Tajusin tänään, että syksy on kohta ohi. Puiden lehdet ovat tippuneet melkein kokonaan ja ilmat vain kylmenevät. Mie rakastan syksyä juuri värien takia. Luonto on kauneimmillaan juuri syksyllä. On sopivan viileää. Mutta sitten kun lehdet putoavat ja maatuvat on kaikki ohi. Ennen kuin lumi sataa on pimeää ja synkkää. Räntäsade on kamalinta. Sen lisäksi että masentuu pimeydestä, niin kastelee vielä lahkeensakin loskassa. Syksyn toinen puoli ei siis ole se maailman ihanin. Pimeys ei oikeastaan koskaan ole masentanut minua, sillä näen sen vain mahdollisuutena sytyttää kynttilöitä ja käpertyä sohvan pohjalle lukemaan kirjaa tai katsomaan elokuvia. Liian kauan aikaa en kuitenkaan jaksa olla yksin ja silloin pimeys on ylipääsemätön este. En mieluiten kävele yksin ulkona öisin ja niinpä jopa lyhyt matka bussipysäkille on mielessäni liian pitkä iltaisin. Illanvietot ystävien luona jäävät siis usein väliin näin syksyisin. Kurjaa, kurjaa, kurjaa, mutta minkäs sitä itselleen voi. Ja sille itsesuojeluvaistolle, jonka olen perinyt äidiltä.
Nyt koitan nauttia viimeisistä ihanista syksyn hetkistä. Värikkäät lehdet... Ne saavat minut aina niin hyvälle tuulelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti