Irlannista. Turhat murheet heitän romukoppaan.

~Shuffle~

"My darling. I'm waiting for you. How long is the day in the dark? Or a week? The fire is gone, and I'm horribly cold. I really should drag myself outside but then there'd be the sun. I'm afraid I waste the light on the paintings, not writing these words. We die. We die rich with lovers and tribes, tastes we have swallowed, bodies we've entered and swum up like rivers. Fears we've hidden in - like this wretched cave. I want all this marked on my body. Where the real countries are. Not boundaries drawn on mapswith the names of powerful men. I know you'll come carry me out to the Palace of Winds. That's what I've wanted: to walk in such a place with you. With friends, on an earth without maps. The lamp has gone out and I'm writing in the darkness."

(Katharine Clifton-The English Patient)

Valkoista pumpulia

Yritän nykyään herätä viimeistään yhdeksältä vaikka luentoja ei olisikaan. Tänään kävin läpi samat rutiinit kuin aina. Eli ylös, jogurtti myslin sekaan ja mehua kuppiin. Istahdin pöydän ääreen. Missään ei näy ristinsielua. Lehti oli joko vielä hakematta tai sitten joku oli hamstrannut sen itselleen. Tyydyin siis katselemaan maisemia (vähän hämärältä näytti, kun ei lasit olleet päässä). Koin pienoisen järkytyksen, kun erotin valkoisen maan. Yöllä oli ilmeisesti satanut hieman lunta...

Älkää ymmärtäkö väärin, minä rakastan talvea! Lumi on ihanaa kun se kuuraa puut ja narskuu jalkojen alla. Hento lumisade piristää kummasti, enkä voi olla hymyilemättä (eli vastaantulijat luulevat, että olen seonnut). Talvi on tosi jees silloin kun sitä kaipaa. Täällä Lundissa en olisi tahtonut nähdä yhtäkään lumihiutaletta. Ihailin juuri eilen pieniä kukkia yliopiston pihalla; kevät! Mitä vielä, takatalvi iski. Takatalvi, joka ei todellakaan ole taikatalvi. Kun lunta tulee, täytyy sitä tulla kunnolla. Tämä lumisade oli loskainen ja nyt asfaltti pilkottaa lumipeitteen alta. Pieni poloinen kukka kurkistaa valkoisen peiton alta. Ei tämä ole oikein! Nyt voi vain toivoa, että lumi sulaa pois niin äkkiä kuin mahdollista. Huomenna on luvassa vesisadetta, joten toiveeni saattaa toteutua nopeampaa kuin luulenkaan.

Tänään ei haluta poistua huoneestani, mutta lounas on jo sovittu. Uskaltaudun siis ulos, mutten ole vielä päättänyt kävelenkö vai pyöräilenkö. Lounaan jälkeen voisin mennä kahvilaan kaakaolle ja lukemaan "Det tysta rummet". Ehkä ihan hyvä, että pääsen liikkeelle tänään.

Musiikkia, kiitos!

Kun ulkona on harmaata (ja sataa jopa lunta) on kiva vain jäädä kotiin koneen ääreen. Kääriytyä huiviin ja syödä juustopiirakkaa. Ei mitään velvoitteita. Samalla kuitenkin saa paljon aikaiseksi. Uusien bändien metsästys on käynnissä. Siis minulle uusien bändien metsästys.

<3Amanda Jensenin "Do You Love Me" on jotain aivan ihanaa. Ja hei, Amanda on Lundista! Tuli kakkoseksi viime vuoden Idols kisassa. Idol 2008:n yhdet karsinnat pidetään muuten tänä vuonna Lundissa ja rakkaassa AF-borgissa. Sillä on erityinen paikka sydämessäni, sillä sinne saavuimme ensimmäisenä päivänä.


The Crashia en koskaan oikein ole kuuntelemalla kuunnellut. "Lauren Caught My Eye" ja "Star" ovat aina olleet hyviä ja Teemu Brunilan ääni on aiheuttanut miellyttäviä vilunväristyksiä, mutta kaikesta huolimatta ei levyn ostaminen koskaan ole tullut mieleen. Kuultuani biisin "Grace" oli kuitenkin pakko saada selville, että onko bändi yhtä hyvä kuin hitit vihjaavat. Ja onhan se.


Kuulin Ben's Brotherin "Let Me Out" biisin kauan sitten radiosta ja oikein kirjoitin ylös nimen, että muistaisin vielä joskus ottaa heistä lisää selville. Pian yhtye kuitenkin vaipui unholaan ja muistui yllättäen mieleen pari päivää sitten, kun törmäsin siihen yhdellä nettisivulla. Bändin laulaja Jamie Hartman on ilmeisesti elänyt veljensä Benin varjossa koko ikänsä ja siitä tulee myös yhtyeen nimi.


Olen huomannu, että olen todella jäljessä kaiken uuden musiikin kanssa. Snow Patroliin tutustuin vasta viime kesänä ja silloinkin kuulin heiltä vain yhden kappaleen. En ilmeisesti oikein silloin heistä tykännyt, sillä en kiinnostunut etsimään heidän biisejään. Alkupäivinä Lundissa törmäsin heihin taas ja tällä kertaa "Set The Fire To The Third Bar" kosketti niin paljon, että hankin itselleni myös pari edellistä levyä.


Eskobar pääsi tälle listalle biisinsä "Someone New" (mukana myös Heatha Nova) ansiosta. Muuhun tuotantoon en vielä ole ehtinyt tutustua, sillä olen niin tämän kappaleen lumoissa. Etsin tätä kauan luullen, että se oli Röyksoppin. Olin nimittäin kuullut biisin kerran tätini luona, kun minut istutettiin telkkarin eteen katsomaan ihmeellistä MTV:tä, jota meillä itsellä ei ollut. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa kappaleesta. Tiesin ainoastaan, että mukana oli myös joku nainen ja että biisi oli todella todella ihana. Löytyihän se sitten lopulta.


"Placebo, eiks se oo aika old school?" No on. Mutta jälleen kerran olen vähän jäljessä. Aloin pari viikkoa sitten huvikseni kuuntelemaan Placeboa nähdäkseni, mikä heissä nyt oli niin erikoista. Brian Molkon ääni osoittautui siksi erikoisuudeksi. Mistä tahansa hän laulaa, tuntuu se olevan kaihomielistä. Toisaalta, kappaleet eivät sinänsä ole niin pirteitä nekään. "Infra-Red" soi nykyään aina aamuisin.



<3

Luentoja ja Köpisunelmia

Minulla alkaa menemään hermot tän opiskelun kanssa. Ryhmätöitä ryhmätöiden jälkeen eikä luennoilla koskaan selitetä mitään, mistä todella olisi hyötyä. Luentojen skippaaminen houkuttelee. Isommista töistä ilmoitetaan ihan liian myöhään ja tentin sisältö on edelleen epäselvä. Ärsyttävintä on, että ruotsalaiset itse tuntuvat olevan niin kiinnostuneita aiheesta. Onko vika meissä suomalaisissa? Ehkä sitä ollaan vain tyhmiä. Tänään tuli taas esille, että olemme vaihtareita, kun puhuttiin Runebergin Älgskyttare tekstistä. "Ni kommer väl från Finland?" Juu.

Tosiaan, miehän en ole yksin täällä. Kaksi kaveria pääsi myös vaihtoon, joten ei ole ainakaan yksinäistä. Yhdessä me ollaan ehditty haukkua Ruotsi ja ruotsalaiset monta kertaa. Okei, suurimmaksi osaksi ajasta kaikki on todella hyvin, mutta joskus pienetkin asiat saavat meidät näkemään punaista. Ensinnäkin, yliopistolla ei ole omaa ruokailua, vaan lounas pitää metsästää jostain kaupungin kolmestatoista nationista (vähän niin kuin ainejärjestö). Nyt siihen on vähitellen alkanut tottumaan, mutta aina välillä sitä kaipaa Suomen systeemiä.

Minulla oli tänään taas sellainen ärsytys päällä, että huh huh. Päätös lähteä huomenna Köpikseen ensimmäistä kertaa kuitenkin lepytti vähän. No, paljon. Köpikseen kestää Lundista tunti junalla. Meno-paluu maksaa noin 180 kr (~19euroa). Junalla matkustaminen on niin paljon mukavampaa kuin bussilla. Tasaisempaa menoa =) Menen nyt ensimmäistä kertaa Tanskaan, joten odotukset ovat kovat. Hienoa, ettei tarvitse yhdellä kertaa jokapaikkaan ehtiä; voimme mennä uudestaan milloin vain. Pitää toivoa, että ilma olisi huomenna parempi. Lundissa oli tänään niin kylmä. Onneksi en sitten pistänyt sitä hametta. Tulen varmasti vilustumaan kevään aikana. Täällä on niin helppo erehtyä luulemaan, että on tarpeeksi lämmin ja lähteä ulos hameessa ja sandaaleissa. Viima voi yllättää. Toivottavasti niitä myrskytuulia ei enää tule.

Torstaina suunnitelmissa olisi mennä Östgöta nationiin. Jokaisella nationilla on omat tilansa, joissa pidetään bileitä aina pari kertaa viikossa. Olemme vasta käyneet yhdessä nationissa (ja kuukausi takana!). Östgöta nation on se, mihin myös itse kuulumme. Valintaperuste oli yksinkertainen; tilat olivat hienoimmat =D Kävimme tänään ÖG:ssä syömässä ja samalla menimme ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi työntekijöiksi kahvilaan ja ruoanlaittoon. Soitto voi siis tulla milloin vain ja jos on aikaa, niin töihin vaan. Kuulostaa hyvältä systeemiltä, sillä siinä tutustuu ihan varmasti muihin. Samalla voi myös vältellä opiskelua, joka tällä hetkellä käy minulle hyvin =P

Seiskan maissa ylös (pirteänä) ja noin tuntia myöhemmin junaan, joka vie meidät Köpikseen. Jätte kiva!

~Musana: Shake it up shekerim - Kenan Dogulu~

Tervetuloa Ruotsiin!

Kuukausi takana ja olen edelleen hengissä. Olen nyt siis Ruotsissa, Lundissa vaihtarina. Koko kevätlukukausi olisi täällä tarkoitus olla. Lund on idyllinen pikkukaupunki, joka kuitenkin yliopistonsa ansiosta on hyvin eloisa. Bileitä riittää =) Lund on siitä kiva, että se on todella pieni, mutta siellä kuitenkin on kaikki mitä tarvitset. Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki, Malmö on kymmenen minuutin junamatkan päässä ja Köpikseen pääsee myös nopsaa. Lundin ja Malmön välillä ei sitten muuta olekaan kuin peltoja, mutta kyllähän pieni maalaismaisema aina joskus kelpaa.

Asun suomalaisessa perheessä, joka vuokraa asunnostaan yhtä huonetta. Meininki on rentoa, joten viihdyn oikein hyvin. Asunto sijaitsee Spoletorpissa, joka on noin vartin kävelymatkan päässä ns. keskustasta. Yliopiston rakennukset on siroteltu ympäri kaupunkia. Språk- och litteraturcentrum on myös noin vartin kävelymatkan päässä asunnostani. Täällä ei oikein ole minnekään pitkä matka. Jos joku sanoo, että esim. St Lars on Jumalan selän takana, kestää sinne ehkä 20 minuuttia kävellen keskustasta.

Opiskelen ruotsia kotona Oulussa ja myös täällä otin yhden ruotsin kurssin. Kuulostaa vähältä, mutta kyllä siinä tekemistä (jossakin vaiheessa) riittää. Ruotsalainen opiskelutyyli tuntuu aika lepsulta suomalaiseen verrattuna. Ryhmätöitä tehdään usein ja luennoilla keskustellaan. Opettaja puhuu loppujen lopuksi aika vähän. Minulle tällainen tyyli ei sovi niin hyvin, joten en ole kauheasti nauttinut luennoista tähän asti. Mutta en kuitenkaan lannistu; tämänhän piti olla erilaista.

Tästä lähtien kirjoittelen vähän päivän kuulumisia. Tarkoituksena olisi vertailla Suomea ja Ruotsia; saa nähdä miten onnistun siinä =P